Vuokramarkkinakatsaus: Epävarmuuden kasvu lisännyt kiinnostusta vuokra-asumista kohtaan

22.2.2023

Suomen Vuokranantajat on yhteistyössä Vuokraovi.comin kanssa analysoinut vuokra-asuntomarkkinoiden kehitystä. Vuokra-asuntojen kysyntä vahvistui viime vuoden loppua kohden pandemian väistyessä ja taloudellisen epävarmuuden kasvaessa. Tämä näkyi sekä vuokrien nousun vauhdittumisena että vuokra-asuntojen markkinointiaikojen lyhentymisenä.

Vuokrien nousu vauhdittui viime vuonna – Kiinnostus suurempia vuokra-asuntoja kohtaan säilynyt

Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat loka-joulukuussa vuodentakaisesta 1,4 prosenttia koko maassa. Vuokrien vuosikasvu oli suurinta Rovaniemellä (+3,0 %) ja Tampereella (+2,8 %). Vuokrien nousu vauhdittui myös monessa sellaisessa kaupungissa, jossa pandemian aikana vuokrat olivat selvästi laskusuunnassa. Heikointa vuokrakehitys oli puolestaan Raumalla (0 %) ja Porissa (+0,2 %), joissa vuokrat pysyivät käytännössä ennallaan.

Vuokrien vuosikasvu oli pääkaupunkiseudulla (+0,9 %) puolet hitaampaa kuin muualla Suomessa (+1,8 %). Pääkaupunkiseudullakin kysyntä piristyi ja vuokra-asuntojen markkinointiajat kääntyivät laskuun, mutta varsinkin voimakas rakentaminen yhdistettynä pandemiavuosina hidastuneeseen väestönkasvuun pitivät asuntotarjonnan korkealla tasolla. Loppuvuonna vuokrien nousu kiihtyi pääkaupunkiseudulla erityisesti Vantaalla. Vuokrat nousivat vuodentakaisesta Helsingissä (+0,6 %) hitaammin kuin Vantaalla (+1,7 %) ja Espoossa (+1,0 %).

Pandemiavuosina kasvanut kiinnostus suurempia vuokra-asuntoja kohtaan näyttää säilyneen myös koronan väistyttyä. Vuonna 2022 vuokrat nousivat eniten kolmioissa ja suuremmissa vuokra-asunnoissa. Vuokraovi.comin tilastot kertovat, että myös keskimääräiset markkinointiajat ovat kolmioissa olleet kaksioita lyhyemmät pandemian alusta alkaen. Tilanne ei ole muuttunut pandemian hellitettyä.

”Moni työskentelee tai opiskelee vähintään osan viikosta kotoa käsin. Kiinnostusta suurempia vuokra-asuntoja kohtaan on myös lisännyt nopeasti noussut korkotaso ja yleinen taloudellinen epävarmuus. Asunnon ostamisen sijaan moni kotitalous on katsonut asunnon vuokraamisen olevan joustavampi ja turvallisempi ratkaisu tällä hetkellä. Kovin kysyntäpaine isompia asuntoja kohtaan todennäköisesti hellittää siinä vaiheessa, kun asuntokauppa jälleen piristyy”, arvio Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen.

Sijoittajien asuntokysyntä vähentynyt selvästi – Hinnat laskeneet erityisesti kerrostaloyksiöissä

Pitkän nollakorkojakson jälkeen nähty historiallisen nopea korkojen nousu heijastui asuntokauppaan ja asuntojen hintakehitykseen. Vuonna 2022 asuntoja myytiin noin viidennes vähemmän kuin vuonna 2021. Asuntokauppa hyytyi erityisesti loppuvuodesta. Koko maan tasolla vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat kolme prosenttia vuoden 2022 viimeisellä neljänneksellä vuodentakaiseen verrattuna. Eniten hinnat laskivat vanhoissa kerrostaloyksiöissä.

Yksiökaupan hyytymistä ja hintojen laskua selittää erityisesti sijoittajien kasvanut varovaisuus. Suomen Pankin tilastojen mukaan uusia sijoitusasuntolainoja nostettiin euromääräisesti loppuvuonna 2022 noin puolet vähemmän edelliseen vuoteen verrattuna. Myös Suomen Vuokranantajien omissa kyselyissä näkyi vuokranantajien kasvanut varovaisuus uusien sijoitusasuntojen ostamista kohtaan. Vuoden 2022 Vuokranantajakyselyssä noin 50 prosenttia vastaajista ilmoitti olevansa joko aikeissa tai ainakin kiinnostuneita ostamaan uuden sijoitusasunnon tulevan kahdentoista kuukauden aikana. Viime vuoden lopussa toteutetussa Vuokranantaja 2023 -kyselyssä potentiaalisten sijoitusasunnon ostajien osuus oli laskenut 39 prosenttiin.

”Ostajien häviäminen markkinalta selittää yksiöiden hintojen laskua. Vaikka nousseet vastike- ja rahoituskustannukset ovat voineet pakottaa yksittäisiä sijoittajia laittamaan asuntoja myyntiin, ei myyntiin tulleiden yksiöiden määrässä ole havaittavissa koko maan tasolla kasvua. Esimerkiksi Etuovi.com sivustolle uusia kerrostaloyksiöiden myynti-ilmoituksia tehtiin vähemmän tämän vuoden tammikuussa kuin vuosi takaperin”, kertoo Rokkanen.

Kävijämäärät kasvaneet ja markkinointiajat lyhentyneet Vuokraovi.com sivustolla

Vuokra-asuntojen kysynnässä on nähtävissä selvää piristymistä, mikä näkyy sekä kävijämäärissä Vuokraovi.com-sivustolla että keskimääräisten markkinointiaikojen lyhentymisenä vuonna 2022. Kysynnän piristymisestä huolimatta vuokra-asuntojen tarjonta on edelleen korkealla tasolla.

Hyvästä tarjontatilanteesta huolimatta Vuokraovi.comin Markkinapulssi-kyselyn vastaajista noin puolet kokee sopivan vuokra-asunnon löytämisen haastavaksi. Pienen asunnon etsijällä on nyt aikaisempaa parempi tilanne, mutta isompien perheasuntojen asuntojen löytäminen koetaan haastavaksi.

”Vuokralaiset ovat myös aikaisempaa kriittisempiä asunnon kunnon ja varustelun suhteen. Tarjonnan kasvaessa ja kilpailun kiristyessä asuntojen laadun merkitys on korostunut. Enää asunnon vuokrauspäätöstä ei tarvitse tehdä kiireellä ja asuntoa näkemättä, vaan vuokralaisella on parempi mahdollisuus vertailla asuntoja ennen vuokrauspäätöstä. Vuokranantajien on hyvä tiedostaa laatukilpailun kiristyminen”, toteaa Vuokraovi.comin liiketoimintapäällikkö Henrik Laakkonen.

Vuokramarkkinakatsauksessa tarkastellaan yleisen analyysin lisäksi erikseen yksittäisten kaupunkien asuntomarkkinoiden kehitystä. Kaupunkikohtaiset tarkemmat tilastokoonnit on tehty Suomen Vuokranantajien jäsenten käyttöön. Kaikki katsauksen kaupungit on lueteltu julkisen version sisällysluettelossa.

Medioiden edustajilla on mahdollisuus saada käyttöönsä koko raportti kaupunkikohtaisine tietoineen laittamalla viestiä sakari.rokkanen@vuokranantajat.fi tai antti.luukkanen@vuokranantajat.fi

Sakari Rokkanen

Sakari Rokkanen
Ekonomisti, Suomen Vuokranantajat ry  
p. 040 762 5340
sakari.rokkanen@vuokranantajat.fi 

Antti Luukkanen
Analyytikko, Suomen Vuokranantajat ry
p. 050 547 5483
antti.luukkanen@vuokranantajat.fi