Aivan ensimmäinen sijoitusasunto oli uudiskohde, mutta sen jälkeen Harjunpää on hankkinut myös vanhempia ja huonokuntoisempia asuntoja, jotka hän on remontoinut itse. Muutamaa asuntoa hän vuokraa kalustettunakin, ja välillä myös lyhytaikaisesti. ”Tällä tavalla saan positiivista kassavirtaa, joka tukee myös uusien asuntojen vuokraustoimintaa. Olen tavallinen palkansaaja, eikä minulla ole laittaa asuntoihin merkittävästi omaa pääomaa. Uudiskohteiden kassavirtaa on siksi vaikea saada positiiviseksi”, hän sanoo. Vanhojen asuntojen remontointi kannattaa, sillä kunnostetusta kohteesta saa peruskuntoista paremman vuokran ja tyhjien kuukausien riski pienenee. Kalustetut asunnot tuottavat parhaiten, mutta myös työllistävät.
Toistaiseksi Harjunpään kaikki sijoitusasunnot ovat hänen kotikaupungissaan Porissa. Hän korostaakin paikallistuntemuksen merkitystä, varsinkin, jos kohde on keskustan ulkopuolella muuttotappiopaikkakunnalla. ”Porin kaltaisesta kaupungista voi saada vanhoja lähiöasuntoja hyvin edullisesti, mutta pitää tietää, missä lähiöissä ja jopa missä talossa ihmiset haluavat asua. Halvimmat asunnot voivat olla kerrostalossa, jossa puolet asunnoista on tyhjillään. Vuokralaista olisi silloin todella vaikea löytää.” Vanhojen asuntojen riskinä ovat myös taloyhtiön remonttien aiheuttamat kustannukset.
Minään helppona rahasampona Harjunpää ei asuntosijoittamista pidä, vaan kyseessä on pitkän matkan laji. Kassavirrasta huolimatta vuokraustoiminta lähinnä rahoittaa itsensä, eli omaan kulutukseen vuokratuotoista ei juuri jää. ”Osa tätä bisnestä on, että välillä tulee tyhjiä kuukausia tai yllättäviä kuluja, jos vaikka jokin hajoaa. Sitä varten pitää olla puskuria joko muista tuloista tai vuokratuotoista säästettynä.” Merkittävää kassavirtaa alkaa tulla vasta sitten, kun asunnot on maksettu. Harjunpää on nyt 45-vuotias, joten aikataulu sopii hyvin yksiin päätavoitteen kanssa. Hän päässee nauttimaan kassavirrasta sopivasti eläkeiän kynnyksellä.