Suomen Vuokranantajat 25 vuotta!

Yhdistyksemme on ollut vuokranantajan vierellä jo neljännesvuosisadan. Yhdistyksen 25-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kokoamme tälle sivulle ainutlaatuista materiaalia, kuten valokuvia, haastatteluja ja muistoja menneiltä vuosilta. Pääset kurkistamaan kulissien taakse ja kokemaan, miten yhdistyksemme on kasvanut ja kehittynyt vuosien varrella. Päivitämme tätä sivua säännöllisesti koko juhlavuoden ajan.

Suomen Vuokranantajat ry on vuoden 1999 alussa perustettu valtakunnallinen vuokranantajien etujärjestö, jonka toimialueena on koko Suomi. Jäseniä meillä on yli 30 000, ja edustamme yksityisiä vuokranantajia Suomessa. Yhteensä yksityisiä vuokranantajia on maassamme 360 000, ja he tarjoavat 40 prosenttia kaikista vuokra-asunnoista.

Tarinoita, muistoja ja hyvää vuokranantajuutta jo 25 vuotta

Yhdistyksen historiaan pääset kurkistamaan videosarjan kautta, jossa muun muassa perustajajäsenemme, pitkäaikaiset aluepäällikkömme ja eri aikoina mukana olleet toiminnanjohtajamme kertovat järjestön taipaleesta.

Eri aikojen toiminnanjohtajat ovat olleet tärkeässä roolissa koko yhdistyksen 25 toimintavuoden ajan. Entiset toiminnanjohtajat Mia Koro-Kanerva, Virpi Hienonen ja Suomen Vuokranantajien nykyinen toiminnanjohtaja Sanna Hughes kertovat muun muassa yhdistyksen alkuvaiheista ja miten yhdistys on kasvanut vuosien varrella.

Suomen Vuokranantajien perustajajäsen ja yhdistyksen kunniapuheenjohtaja Antti Arjanne kertoo muun muassa vuokrasääntelyn purkamisesta.

Suomen Vuokranantajien perustajajäsen Ari Kanerva kertoo järjestön alkutaipaleesta.

Pia Helkiö ja Heikki Ulvila kertovat aluepäälliköiden roolista ja merkityksestä jäsenille.

Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana 2011-2024 toiminut Jouni Lehtinen kertoo yhdistyksen kasvusta ja sen merkityksestä asuntopolitiikassa.

Uutisnostoja menneiltä vuosilta

6.7.2023
Ennätyslukema: jäsenmäärämme ylsi 30 000:een
Suomen Vuokranantajat sai tällä viikolla 30 000. jäsenensä. Jäsenmäärä on lähes nelinkertaistanut kymmenessä vuodessa.
Lue lisää!

25.6.2022
Antti Arjanne soutaa samaan suuntaan vuokralaisten kanssa
Vielä 1990-luvulle asti yksityinen vuokranantaminen oli hyljeksittyä hommaa, jota tässä maassa monelta taholta vastustettiin. Myös vuokrasääntely oli niin voimakasta, ettei edes ollut järkevää ryhtyä vuokranantajaksi.
Lue lisää!

20.11.2021
Hyvä vuokranantaja -palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa
Hyvä vuokranantaja -palkinto on jaettu ensi kertaa. Palkinnolla halutaan nostaa esiin arjen hiljaisia hyväntekijöitä ja kannustaa yksityisiä vuokranantajia hyvään vuokranantajuuteen.
Lue lisää!

12.1.2018
Vuokranantaja-lehti on ilmestynyt!
Suomen Vuokranantajat ry:n uuden jäsenlehden ensimmäinen numero on ilmestynyt. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä Vuokranantaja-lehti on tehty palvelemaan Suomen Vuokranantajien vauhdilla kasvavaa jäsenkuntaa ympäri Suomen.
Lue lisää!

25.5.2023
Kuudelle Suomen Vuokranantajien aktiiville hopeinen ansiomerkki
Vuokranantajien vuosikokouksessa 24.5. myönnettiin kuusi hopeista ansiomerkkiä tunnustuksena hyvin tehdystä ja pitkäjänteisestä työstä yhdistyksen hyväksi. Kysyimme ansiomerkin saajilta heidän tunnelmistaan ja taipaleesta Suomen Vuokranantajilla.
Lue lisää!

16.6.2022
Timo Metsola: 17 vuotta jättiläisten harteilla
Suomen Vuokranantajien tärkein rooli liittyy osaamisen ja tiedon levittämiseen. Vuonna 1997, jolloin itse aloitin yksityisenä vuokranantajana, tietoa ei ollut käytännössä saatavilla mistään.
Lue lisää!

19.10.2020
Historian ensimmäinen Vuokranantaja-barometri
Suomen Vuokranantajat on julkaissut historian ensimmäisen Vuokranantaja-barometrin. Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa yksityisten vuokranantajien ajankohtaisia ja alueellisia näkemyksiä vuokramarkkinoista.
Lue lisää!

Juhlavuoden tapahtumakalenteri

Kiinteistöliiton webinaari: Rakennustyön tarkkailija

tiistaina 28.5.2024 klo 17:30 - 18:30

Teams Live

Kaikille avoin

Päijät-Hämeen vuokranantaja-aamu - kesäkuun koronlasku

keskiviikkona 29.5.2024 klo 07:30 - 09:00

Ravintola Lokki, Jalkarannantie 19, 15110 Lahti

Vain jäsenille

Webinaari: Hyvä vuokrailmoitus ja -sopimus

keskiviikkona 5.6.2024 klo 17:00 - 18:30

Teams Live

Vain jäsenille

Hei sinä, joka mietit jäsenyyttä - liity sisäpiiriin ja tilaa uutiskirjeemme

Saadaksesi uutiskirjeen sinun ei tarvitse olla Suomen Vuokranantajien jäsen. Uutiskirje on maistiainen siitä, minkälaista tietoa saat jäsenenämme kuukausittain. Uutiskirjeen tilaajana saat kuusi kertaa vuodessa hyödyllistä tietoa asuntosijoittamisesta, asuntomarkkinoista ja muista yhdistyksen ajankohtaisista asioista.