Tampere ykköskaupunki asuntosijoittajille jo kolmatta vuotta putkeen, selviää Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingista

20.6.2023

Tampere on jo kolmatta vuotta putkeen Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingin ykköskaupunki, ja hopeasijaa pitää jo kolmatta vuotta Turku. Kaupunkirankingissa arvioidaan kaupunkien houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta eri mittareilla.

”Suuret yliopistokaupungit ovat kärkisijoilla myös tämän vuoden kaupunkirankingissa. Niissä positiivinen väestökehitys ja lyhyet markkinointiajat kompensoivat vaatimattomampia vuokratuottoprosentteja. Pitkäjänteisessä asuntosijoittamisessa tuottolaskelman lisäksi myös kaupungin ja alueen tulevaisuudennäkymien arviointi on kannattavaa”, sanoo Suomen Vuokranantajien analyytikko Antti Luukkanen.

”Vaikka vuokra-asuntomarkkinat ovat olleet kasvaneiden kustannusten ja nousseiden korkojen ristipaineessa, asuntosijoittamisen vetovoiman perustekijät ovat pysyneet samoina.”

Viime vuoteen verrattuna kaupunkirankingin nousijoita ovat muun muassa kärkikymmenikköön lukeutuvat Oulu, Rovaniemi ja Joensuu. Sen sijaan sijoitustaan ovat menettäneet nyt 14. sijalle viime vuoden yhdeksänneltä sijalta tippunut Espoo sekä viime vuoden kolmannelta sijalta kymmenenneksi pudonnut Vantaa. Vertailun viimeisenä pysyi negatiivisesta väestökehityksestä kärsivä Kouvola.

Luukkasen mukaan Vantaan ja Espoon laskeva sijoitus selittyy pääosin markkinointiaikojen pidentymisellä. Pääkaupunkiseudulla rakentaminen on ollut viime vuosina vahvaa, ja vuokra-asuntojen tarjontaa on tällä hetkellä hyvin paljon.

Asuntosijoittajilla haastavat olosuhteet – tyypillisesti vuokranantajat hakevat pientä riskiä ja sijoittavat pitkällä aikajänteellä

Koko Suomen tasolla asuntojen hinnat ovat kääntyneet laskuun, ja syvintä laskua on ollut kasvukeskuksien pienissä asunnoissa. Kaupunkirankingissa arvonnousun, vuokrakehityksen, vuokratuoton ja markkinointiaikojen kehitystä seurataan viiden vuoden keskiarvolla, joka antaa pitkäjänteisemmän kuvan asuntosijoittamisen olosuhteista.

”Korkojen nousun vauhti on ollut lähestulkoon ennenkuulumatonta, ja asuntojen hinnat ovat laskussa myös kasvukeskuksissa ensimmäistä kertaa sitten finanssikriisin”, Luukkanen kommentoi.

Samaan aikaan taloyhtiöiden kustannuksissa on paikoin huomattaviakin nousupaineita. Asuntosijoittamiselle haastavat olosuhteet näkyvät esimerkiksi uusien sijoitusasuntolainojen nostojen vähäisyydessä.

Luukkasen mukaan asuntosijoittamiselle tärkeiden tunnuslukujen, kuten hintojen ja korkojen kehitystä kannattaa kuitenkin tarkastella yksittäistä vuotta pidemmällä aikavälillä. Laskevat hinnat tarkoittavat myös uusia mahdollisuuksia, ja rahoituskustannusten nousu saattaa parantaa sellaisten paikkakuntien suhteellista houkuttelevuutta, jossa sijoitusasunnon hankintaan tarvittava laina on pieni.

Lähes 40 prosenttia kaikista Suomen vuokra-asunnoista on yksityisten vuokranantajien tarjoamia. Yksityiset vuokranantajat vuokraavat noin 360 000 asuntoa ympäri Suomen ja niissä asuu yli 500 000 asukasta.

Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Sanna Hughes on tyytyväinen siihen, että myös tuore hallitusohjelma tunnistaa pienten yksityisten vuokranantajien merkityksen.

”Valtaosa asuntosijoittajista hakee sijoitustoiminnaltaan pientä tai maltillista riskiä. Riskitason noustua moni on jäänyt lyhentämään lainaansa ja seuraamaan markkinoiden kehitystä. Se, että yksityisiin vuokranantajiin ei kohdistu veronkiristyksiä tai sääntelyä, tuo turvaa ja vakautta vuokramarkkinoille tulevalla hallituskaudella”, Hughes toteaa.

Suomen Vuokranantajien kaupunkiranking perustuu Pellervon taloustutkimus PTT:n laskemiin kaupunkikohtaisiin tietoihin, asuntojen markkinointiaikoihin Vuokraovi.com-sivustolla sekä alueellisiin kehitystekijöihin, kuten esimerkiksi Tilastokeskuksen väestöennusteeseen ja Suomen Vuokranantajien Vuokranantaja-barometrin kaupunkikohtaisiin kehitysnäkymiin. Vertailussa on mukana 27 kaupunkia.


Lisätiedot:

Antti Luukkanen, analyytikko
Suomen Vuokranantajat ry
puh. 050 547 5483
antti.luukkanen@vuokranantajat.fi

Sanna Hughes, toiminnanjohtaja
Suomen Vuokranantajat ry
Puh: 0400 440 903
sanna.hughes@vuokranantajat.fi