Takaoven kautta asuntosijoittajaksi

Joonatan Voltin vuokratulot alkoivat karttua, vaikka hän itse asui vuokralla, eikä omistanut yhtäkään asuntoa. Airbnb-vuokrauksen kautta Voltti pääsi asuntosijoittamisen maailmaan, jossa hyödyntää osaamistaan perinteisestä vuokrauksesta poiketen.

Teksti Minna Saano

Kuvitus Sampo Korhonen

Julkaistu lehdessä 2/2020

Oli vuosi 2015, kun kaverimme kertoi vuokranneensa asuntonsa Airbnb-palvelun kautta. Meistä vaimoni kanssa ajatus oman kodin vuokraamisesta tuntui vieraalta, mutta kun kaveri kertoi saavansa asunnostaan tuloja sillä aikaa, kun itse oli matkoilla, aloimme kiinnostua. Miksi emme kokeilisi samaa?

Panimme ilmoituksen silloisesta Helsingin vuokra-asunnostamme Airbnb-palveluun ja lähdimme itse mökille. Ei mennyt kauan, kun ensimmäinen porukka vuokrasi kotimme parilla sadalla eurolla. Siitä lähti innostus jatkaa toimintaa.

Pian ostimme ensimmäisen omistusasuntomme, josta hetken aikaa vuokrasimme vierashuonetta Airbnb-palvelussa. Kun se arjen ohella alkoi tuntua liian työläältä, lopetimme, ja päädyimme joksikin aikaa pyörittämään Airbnb-vuokrausta veljeni ja kaverini asunnoissa.

Samaan aikaan totesimme oman asuntomme olevan tarpeettoman suuri ja sitovan liikaa pääomaa. Myimme sen ja ostimme lyhyen ajan sisällä Helsingistä kaksi kaksiota. Vuokrasimme niitä jonkin aikaa lyhytaikaisesti, kunnes laitoimme ne vuokralle työsuhdeasunnoiksi.

Omistusasuntojemme lisäksi meillä oli myös kaksi vuokra-asuntoa, toinen Helsingissä, toinen Turussa. Helsingin-asuntoa vuokrasimme lyhytaikaisesti, Turussa asuimme itse. Nyt olemme irtisanoneet molemmat ja aiomme elää hetken ilman pysyvää kotia.

Vuokra-asunnon jälleenvuokraus on uusi konsepti. Se herättää monissa vuokranantajissa ennakkoluuloja, vaikka se voikin olla vuokranantajalle parempi diili, kuin perinteinen asunnon vuokraaminen. Toimimme vuokralaisina ammattimaisesti, vuokra tulee ajallaan ja pidämme asunnoista ensiluokkaista huolta jo siksikin, että se vaikuttaa suoraan omiin tuloihimme.

Airbnb-toiminta vaatii aikaa ja käytännön työtä, sillä valmiudessa on oltava koko ajan. Joskus laskin, että yksi vieras työllisti meitä noin kolme tuntia. Omaa panosta voi kuitenkin helpottaa käyttämällä palveluita avainten luovutukseen ja siivoamiseen.

Yhtään ikävää kokemusta matkan varrelle ei ole sattunut. Suurin kärsimämme tappio on ollut vääntynyt keittiön tuoli. Ongelmat pystyy eliminoimaan tarkistamalla vierailijan henkilöllisyyden ja suositukset aiemmilta vuokraajilta. Sen olen huomannut, että mitä parempaa huolta pitää vuokralaisista, sitä parempaa huolta he pitävät asunnosta.

Osaamiseni on tullut Airbnb-vuokrauksesta, josta olen siirtynyt myös asuntosijoittamisen maailmaan. Kokemusteni kautta olen löytänyt kohderyhmät, joille pystyn tarjoamaan laadukasta asumista.

Voit myös tutustua Joonatan Voltin kokemuksiin katsomalla 25.2.2020 pidetyn Suomen Vuokranantajien Airbnb-webinaarin tallenteen sivulta: vuokranantajat.fi/webinaarit

Joonatan Voltin vinkit Airbnb-vuokraukseen

  • Oma koti tai vuokra-asunto voi olla tuottava sijoitus lomamatkan tai mökki reissun aikana.
  • Vuokra-asunnon jälleenvuokraukseen tarvitaan vuokranantajan lupa.
  • Airbnb-vuokraus ei ole ilmainen lounas; työmäärä on suurempi kuin perinteisessä vuokrauksessa.
  • Kun hoitaa vuokrauksen hyvällä fiiliksellä, heijastuu se vieraalle, välittyy palautteeseen ja saamaasi tuloon.
  • Airbnb-vuokrauksen perusteisiin voi tutustua osoitteessa: www.joonatanvoltti.com/opas/