Lähes 400 000 hyötyy Verohallinnon uudesta vuokratulorajapinnasta

6.5.2024

Suomessa vuokrataan edelleen eniten asuntoja, mutta suurin kasvu näkyy muiden esineiden vuokrauksessa autoista leluihin ja koneisiin. Verohallinnon mukaan sijoitusasunnon vuokraajia oli 312 000 ja kiinteistöjä vuokrasi 65 000, kun taas eniten, noin 10 000 uutta vuokranantajaa, sai vuokratuloja muiden esineiden ja tavaroiden vuokrauksesta vuonna 2022.

Monilta vuokranantajilta jää kuitenkin hyödyntämättä tuhansien eurojen veroedut kadonneiden kuittien vuoksi ja näin ollen veroja saatetaan maksaa liikaa. Viime vuonna voimaan tulleen EU-direktiivin ansiosta Verohallinto saa tulotiedot suoraan vuokra- ja myyntiportaaleilta, joten verovähennyskelpoiset vuokrakulut ja hankintamenot kannattaa muistaa dokumentoida pienintäkin kulua myöten veron pienentämiseksi.   

Itseasiassa hankintamenoja kannattaa kirjata talteen omasta kodista ja vapaa-ajan asunnosta, vaikka niitä ei vuokraisikaan. Varsinkin mökeillä kertyy todella paljon hankintamenoja joka vuosi, ja nämä vaikuttavat aikanaan luovutusvoittoveroa laskettaessa. Tämän hetken markkinatilanteessa myös tappion maksimointi voi hyödyttää seuraavissa veroerissä omaa vuokraustoiminnan kassavirtaa miettiessä.

Saman tien oikea määrä veroja

Moni vuokranantaja seuraa edelleen omaa vuokraustoimintaa manuaalisesti kuitteja keräämällä tai omaa Exceliä hyödyntäen. Verohallinnon 2024 vuoden alussa avautuneen rajapinnan kautta on kuitenkin päässyt tekemään veroilmoituksen suoraan vuokranantajille kehitettyjen dokumentointityökalujen kautta. Rentfolio-sovellus on ensimmäinen työkalu, jolla veroilmoituksen on voinut tehdä suoraan OmaVeroon.

Vuokranantajille kehitettyjen työkalujen suosio kasvaa kovaa vauhtia, vaikka oma Excel on monelle edelleen tuttu ja turvallinen tapa toimia. Digitaalisten työkalujen etu on kuitenkin suorassa veroilmoituksessa ja reaaliaikaisessa seurannassa. Kun kaikki vuokraustoiminta dokumentoidaan yhteen paikkaan, niin kaikki tositteet pysyvät tallessa itselle ja myös verottajalle mahdollisia verotarkastuksia varten.

Veroilmoituksen voi tehdä reaaliajassa, joka kuluneen kuukauden jälkeen. Verottajan saadessa vuokratulot ja -kulut suoraan rajapinnan kautta, voi vuokranantaja saada ehdotuksen ennakkoveron nostosta tai laskusta kesken verovuoden. Uuden veroilmoitusrajapinnan avulla vuokratuloista maksetaan oikea määrä veroja ja vältytään jäännösveroilta.

Verohallinnon rajapinta mullistaa vuokranantajan työn

Asuntojen ja muiden esineiden vuokranantaja määrät ovat kasvussa, joten lähes 400 000 suomalaista tuskailee veroilmoituksen kanssa joka vuosi. Varsinkin lyhytaikaisesta vuokraustoiminnasta ja asuntojen remontista kertyy paljon kulutositteita. Auton hansikaslokeroissa ja taskuissa on rutussa tuhansien eurojen edestä verovähennettäviä kuluja, jotka pitäisi muistaa kirjata muistiin saman tien.

Vuokratuloista helposti unohtuvia verovähennettäviä kuluja ovat usein tarkastuskäyntien kilometri- ja matkakulut, sekä pienet yksittäiset ostot. On kuitenkin hyvä muistaa, että kaikki vuokraustoimintaan liittyvät kulut ovat pääsääntöisesti verovähennyskelpoisia vuokratulosta. Tämän vuoden alusta alkaen vuokranantajan ei tarvitse itse kerätä vuokraustoiminnan tuloja ja näpytellä niitä veroilmoitukseen, vaan tiedot siirtyvät vuokranantajille kehitetyistä ratkaisuista suoraan OmaVeroon.

Rentfolio-sovellus on ensimmäinen yksityisille vuokranantajille kehitetty sovellus vuokraustoiminnan dokumentointiin ja suoraan veroilmoittamiseen. Sovellus toimii kaikkien esineiden vuokrauksen dokumentointiin.  Sovelluksessa kohteen voi jakaa omistusprosentin mukaan käyttäjien kesken ja näin myös verotiedot saadaan suoraan omistusprosentin mukaan OmaVeroon. Sovelluksen voi ladata Google play- ja Appstore-sovelluskaupoista ja vuokrakulutlaskurin saa käyttöön 29.90 € vuosimaksulla, joka on myös verovähennyskelpoinen kulu. Suomen Vuokranantajat Ry:n jäsenenä saat -20 % alennuksen sovelluksen vuosimaksusta ja tilauksen voi perua maksuttomasti kuukauden kokeilujakson aikana. Alennuskoodin löydät https://vuokranantajat.fi/palvelut/jasenedut/rentfol-io-sovellus-vuokraustoiminnan-dokumentointiin/

Lisätietoa ja sovelluksen käyttöohjeita löytyy www.vuokrakulut.com sivulta ja asiakaspalvelusta saat apua kysymyksiin.

Kirjoittaja: Antti Mäkikyrö, toimitusjohtaja, Rentcal Oy