Ajankohtaista

Pirteä vuokralla asuva vuokranantaja

Iloa pulppuava yhteisökoordinaattori Anne Kärnä on kohtaamisten mestari.

Teksti TIINA ÖRN

Kuvitus SAMPO KORHONEN

Julkaistu lehdessä 2/2023

Pirteästi hymyilevä Anne Kärnä on tapahtumien järjestämisen, markkinoinnin ja yhteisön palvelemisen ammattilainen, joka on viime elokuusta alkaen työskennellyt Suomen Vuokranantajien yhteisökoordinaattorina. Tätä ennen hän työskenteli markkinointipäällikkönä Lahden kauppakeskus Karismassa.

Kärnällä on vahvaa osaamista niin markkinoinnista, uusasiakashankinnasta, brändiviestinnästä kuin monenlaisten toimijoiden välisestä yhteistyöstä. Hänessä yhdistyvät kyky tarttua tekemiseen jämäkällä otteella ja kyky kohdata muut ihmiset vieraanvaraisella pohjoiskarjalalaisella asenteella. Kärnä sopii yhteisökoordinaattorin työhönsä myös siksi, että hän on omien sanojensa mukaan tuplakokemusosaaja; samaan aikaan sekä vuokranantaja että vuokralainen.

Tyytyväinen vuokralainen

Kärnä uskoo hyvien kohtaamisten ja aidon hymyn voimaan. Positiivisuus on läsnä myös Kärnän kertoessa elämänsä kodeista, joista jokainen on ollut juuri siihen elämänvaiheeseen sopivin. Nyt paras koti hänelle ja pienelle Kaapo-koiralle on Helsingin Arabianrannassa, jonka lähellä on mukavia lenkkeilymaastoja meren ääressä ja jossa sijaitsevasta vuokrakaksiosta on merinäköala. ”Tai no, meren näkemiseksi on nähtävä hieman vaivaa, eli asetuttava juuri oikeaan kohtaan”, Kärnä hymyilee. Lasitettua parvekettaan hän kehuu ihanaksi. ”Heti astuttuani nykyiseen kotiini minulle tuli olo, että tämä on minun!”

Vuokra-asuminen on kahden kauppa. Kärnä haluaa hoitaa oman puolikkaansa hyvin niin vuokralaisena kuin vuokranantajanakin. Hän kertoo olevansa tyytyväinen vuokralainen. ”Vuokra on Helsingissä korkea, mutta panostan mielelläni asumiseen. Arvostan helppoa asumista ja hyvän työmatkan päässä sijaitsevaa kotia.” Omistuskoti Helsingissä on vielä orastava haave. ”Sellainen saattaa pullahtaa esiin,
kun aika on kypsä.”.

Koti sitä tarvitsevalle

Kärnä kertoo tehneensä elämänsä aikana matkaa hiljalleen Pohjois-Karjalasta Etelä-Suomeen. Kiihtelysvaaran lapsuudenmaisemista hän muutti opiskelemaan Jyväskylään. Sieltä elämä vei Lahteen reiluksi 20 vuodeksi. Viime elokuussa alkanut työ Vuokranantajien palveluksessa toi hänet Helsinkiin, ja tarkoituksena oli myydä Lahdessa sijaitseva koti syksyn aikana. Tuttavan kautta löytyi kuitenkin kotia kaipaava perhe; äiti ja kolme lasta. Asunnon heille vuokrattuaan Kärnä tiesi ratkaisun olleen erinomainen: ”Tarjoan kodin sitä tarvitsevalle perheelle.”

Anne Kärnä
Yhteisökoordinaattori
anne.karna@vuokranantajat.fi
050 591 6393