Yksityinen vuokranantaja tarjoaa pitkäaikaisen kodin

14.1.2019

Yksityiset vuokranantajat arvostavat pitkiä ja vakaita vuokrasuhteita, toisin kuin välillä julkisuudessa esitetään. He myös korottavat vuokria huomattavasti institutionaalisia sijoittajia harvemmin. Suomen Vuokranantajat ry teetti valtakunnallisen Vuokranantajakyselyn nyt kolmatta kertaa. Vastauksia kyselyyn saatiin yli 3000, joten otannan perusteella kysely on alansa kattavin.  

Vuokranantajilta kysyttiin muun muassa tärkeimpiä vuokralaisvalintaan vaikuttavia seikkoja. Puolet vastaajista nosti vuokralaisen tavoitteen asua asunnossa pitkään kolmen tärkeimmän tekijän joukkoon. Lisäksi suurimmalla osalla vastaajista (57 %) on yli kuuden vuoden kokemus vuokranantajana toimimisesta.

”Yli 40 % vastaajista ilmoitti aloittaneensa vuokranantajana toimimisen säästääkseen eläkepäiviä varten. Tämä kertoo selvää kieltä toiminnan johdonmukaisuudesta ja pitkäjänteisyydestä. Lisäksi kaksi kolmasosaa vuokranantajista ilmoittaa vuokratuottonsa ennen veroja olevan alle 5 % tai vuokratuottoprosentin olevan heille merkityksetön. Puheet pikavoittoja etsivien asuntosijoittajien aallosta ovat vahvasti liioiteltuja”, linjaa Suomen Vuokranantajat ry:n toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva.

Yksityiset vuokranantajat korottavat vuokriaan huomattavasti institutionaalisia sijoittajia harvemmin. 75 % vastaajista ilmoitti korottavansa vuokraa harvemmin kuin vuosittain. Enemmistö vastaajista (56 %) ilmoitti vuokrasuhteidensa kestoksi 2–5 vuotta.

”Toiminta vuokrasuhteiden aikana osoittaa vuokranantajien tavoittelevan pitkiä vuokrasuhteita ja hyvän kodin tarjoamista vuokralaisille. Yksi tärkeimmistä mittareista onnistuneelle vuokranantajuudelle ovat tyytyväiset asiakkaat. Tämä on näkynyt selvästi järjestön päivittäisessä toiminnassa jo pitkään, mutta nyt myös tilastot vahvistavat kokemuksiamme”, Koro-Kanerva jatkaa.

Vastaajilta kysyttiin lopuksi, minkälaisia sanoja he yhdistävät vuokranantajuuteen. Vastauksissa toistuivat eniten sanat: vastuullisuus, luotettavuus, sijoittaminen, tuotto, riski, palvelu sekä pitkäjänteisyys. Yksityinen vuokranantaja on asukkaiden kannalta useimmiten pitkäjänteinen ja reilu kodin tarjoaja.

Vuokranantaja 2019 -kyselyyn osallistui 3200 vuokranantajaa ympäri Suomen. Lue lisää tuloksia täältä.

Mia Koro-Kanerva
toiminnanjohtaja
Suomen Vuokranantajat ry
mia.koro-kanerva@vuokranantajat.fi
+358 50 303 1615
Twitter: @korokanerva