Asuntosijoittajan ajankohtaiset veromuutokset

4.1.2024

Vuokratulojen verotus säilyy pääpiirteissään ennallaan vuonna 2024, eikä esimerkiksi pääomatuloverokantoihin tai vuokraustoiminnan kulujen vähennysoikeuteen ole tulossa muutoksia. Myös perintö- ja lahjaverokannat pysyvät ennallaan.

Vuoden vaihde tuo kuitenkin mukanaan muutamia asuntosijoittajallekin merkityksellisiä veromuutoksia, joita on listattu alle.

Tarkista ennakkoverot – korkojen nousulla vaikutusta verotettavaan vuokratuloon

Korkojen nopea nousu on vaikuttanut monien asuntosijoittajien vuokratuottoihin ja niiden kehitykseen. Jokaisen vuokranantajan kannattaakin nyt tarkistaa vuodelle 2024 määrätyt ennakkoverot. Sijoitusasuntolainojen korot voidaan vähentää verotuksessa, minkä vuoksi niiden nousu vaikuttaa verotettavan vuokratulon ja siitä maksettavan veron määriin. Näin ollen vuokratuloista maksettavien verojen määrä voi laskea huomattavastikin korkojen nousun myötä. Verot vuokratuloista voidaan maksaa joko ennakkoveroina tai huomioida veroprosentissa.

Apuna ennakkoveron hakemisessa tai muuttamisessa voi käyttää jäsensivujemme veroilmoitusohjetta.

Varainsiirtovero laskee, ensiasunnon verovapaus poistuu

Varainsiirtoveroprosentti alenee osakehuoneistojen osalta 2 prosentista 1,5 prosenttiin ja kiinteistöjen osalta 4 prosentista 3 prosenttiin. Muiden arvopapereiden, kuten osakkeiden, varainsiirtovero alenee 1,6 prosentista 1,5 prosenttiin. Lisäksi ensiasunnon varainsiirtoverovapaus poistuu.

Muutokset tulevat voimaan 1.1.2024, mutta veroprosenttien osalta muutoksia sovelletaan jo 12.10.2023 tai sen jälkeen tehtyihin kauppoihin. Verohallinto palauttaa ylimääräisen varainsiirtoveron korkoineen niille, jotka ovat tehneet asuntokaupat vuoden 2023 loppupuolella. Lisätietoa muutoksen käytännön vaikutuksista on koottu verohallinnon verkkosivuille.

Mätkyistä ja myöhässä maksetuista veroista maksettavat viivästyskorot nousevat

Jäännösveroista eli ns. mätkyistä sekä lisäennakoista maksettava huojennettu viivästyskorko nousee 2 prosentista 6 prosenttiin. Mätkyistä joutuu siis maksamaan jatkossa tuntuvampaa korkoa, joten verokortin tulorajojen ja ennakkoverojen kanssa kannattaa olla entistä tarkempi.

Myös vuodelta 2024 myöhässä maksetuista veroista joutuu maksamaan aiempaa korkeampaa viivästyskorkoa. Perintöveron osalta viivästyskorko nousee 7,5 prosenttiin ja muiden verojen osalta 11 prosenttiin. Vastaava prosentti on vuoden 2023 osalta 7 %.

Vastaavasti veronpalautuksille maksettava hyvityskorko nousee 0,5 prosentista 2 prosenttiin.

Matkakuluvähennys 0,30 euroa kilometriltä vuonna 2023 – vuoden 2024 vähennys tiedossa vasta loppuvuodesta

Vuokraustoimintaan liittyvistä matkoista aiheutuneina menoina voidaan vuoden 2023 vuokratulosta vähentää 0,30 euroa / km, jos matkat tehdään omalla autolla eikä kustannusten todellista määrää ole pystytty selvittämään.

Vuokraustoimintaan liittyvinä matkoina voidaan pitää esimerkiksi esittely-, tarkastus- ja huoltokäyntejä sekä vuokrasopimuksen tekemiseen liittyviä matkoja. Myös asunto- tai kiinteistöosakeyhtiön yhtiökokoukseen tai yhtiön hallituksen jäsenenä hallituksen kokoukseen vuokrausaikana tehdyt matkat ovat vuokraustoimintaan liittyviä matkoja. Esitäytetyn veroilmoituksen korjaamisen helpottamiseksi ja verohallinnon mahdollista selvityspyyntöä varten vuokranantajan kannattaa pitää ajopäiväkirjaa vuokraustoimintaan liittyvistä matkoista läpi vuoden.

Matkakuluvähennys julkaistaan vuosittain verohallinnon yhtenäistämisohjeissa vuoden loppupuolella. Näin ollen vuoden 2024 osalta vähennyksen määrä ei ole vielä tiedossa.

Maapohjan kiinteistövero nousee

Maapohjan yleisen kiinteistöveroprosentin alarajaa korotetaan 0,93 prosentista 1,30 prosenttiin. Tämä tarkoittaa, että kiinteistövero kiristyy kunnissa, joissa veroprosentti on ollut alle uuden alarajan.

Jos vuokrakohde on kiinteistö eli esimerkiksi omakotitalo, tuntuu tämä korotus vuokranantajan vuokratuotoissa. Vuokrauskäytössä olevasta kiinteistöstä maksettava kiinteistövero on vähennyskelpoinen vuokratulojen verotuksessa.

Lisätietoa kaikista verotuksen muutoksista vuodelle 2024 löydät Verohallinnon verkkosivuilta.