Suomen Vuokranantajat sai tällä viikolla 30 000. jäsenensä. Jäsenmäärä on lähes nelinkertaistanut kymmenessä vuodessa.
”Yhdistyksen kehitystä on ollut upea seurata, ja vielä hienompaa siinä on ollut olla mukana myös itse. Vahva jäsenkasvu on mahdollistanut entistäkin parempien palvelujen tarjoamisen jäsenistölle, lisännyt näkyvyyttä ja tehnyt meistä myös yhteiskunnallisesti vaikuttavamman”, toiminnanjohtaja Sanna Hughes sanoo.
Jäsenmäärä on kasvanut tasaisesti ja vauhdikkaasti läpi vuosien. Vuonna 2014 se hätyytteli 8000:a, 2018 kipusi 15 000:een ja nyt juhlimme 30 000. jäsentä.
Juhlistamme uutista lähiviikkojen ajan muun muassa julkaisemalla tarinoita yhdistyksen kasvumatkan lukuisista mahdollistajista, kuten jäsenistämme, luottamushenkilöistämme ja Suomen Vuokranantajilla työskennelleistä. 30 000. jäsenellemme lähetämme aiheen kunniaksi teetetyn juhlavedoksen.
”Kiitos Suomen Vuokranantajien huikeasta kasvutarinasta kuuluu jokaiselle jäsenellemme, luottamushenkilöille ja tietysti myös yhdistyksen työntekijöille. “, Hughes sanoo.
Hyvän vuokranantajuuden puolesta
Suomen Vuokranantajat on perustettu vuonna 1999, ja olemme toimineet alusta asti hyvän vuokranantajuuden puolesta sekä edistäneet yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien asiaa. Tahtotilamme on, että yksityiset vuokranantajat ovat tärkein ja arvostetuin vuokra-asuntojen tarjoaja.
”Pienet yksityiset vuokranantajat ovat inhimillisiä, kasvollisia vuokranantajia, jotka tarjoavat koteja ihmisille joustavasti kaikkialla Suomessa. Monipuolinen ja kilpailtu markkina takaa valinnanvaraa ja laatua vuokra-asujille. Suomessa onkin yksi Euroopan toimivimmista vuokra-asuntomarkkinoista, ja tästä haluamme pitää kiinni myös jatkossa”, yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Jouni Lehtinen sanoo.
Yhdistyksessämme on jäseninä sekä yksityishenkilöitä että yrityksiä ja yhteisöjä. Yhteistä jäsenillemme on, että he tarjoavat vuokralle asuinhuoneistoja, liikehuoneistoja tai molempia.
Yhteensä yksityiset vuokranantajat vuokraavat noin 350 000 asuntoa ympäri Suomen. Nämä asunnot muodostavat lähes 40 prosenttia kaikista vuokra-asunnoista ja niissä asuu noin puoli miljoonaa asukasta. Yksityisillä vuokranantajilla on keskeinen merkitys riittävän ja kansalaisten tarpeita palvelevan asuntojen tarjonnan varmistamisessa.
Millainen on tyypillinen yksityinen vuokranantaja?
Tuoreimman Vuokranantajakyselyn mukaan tyypillinen vuokranantaja omistaa yhdestä kahteen vuokra-asuntoa. Yleisin tavoite asuntosijoittamisessa on säästäminen eläkepäivien toimeentulon turvaksi. Näin kertoo 44,2 prosenttia kyselyn vastaajista. Asuntosijoittaminen on myös hyvin tasa-arvoinen sijoitusmuoto. Kyselyyn vastanneista vuokranantajista puolet on naisia.
Suomen Vuokranantajien vuosittainen Vuokranantajakysely valottaa kuvaa suomalaisesta yksityisestä vuokranantajasta. Se lähetetään vuosittain kaikille jäsenille, ja viimeisin kysely on toteutettu loppuvuonna 2022. Siihen vastasi 2317 yksityistä vuokranantajaa.
Löydät tarinoita toiminnastamme ja jäsenistämme sosiaalisesta mediasta #HyväVuokranantaja ja #MeVuokranantajat. Voit myös jakaa omaa vuokranantajan arkeasi ja liittää mukaan kyseiset tunnisteet.