Remonttitutkimukseen on käytetty dataa, joka on saatu Urakkamaailman asiakkaiden jättämistä remontti-ilmoituksista ja palvelussa tehdyistä remonttisopimuksista. Dataan on sisällytetty yksityishenkilöiden tekemät kerrostalohuoneistojen remontti-ilmoitukset, koska artikkelissa tarkastellaan erityisesti asuntosijoittajan kannalta tärkeimpiä remontteja.
”Asuntosijoittajalle tutkimus antaa arvokasta tietoa vuoden 2024 remonttien hinnoista, kestoista, tekijän löytämisestä sekä asiakastyytyväisyydestä. Tulokset antavat myös suuntaa oman sijoitusasunnon remontin suunnitteluun”, kertoo Urakkamaailman perustaja Kalle Koivuniemi.
Remonttien hinnat nousivat vuonna 2024
Taulukkoon on kerätty asuntosijoittajan tärkeimpien remonttien keskihintoja. Sisämaalauksen, lattian asennuksen tai lattian pintakäsittelyn sai vuonna 2024 ostettua reilulla tuhannella euroa. Keittiöremontti sen sijaan kustansi keskimäärin 1850 euroa ja ilmalämpöpumpun asennus 550 euroa. Asuntosijoittajan remonteista selkeästi arvokkain oli kylpyhuoneremontti, jonka teettäminen maksoi noin 4300 euroa.
Kuten taulukko osoittaa, lähes kaikkien remonttikategorioiden hinnat ovat nousseet verrattuna vuoteen 2023. Tätä selittää pitkälti yleinen taloustilanne: inflaatio ja kasvaneet materiaali- ja raaka-ainekustannukset. Eniten hinnat nousivat keittiöremontin ja kylpyhuoneremontin kohdalla. Keittiöremontin keskihinta nousi 10,25 % ja kylpyhuoneremontin 7,71 %. Muiden remonttien kohdalla hinnannousu oli muutaman prosentin luokkaa.
Ilmalämpöpumpun asennus oli ainoa remontti, jonka hinta pysyi samana. Yhtenä syynä tähän on vuonna 2023 alkanut energiaremonttibuumi, joka on laantunut vuonna 2024. Laskenut kysyntä on pitänyt hinnat edelleen kohtuullisina.
Remontin teettäjät ovat tyytyväisiä ympäri Suomen
Remontin teettäjien asiakastyytyväisyyttä on mitattu Urakkamaailmaan jätettyjen asiakasarvosteluiden perusteella. Käyttäjät voivat remontin toteutumisen jälkeen arvioida urakan onnistumisen asteikolla yhdestä viiteen tähteä.
Tulokset osoittavat, että Urakkamaailman kautta remontin teettäneet olivat ympäri Suomen erittäin tyytyväisiä tehtyyn työhön. Jokaisessa Suomen suurimmassa kaupungissa arvostelun jättäneistä vähintään 82 % jätti viiden tähden arvostelun. Kaikista tyytyväisimpiä asiakkaat olivat Jyväskylässä, jossa viiden tähden arvosteluita oli peräti 92,86 %.
Remonttitarjousten määrä vaihtelee paikkakunnittain
Datan mukaan Urakkamaailman käyttäjät saavat kaikilla suurimmilla paikkakunnilla useamman tarjouksen remontti-ilmoitukseensa. Remonttitarjousten lukumäärässä on kuitenkin pientä vaihtelua eri paikkakuntien välillä.
Eniten tarjouksia saatiin pääkaupunkiseudulla, jossa sekä Helsingissä, Espoossa että Vantaalla käyttäjä sai yleensä noin viisi tarjousta. Oulussa tarjouksia saatiin sen sijaan vähiten, eli noin kaksi kappaletta. Pääkaupunkiseudun ja Oulun välistä eroa selittää ero väestön ja yritysten määrässä. Verrattuna Ouluun, pääkaupunkiseudulla on lukumääräisesti enemmän remonttiyrityksiä, jolloin luonnollisesti käyttäjät saavat myös enemmän tarjouksia.
Mitä kokonaisvaltaisempi remontti, sitä pidempi kesto
Pienempiin remontteihin, kuten lattian pintakäsittelyyn tai sisämaalaukseen kesti löytää tekijä noin viikon verran. Sen sijaan kokonaisvaltaisempaan huoneistoremonttiin tekijän löytäminen kesti pidempään, eli noin 13 päivää. Tämä on luonnollista, sillä mitä monimutkaisempi ja laajempi remontti on kyseessä, sitä enemmän käytetään yleensä aikaa tarjouksen laatimiseen ja sopivan tekijän päättämiseen.
Myös itse remonttityön kesto oli pidempi laajemmissa remonteissa. Selkeästi pisin kesto oli huoneistoremontilla, jonka tekeminen kesti noin 16 päivää. Sen sijaan muissa kategorioissa remontin kesto oli yleensä vain 5–6 päivää.
”Tulosten perusteella pienemmät remontit aiheuttavat siis myös pienemmän asukashaitan ja vuokratulon menetyksen. Toisaalta suuremmalla remontilla on mahdollista nostaa eniten asunnon asumismukavuutta ja sen myötä myös korottaa vuokraa. Nämäkin seikat kannattaa huomioida remonttisuunnitelmia tehdessä”, Koivuniemi toteaa.
Lähde: Urakkamaailma
Urakkamaailma on Suomen Vuokranantajien kannatusjäsen osana Alma Media -konsernia.