Aikeet yksityisten vuokranantajien kurmuuttamisesta tuntuvat järjettömiltä

3.6.2019

Asuntosijoittajia ja vuokranantajia hämmentää tieto siitä, että Rinteen hallitus selvittää mahdollisuutta uudistaa asuntosijoittamisen verotusta siten, että laissa rajoitetaan oikeutta vähentää yhtiölainan lyhennyksen osuus vuokratuotosta.

”Tuntuu erikoiselta, että hallitus haluaisi rankaista yksityisiä vuokranantajia yhtiölainaosuuden vähentämisestä. Ymmärrän halun hillitä velkaantumista, mutta vähennysoikeuden poistaminen on siihen väärä keino”, sanoo Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva.

”Taloyhtiöiden kautta velkaantumista voidaan rajoittaa paljon tehokkaammin ja järkevämmin rajaamalla yhtiölainoille esimerkiksi 60 %:n katto ja säätämällä lyhennysvapaille maksimipituus”, Koro-Kanerva ehdottaa.

Kiinteistöliiton tekemän tuoreen selvityksen mukaan taloyhtiöt lyhentävät lainojaan verrattain nopeasti niin uudiskohteissa kuin vanhoissa kohteissa. Lisäksi usean vuoden ajan jatkunut asuntoyhteisöjen uusien lainojen euromääräinen kasvu on tasoittunut. Asuntoyhteisöt nostivat 0,4 miljardin euron edestä lainoja huhtikuussa 2019, mikä on lähes viidenneksen vähemmän kuin vuotta aiemmin. Jos ennusteiden mukaisesti rakentaminen vähenee samaa tahtia, vähenevät myös nostetut taloyhtiölainat.

”Vähennysoikeuteen puuttuminen asettaisi asuntosijoittamisen verotuksellisesti entistä huonompaan asemaan muihin sijoitusmuotoihin nähden. Arvopaperisijoittajilla on vakuutuskuoret ja osakesäästötili tulossa, yhtiöllä on kevennetyt osingot, yrittäjillä yrittäjävähennys, metsätalouden harjoittajilla on metsävähennys, metsän verovapaa myynti lapselle sekä myös metsälahjavähennys. Sijoitusmuotoja pitäisi arvioida neutraalisti”, Koro-Kanerva painottaa.

Sijoittajakysynnällä on ollut asuntomarkkinoihin erittäin positiivinen vaikutus. Se on maltillistanut hintojen ja vuokrien nousua. Sijoittajakysynnän väheneminen tarkoittaisi siis sitä, että asuntojen hinnat ja vuokrat lähtisivät jälleen voimakkaaseen nousuun kasvavissa kaupungeissa.

”Hallitusohjelmassa on kuitenkin hyvin huomioitu, että toimivilla vuokramarkkinoilla tarvitaan myös yksityisiä toimijoita. Yksityiset vuokranantajat ovat keskeinen osa toimivaa markkinaa, koska he omistavat noin 60 prosenttia kaikista vapaarahoitteisista vuokra-asunnoista”, Koro-Kanerva huomauttaa.

Lisätietoa eri sijoitusmuotojen verokohtelusta Suomen Vuokranantajien teettämästä selvityksestä

Lue samasta aiheesta lisää Tuomas Viljamaan blogista

Kuva: Vuokrien vuosinousu 2010-luvulla, Tilastokeskus. Myös yksityisten asuntosijoittajien rooli asuntomarkkinoilla on samaan aikaan ollut merkittävä.