Suomen Vuokranantajien barometri: Asuntosijoittajien ostoaikeet kääntyivät hienoiseen laskuun, taloussuhdanteen heikkeneminen kasvava riski

15.4.2025

Yksityisten vuokranantajien ostoaikeet ovat olleet maltillisessa nousussa viimeiset yli puolitoista vuotta, mutta kääntyivät nyt hienoiseen laskuun. Tulonhankkimislainan saanti asuntosijoitustoimintaan on vaikeutunut selvästi: näin kokee jopa 40 prosenttia lainaa hakeneista, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja-barometrista. Barometriin vastasi yli 2000 asuntosijoittajaa. 

Vuokranantajien ostoaikeet saavuttivat pohjan keväällä 2023, minkä jälkeen ne ovat olleet maltillisessa nousussa. Nyt ostoaikeiden kasvu kuitenkin pysähtyi ja kääntyi 0,5 prosenttiyksikön laskuun. Sijoitusasuntojen ostoaikeet ovat suurimmat Vaasassa ja pienimmät Helsingissä.  

”Tuoreiden tulliuutisten myötä on aito riski, että luottamus kääntyy jälleen heikompaan suuntaan. Tämä iskee myös asunnonostoaikeisiin”, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson. 

”Tämä on taas uusi todiste siitä, ettei korkotaso todellakaan ole ainoa tekijä asuntosijoittajien mielenmaisemassa. Epävarmuus on jo pitkään näkynyt talouden luottamusindikaattoreissa, ja tätä aliarvioidaan jatkuvasti. Asuntomarkkina on paljon psykologiaa ja siksi luottamusindikaattoreita tulee seurata tarkasti. Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että lainakanta on kasvanut sijoitusasuntopuolella, kun omistusasuntolainakanta taas supistuu edelleen. Eli kyllä asuntosijoittajat ovat aktivoituneet, vaikka ostoaikeet nyt kääntyivätkin hienoiseen laskuun”, Karlsson jatkaa. 

Aikaisemmin taloussuhdanteesta olivat huolissaan vuokranantajat, joilla on vähintään 20 sijoitusasuntoa. Nyt epävarmuus on kasvanut erityisesti pienempien vuokranantajien keskuudessa, ja jo 47 prosenttia alle kuuden asunnon omistajista kokee taloussuhdanteen heikkenemisen merkittävänä riskinä. 

”Suuri massa on nimenomaan pienemmät vuokranantajat, joilla on 1–3 asuntoa. Kun tämä joukko näkee riskien taloussuhdanteen heikkenemisestä kasvavan, on sillä voimakkaat vaikutukset”, Karlsson toteaa. 

40 % toteaa lainansaannin sijoitusasunnon hankkimiseen vaikeutuneen 

Vuokranantajista 21 prosenttia on hakenut lainaa viimeisen vuoden aikana. Heistä jopa 40 prosenttia kokee, että lainansaanti on vaikeutunut verrattuna aikaisempiin vuosiin. Avoimissa vastuksissa korostuvat muun muassa pankkien pitkät vastausajat, lainansaannin tiukentuneet kriteerit, positiivinen luottorekisteri hankaloittavana tekijänä sekä tunne siitä, että moitteeton maksuhistoria pitkältä ajalta ei tunnu merkitsevän mitään. 

”Hieman huolestuneena olen jo pidemmän aikaa kuunnellut vuokranantajien viestiä lainansaannin vaikeutumisesta, ja barometrin tulokset sekä sadat avoimet vastaukset vain vahvistavat tätä käsitystä. Positiivinen luottorekisteri puhututtaa myös paljon ja vaikka itse rekisteri ajaa hyvää asiaa, toivon todella, etteivät pankit tuijota liikaa vain rekisteriotetta vaan huomioivat kassavirran, vakuudet ja laajan maksukyvyn. Mikäli rahoitus on tiukemmassa, asuntokauppamäärät ovat alhaisempia ja markkinan piristyminen siirtyy yhä pidemmälle”, kiteyttää Karlsson. 

Suomen Vuokranantajien Vuokranantaja-barometri toteutettiin kyselytutkimuksena. Kyselyyn vastasi 2029 yksityistä vuokranantajaa. Kysely toteutettiin 17.3.-6.4.2025. Vuokranantaja-barometri on toistuva tutkimus, joka toteutetaan puolivuosittain syksyllä ja keväällä. 

Lue tästä lisää tutkimuksen tuloksista

Tarkemmat tiedot tutkimuksen tuloksista ja kaupunkikohtaisista tiedoista on mahdollista pyytää median käyttöön eemeli.karlsson@vuokranantajat.fi 

Lisätiedot: