Arto Bryggare aloitti asuntosijoittamisen parikymmentä vuotta sitten. Vuokramarkkinoita hän on katsonut niin yksityisen vuokranantajan silmin kuin päättäjän roolissakin.
”Asuntosijoittaminen on hyvä malli”, esitti Suomen Vuokranantajat ry:n puheenjohtaja Jouni Lehtinen parikymmentä vuotta sitten. Innostuin silloin kuulemastani, ja kun Helsingistä löytyi hyvä kohde, ostin sen.
Alussa asuntosijoittaminen oli lähinnä mielenkiintoa katsoa, miten vuokra-asumisen logiikka vuokranantajan kannalta toimii. Helsingin seudulla se toimii hyvin, kun löytää oikeankokoisen asunnon ja hyvän vuokralaisen.
Pääasiassa olen ostanut noin 30 neliömetrin kokoisia yksiöitä. Asuntokaupoissa katson ensimmäisenä asunnon sijainnin, ennen kaikkea sen, miten lähellä ovat raideyhteydet: paikallisjuna, raitiovaunu tai metro.
Toinen tärkeä seikka on huoneiston kunto suhteessa sen hintaan. Kerrostaloissa merkitsevät tietysti talon kunto sekä tulevat ja tehdyt remontit. On myös arvioitava asunnon odotusarvo vuokramarkkinoilla. Töölössä vuokra-asunnoille on varmasti kysyntää, mutta asuntojen hinnat voivat olla sitä tasoa, ettei vuokratuotto vastaa investoitua rahamäärää.
Vuokranantajana pyrin olemaan hienotunteinen. Kyselen, onko kaikki kunnossa, mutta jos vuokralaisesta tuntuu, että olen liian aktiivinen, jätän kyselyt harvemmiksi. Mielestäni on tärkeää, että vuokralainen kokee asumisen reiluksi, pitää asuntoa kotinaan ja sitoutuu siihen. Jos vuokralaiset vaihtuvat usein, on siinä omat taloudelliset riskinsä ja huoneiston kuntokin voi heiketä.
Vuokran pitää kattaa asunnosta aiheutuvat menot, mutta vuokranantajan ei kannata pyrkiä ottamaan aina sitä viimeistä euroa – jo nyt vuokrat ovat hurjia. Pitää myös ajatella ihmistä, joka vuokran joutuu maksamaan.
Tähän asti olen tavannut kaikki vuokralaiseni kasvokkain, mutta tulevassa kohteessani olen ajatellut antaa vuokraamisen välittäjälle.
Asuntosijoittaminen on ollut kannattavaa; malli todellakin on hyvä, mutta en voi sanoa päässeeni sillä rikastumaan. Olosuhteet ovat olleet sellaiset, että olen ollut pakotettu myymään asuntojani. Jos taloudellinen tilanteeni – ja muukin elämäntilanne – olisi ollut toinen, olisi asuntosijoittamisesta voinut kehittyä minulle suurempikin juttu.
Entisessä päättäjän roolissani katson, että ilman yksityisiä vuokranantajia Helsinki olisi pulassa. Se on päätöksentekijöiden hyvä muistaa. Jos verotus lyö liikaa näpeille, riskinä on, että vuokraaminen ei kannata ja vuokra-asuntoja poistuu markkinoilta. Mielestäni on tärkeää, että yhteiskunnassa on erilaisia malleja, joilla kaikilla pyritään tukemaan vuokratarjontaa.
Teksti Minna Saano
Kuva Sampo Korhonen
Juttu on julkaistu Vuokranantaja-lehdessä 4/2018