Hyvä vuokratapa uudistui – vuokrauksen pelisäännöt tuotu tähän päivään

8.3.2018

Vuokralaisia, vuokranantajia, välittäjiä ja isännöintiä edustavat järjestöt ovat yhdessä laatineet Hyvä vuokratapa -ohjeistuksen, joka luo pohjan toimivalle vuokrasuhteelle. Vuonna 2003 laadittu ja vuonna 2008 ensimmäisen kerran päivitetty ohjeistus on nyt tuotu tähän päivään entistä laajemman järjestökentän toimesta.

Hyvän vuokratavan tarkoituksena on edesauttaa ongelmattoman ja toimivan huoneenvuokrasuhteen luomisessa, sen jatkuvassa hoitamisessa sekä asianmukaisessa päättämisessä. Ohjeistus kattaa huoneenvuokrauksen koko elinkaaren lisäksi myös hyvän naapuruuden sekä asuinympäristön viihtyvyyden edistämisen.

Ohjeistus huomioi vuokramarkkinoiden toimintaympäristössä viime vuosien aikana tapahtuneita muutoksia, kuten jakamistalouden ja uusien majoituspalveluiden vaikutukset vuokrasuhteeseen. Lisäksi yhä useampi vuokrasopimus tehdään netissä, jolloin verkossa olevan materiaalin merkitys korostuu.

Viestinnän merkitys on myös entisestään kasvanut ja kimppa-asumisen eri muodot yleistyneet, ja siksi uusi ohjeistus huomioi hyvän ja avoimen viestinnän tärkeyden vuokrasuhteessa sekä pelisäännöt uusille asumisen malleille. Hyvä vuokratapa -ohjeistusta valmistellut työryhmä on myös nähnyt tarpeelliseksi selventää vuokrasopimuksen päättymiseen sekä asunnon kuntoon ja mahdollisiin remontteihin liittyviä kysymyksiä.

Ohjeistuksen laatineet 10 järjestöä suosittelevat ohjeistuksen noudattamista erityisesti silloin, kun vuokrasuhteen aikana tulee ratkottavaksi tilanteita, joiden osalta osapuolet eivät ole sopineet erikseen toimintatapoja.

Huoneenvuokrasopimuksissa luottamus toisia kohtaan korostuu sopimuskumppaneiden välillä, ja ohjeistuksen avulla vuokranantajat ja vuokralaiset voivat ennaltaehkäistä ongelmia sopimalla etukäteen toimintatavoista.

HYVÄ VUOKRATAPA (pdf)

Hyvä vuokratapa 2018Hyvän vuokratavan laatimisessa ovat olleet mukana RAKLI ry, Suomen Vuokranantajat ry, Vuokralaiset VKL ry, Suomen Kiinteistönvälittäjät ry, Kuluttajaliitto ry, Suomen Kiinteistöliitto ry, Asukasliitto ry, Isännöintiliitto ry, Kiinteistövälitysalan Keskusliitto ry ja Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät KOVA ry.