Ajankohtaista

Vuokranantaja- risteilyllä heittäydyttiin ja verkostoiduttiin

Vuokranantajaristeily-gallup!

Teksti Kiia Etelävuori

Julkaistu lehdessä 3/2023

200 vuokranantajaa suuntasi Ruotsin risteilylle navigoimaan asuntosijoittamisen ristiaallokossa toukokuussa 2023.

Päiviin kuului painavaa asiaa, kuten Suomen Yrittäjien pääekonomisti Juhana Brotheruksen puheenvuoro asuntomarkkinoista ja Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Sanna Hughesin alustus lyhytaikaisesta vuokrauksesta. Energianinjaksikin kutsuttu asuntosijoittaja Arto Puikkonen kertoi muun muassa, kuinka hänen puheenjohtamansa taloyhtiö onnistui alentamaan sähkönkäyttöään jopa 65 prosentilla kymmenessä vuodessa erilaisilla energiansäästöuudistuksilla.

Suomen Vuokranantajien lakitiimi heittäytyi havainnollistamaan vastauksia yleisiin lakikysymyksiin näytelmän keinoin, ja yhdistyksen aluepäälliköt kirvoittivat monet naurut yleisöstä taruillaan ja tositarinoillaan vuokranantajien arjesta Kuutamolla-ohjelmanumerossa.

Lue mitä mieltä jäsenemme olivat vuokranantajaristeilystä

”Tämä oli meille toinen Vuokranantajaristeily. Tärkein syy osallistua on vertaistuki – se, että näistä asioista pystyy keskustelemaan muiden aiheesta tietävien kanssa. Yhtä yksittäistä suosikkiasiaa on vaikea valita. Oli erittäin hyvä ohjelma, yöelämä, sää ja ruoka”, Tero Saarinen luettelee. ”Itse pidän asiapitoisesta ohjelmasta. Tälläkin kertaa tuli hyvää tietoa lakikysymyksistä ja esimerkiksi vuokralaisen ja vuokranantajan vastuista,” Saila Tuokko kertoo.”

Saila Tuokko ja Tero Saarinen
Vantaa

”Tämä oli ensimmäinen Vuokranantajaristeilyni. Lähdin mukaan, sillä halusin tutustua muihin vuokranantajiin: en tunne omalta paikkakunnaltani Kajaanista kuin muutaman muun vuokranantajan. Täällä risteilyllä oli helppo lähestyä ihmisiä, kun kaikki olivat tulleet tänne keskustelemaan ja tutustumaan. Lisäksi puheet ja esiintyjät olivat aivan huippuja.”

Joni Tolonen
Kajaani

”Erityisen hienoa on tavata muita vuokranantajia. Täällä on mukavia ja fiksuja ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet samasta asiasta. Myös esitykset ovat olleet erinomaisia. Olen juuri aloittanut Airbnb:n kautta vuokraamisen, ja innolla kuuntelin muun muassa osuutta siitä. Olin nyt neljättä kertaa mukana. Ensimmäiselle risteilylleni lähdin yksin ja puhtaasti verkostoitumaan. Tapasinkin useita uusia ihmisiä, joiden kanssa olemme ystävystyneet ja risteilleet sen jälkeen yhdessä monta kertaa. Tänä vuonna mietin, ehdinkö mukaan. Päätin kuitenkin lähteä, ja oli aivan mahtavaa. Olemme perustaneet jo uuden Whatsapp-ryhmänkin uusien tuttavuuksien kanssa!”

Katja Tammelin
Helsinki

Asuntosijoittajan kesäkauden paras startti – Vuokranantajaristeily Tukholmaan pe 24.5 – su 26.5.2024

Vielä ehdit mukaan risteilylle! Ilmoittaudu viimeistään ti 30.4.2024.

Vuosittaiset risteilyt ovat avoimia kaikille kiinnostuneille, ja Suomen Vuokranantajien jäsenet pääsevät mukaan alennettuun hintaan. Ohjelmaan kuuluu muun muassa kiinnostavia ja ajankohtaisia puheenvuoroja sekä yhteiset illalliset muiden osallistujien kanssa.