Suomen Vuokranantajat julkaisee yhteistyössä Pellervon taloustutkimuksen (PTT) kanssa vuosittain vuokratuottotutkimuksen, jossa kartoitetaan vuokratuoton ja asuntojen arvon kehitystä yhteensä 27 kaupungissa. Tutkimus on tehty vuodesta 2013 alkaen.
Suomen Vuokranantajien kaupunkiranking perustuu Pellervon taloustutkimuksen (PTT) laskemiin kaupunkikohtaisiin tietoihin, asuntojen markkinointiaikoihin Vuokraovi.com-sivustolla sekä alueellisiin kehitystekijöihin, kuten esimerkiksi Tilastokeskuksen väestöennusteeseen ja Suomen Vuokranantajien Vuokranantaja-barometrin kaupunkikohtaisiin kehitysnäkymiin. Vertailussa on mukana 27 kaupunkia.
Osa tutkimuksesta sekä kaupunkiranking on avoimesti kaikkien saatavilla, mutta yksityiskohtaiset tiedot on tarkoitettu vain Suomen Vuokranantajien jäsenille.
Tuottotutkimus 2023
Tuottotutkimus ja Suomen Vuokranantajien kaupunkiranking
Tuottotutkimus on Suomen Vuokranantajien Pellervon taloustutkimukselta (PTT) tilaama asuntosijoittamisen kaupunkikohtainen selvitys vuokratuotoista. Tutkimuksessa kartoitetaan vuokratuoton ja asuntojen arvon kehitystä yhteensä 27 kaupungissa. Tutkimus on tehty vuodesta 2013 alkaen.
Suomen Vuokranantajien kaupunkiranking perustuu Pellervon taloustutkimuksen (PTT) laskemiin kaupunkikohtaisiin tietoihin, asuntojen markkinointiaikoihin Vuokraovi.com-sivustolla sekä alueellisiin kehitystekijöihin, kuten esimerkiksi Tilastokeskuksen väestöennusteeseen ja Suomen Vuokranantajien Vuokranantaja-barometrin kaupunkikohtaisiin kehitysnäkymiin. Vertailussa on mukana 27 kaupunkia. Rankingin pisteytysmalli uudistui vuonna 2021, joten rankingin tulokset eivät ole vertailukelpoisia tätä aiempien vuosien vertailuihin.
Löydät tämän sivun lopusta tarkemmat tiedot tutkimuksesta. Materiaaleja voi tiedustella myös mediakäyttöön.
Lisätietoja kyselystä ja mediayhteydenotot:
Eemeli Karlsson
Ekonomisti
eemeli.karlsson@vuokranantajat.fi
044 283 6062
Tampere edelleen asuntosijoittajien ykköskaupunki
Tampere on jo kolmatta vuotta perättäin Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingin ykköskaupunki, ja hopeasijaa pitää jo kolmatta vuotta Turku. Viime vuoteen verrattuna kaupunkirankingin nousijoita ovat muun muassa kärkikymmenikköön lukeutuvat Oulu, Rovaniemi ja Joensuu. Sen sijaan sijoitustaan ovat menettäneet nyt 14. sijalle viime vuoden yhdeksänneltä sijalta tippunut Espoo sekä viime vuoden kolmannelta sijalta kymmenenneksi pudonnut Vantaa. Vertailun viimeisenä pysyi negatiivisesta väestökehityksestä kärsivä Kouvola.
Kuinka ranking on toteutettu?
Kaupunkirankingissa arvioidaan kaupunkien houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta usealla mittarilla. Asuntosijoittamisen kannattavuutta voidaan tarkastella monipuolisemmin huomioimalla tuottoarvioiden lisäksi kaupunkikohtaisia erityispiirteitä, kuten esimerkiksi markkinointiajat sekä väestönkehitys. Korkeampi vuokratuotto vaatii usein suurempaa riskiä. Taantuvilla alueilla on usein hyvä vuokratuotto, mutta vaarana voi olla asunnon arvonlasku sekä suurempi riski tyhjistä kuukausista.
Ranking-listaukseen vaikuttavat seuraavat tekijät:
-
- Vuokrakehitys, 5v ka. kasvu (paino 33%), Tilastokeskus
-
- Arvonnousu, 5v ka. kasvu, Tilastokeskus
-
- Vuokratuotto, 5v ka. kasvu
-
- Markkinointiaika, 2018-2022 ka., Vuokraovi.com
-
- Väestönkasvu, 10v väestöennuste 2023-2032 (painoarvo 33%) , Tilastokeskus
-
- Vuokralla asuvat, osuus vuonna 2021 (painoarvo 33%) , Tilastokeskus
- Kehitysnäkymät, Vuokranantajien barometri kevät 2023 (painoarvo 33%), Vuokranantajat
Osalla tekijöistä painoarvo 33%, muuten painoarvo 100%
Tärkeimmät tekijät ovat arvonnousu, vuokratuotto ja markkinointiaika.
Osatekijäkohtainen aineisto noudattaa kutakuinkin normaalijakaumaa, jolloin suurin osa havainnoista on lähellä keskiarvoa. Kaupungit saavat pisteitä kustakin osatekijästä sen mukaan, miten kaupungin saama arvo asettuu jakaumalle. Kunkin kaupungin pisteet määräytyvät vastaavan jakauman kertymäfunktiolta.
Jokaisen osatekijän suhteen kaupunki voi saada pisteitä välillä 0-1. Aineisto määrää sen, kuinka paljon hajontaa pisteissä on eri osatekijöiden kohdalla.
Moni kaupunki saa pisteitä lähellä arvoa 0,5 ja harvempi kaupunki pisteitä lähellä 0 ja 1.
Osatekijäkohtaisten pisteiden keskiarvo on 0,5, mutta hajonta vaihtelee.
Esimerkki: 5 eri kaupungissa arvonnousu on ollut 0,1, 2, 3 ja 4 prosenttia. Tällöin kaupungit olisivat saaneet 0,10; 0,26; 0,5; 0,74 ja 0,9 pistettä.
Kaupungin saamat kokonaispisteet koostuvat osatekijöistä (7 kpl) saatavien pisteiden summana. Alla olevassa kuvaajassa on eritelty kaupunkirangin pisteet osatekijöittäin.