Uusia nimityksiä Suomen Vuokranantajissa: Yhteiskuntasuhdepäälliköksi Hanna Isbom

2.9.2021

Suomen Vuokranantajien uudeksi yhteiskuntasuhdepäälliköksi on nimitetty Hanna Isbom. Lisäksi lakitiimimme on vahvistunut uusilla työntekijöillä.

Yhteiskuntasuhdepäälliköksi Hanna Isbom

Hanna Isbom aloittaa yhteiskuntasuhdepäällikkönä 1.10.2021

Vaikuttamisen tiimimme vahvistuu lokakuun alussa, kun VTM Hanna Isbom aloittaa yhteiskuntasuhdepäällikkönämme. Hannalla on pitkä tausta politiikassa. Hän on toiminut mm. Helsingin Sosialidemokraattien toiminnanjohtajana sekä viimeisen neljän vuoden ajan apulaispormestari Nasima Razmyarin erityisavustajana Helsingin kaupungilla. Hanna on myös itse asuntosijoittaja ja tuntee vuokranantajan arjen oman kokemuksensa kautta. 

Hanna Isbom seuraa tehtävässä Ville Valkosta, joka siirtyi 24.8. Turun apulaispormestarin tehtävään.

”Uskon, että Hannan osaamisesta ja verkostoista on paljon apua vaikuttamistyössämme”, sanoo toiminnanjohtaja Sanna Hughes.

Lakitiimi vahvistuu

Myös Suomen Vuokranantajien lakitiimissä tapahtuu henkilömuutoksia.

Vakituisena vahvistuksena lakitiimiin saadaan 30. elokuuta 2021 alkaen Nora Laine. Nora on työskennellyt Suomen Vuokranantajilla jo järjestön alkuaikoina vuosina 2008-2009. Nyt hän siirtyy meille OAJ:n erityisasiantuntijan tehtävästä. Noralla on vahvan juridisen koulutuksen lisäksi myös kova innostus asuntosijoittamiseen.

Lisäksi kesän aikana lakitiimissämme ovat aloittaneet määräaikaisina neuvontalakimiehinä Sami Hasunen, Anna-Emilia Kuisma ja Saara Penttilä. Myöhemmin syksyllä määräaikaisena neuvontalakimiehenä aloittaa Pinja Peltomäki.

”Jäsenmäärän kasvaessa lakineuvonnan ja muiden juridisten palveluiden kysyntä on jatkuvasti kasvanut. On hienoa saada taas tiimiin kokenutta, ammattitaitoista ja palveluhenkistä vahvistusta”, sanoo päälakimies Tarik Ahsanullah.

Tervetuloa joukkoon kaikille!

Suomen Vuokranantajien lakitiimi palvelee jäseniä muun muassa maksuttomalla lakineuvonnalla. Kuvassa vasemmalta oikealle Tarik Ahsanullah, Anna-Emilia Kuisma, Saara Penttilä, Nora Laine, Sami Hasunen ja Susanna Aarnivuo.