Oodi on kirjasto, mutta myös monipuolinentekemisen ja kohtaamisten talo. Siellä voi surauttaa saumat ompelukoneella, nikkaroida verstaassa, tulostaa 3D-tulostimella, soittaa ja tallentaa musiikkia studiossa tai pientä maksua vastaan pitää vaikka kokkikurssin.
Oodin suunnitteluvaiheessa Helsingin kaupunki kyseli toiveita asukkailta. Arkkitehtien tehtäväksi jäi pohtia, millainen itse talosta tulisi ja miten eri toiminnot sinne sijoitettaisiin. Kilpailun voittaneen Arkkitehtitoimisto ALAn arkkitehdit SAFA Juho Grönholm, Samuli Woolston ja Antti Nousjoki päätyivät ehdotuksessaan jakamaan toiminnot kolmeen kerrokseen. Ensimmäisen kerroksen avara aula imee ihmisiä sisään, ja se on tiedon jakamisen kerros, spontaanin hyörinän paikka. Sieltä löytyvät infopisteet, monitoimisali, elokuvateatteri ja ravintola. Toinen kerros on tekemisen kerros: suljetummissa tiloissa sijaitsevat palaveri- ja verstastilat sekä muita tiloja työskentelyyn. Kolmas, avara kerros on varsinainen kirjastokerros. Siellä syvennytään, opitaan ja etsitään tietoa perinteisellä tavalla. Rauhallisessa kirjastokerroksessa ollaan yksin mutta kuitenkin yhdessä.
Oodi on jo laajentanut pääkaupungin ydinkeskustaa. Enää treffejä ei välttämättä sovita Stockmannin kellon alle, vaan Oodiin.
Liimaa tarvitaan
Oodi tarjoaa helsinkiläisille yhteisen olohuoneen ajanviettoon. Yli 150 vuotta ihmiset ovat tehneet ostoksensa ja viettäneet aikaa tavarataloissa, mutta nyt niiden suosio näyttää olevan laskussa verkkokaupan kiihtyessä. Myös kirjastojen tehtävä saattaa jatkossa muuttua. ”Ehkä kirjastokin lähettää kirjat kotiin asti ja kirjojen lukulaitteiden lisääntyessä luetaan enemmän sähköisiä kirjoja”, Juho Grönholm pohtii. Ydinkeskustat eivät kuitenkaan hiljene. Grönholm uskoo, että ihmiset haluavat joka tapauksessa tulevaisuudessakin kohtaamisen paikkoja; liimaa, joka sitoo ihmisiä yhteen.
Tarvitaan paikkoja, joissa syödään, juodaan, leikitään, treenataan, pelataan, kulutetaan kulttuuria, nauretaan ja itketään yhdessä. ”Emme enää kuluta yhdessä, eikä meidän tarvitse ostaa itseämme onnelliseksi. Tärkeämmäksi tulee asioiden yhdessä tekeminen ja kokeminen. Uusyhteisöllisyys on kasvava trendi, samoin kaupungistuminen. Helsinkikin kasvaa maantieteellisesti, ja tänne syntyy uusia keskustoja.
Säpinää solmukohtiin
Liikenteen solmukohtiin syntyy uudenlaista vilskettä. Vaikka jakamistaloudessa robotit sekä sähkö- ja kumipyöräliikenne tulevat haastamaan raidekeskeisen liikenteen, Grönholm uskoo solmukohtien merkityksen kasvavan entisestään. Pääkaupunkiseudulla näitä ovat esimerkiksi Kalasatama, Hakaniemi, Pasila ja myös Otaniemi jokeriratoineen.
Solmukohdan kohtaamispaikka voi olla jokin ihan muu kuin kirjasto. ”Veturi voisi olla taidegalleria, jokin liikuntatoimi tai vaikkapa koulu tiloineen”, Grönholm ehdottaa. Yhtä lailla se voisi olla jokin moderni visionäärinen suuryritys, joka aukaisisi aulansa ja neuvotteluhuoneensa yleisölle nostaakseen omaa statustaan ja tehdäkseen kaupungista vetovoimaisemman.
Yritykset saattavatkin Grönholmin mielestä olla keskeisiä yhteisten tilojen tarjoajia. Kenties globaalit jättitoimijat kilpailuttavat kaupunkeja siitä, mihin sijoittavat konttoreitaan. Suuruus takaa niille valtaa, ja ne tuovat kaupungeille ja valtiolle verotuloja. Yritykset joutuvat kuitenkin kilpailemaan työvoimastaja tarvitsevat muitakin vetovoimatekijöitä kuin rahaa saadakseen osaajat palkkalistoilleen. Koko kaupunkia pitää pystyä muuttamaan paremmaksi.
”Voi olla, että 50 vuoden kuluttua odotamme maailmanlaajuisten yritysten tarjoavan kaupungille lisäarvoa. Saadakseen pääkonttorinsa Töölönlahdelle yrityksen pitääkin tarjota vaikka arkkitehtuuri- ja muotoilumuseo tai jotain muuta ekstraa vastineeksi paikastaan. Yksi vastine voisi olla juuri sisäjulkitila”, Grönholm visioi.
Juho Grönholm
Arkkitehti SAFA.
Yksi arkkitehtitoimisto ALA:n perustajista ja kohtaamispaikkojen puolestapuhuja.