Kyllä se pahalta tuntui, kun sain potkut kehitysjohtajan töistä 25-vuotiaana. Takana oli hyvin alkanut ura ja muksukin tulossa. Nuorena sitä otti kaiken niin vakavasti. Luotin kuitenkin, että elämä kantaa. Nyt useamman vuoden jälkeen voin sanoa irtisanomista onnen potkuiksi, koska ilman niitä minusta ei välttämättä olisi tullut yrittäjää.
Olin jo ennättänyt hankkia ensimmäisen sijoitusasunnon. Velipoika oli soittanut ja kertonut, että tuttavan ostamasta kerrostalosta saisi asunnon alle markkinahinnan. Veli passitti minut pankkiin lainaa hakemaan, vaikkei asuntoa ollut päässyt edes katsomaan. Marssin sortseissa 23-vuotiaan itseluottamuksella jyväskyläläiseen pankkiin lainaneuvotteluihin. Ei minulla ollut mitään hajua, mikä on isännöitsijätodistus tai vastike. Tiesin vain, millainen asunto on, kuinka suuret sen kulut olivat ja millaista vuokraa siitä voisi pyytää.
Tuohon aikaan pankit olivat vielä lempeitä, ja sain lainan. Asuntosijoittamista harrastaneiden veljien kanssa sain vaihdettua ajatuksia, ja pankkiiriliikkeessä työskennellessäni asunnot tulivat tutuiksi sijoitustuotteina. Valtaosa paristakymmenestä sijoitusasunnostani on kaksioita. Niissä vuokralaiset viihtyvät pidempään kuin pienissä yksiöissä.
Alussa hoidin vuokralaissuhteet itse, mutta asuntojen määrän lisäännyttyä huomasin, ettei aikani riitä kaikkeen. Ulkoistin työn luotettaville vuokranvälittäjille. Koska yhteistyö on jatkunut jo pitkään, he tietävät millaisia vuokralaisia haluan. Minusta on tuntunut vieraalta tutustua omiin vuokralaisiin. Siksi en ole heihin suorassa kontaktissa lainkaan. Heillä on oma elämänsä ja asuntoni ovat heidän kotejaan. Haluan taata kotirauhan — sähköposti toimii tarvittaessa.
Aluksi tein asuntosijoittamista omiin nimiini, mutta sittemmin olen jatkanut sijoitustoimintaa yritysteni kautta. Osa asunnoista vuokrataan ja osa myydään suoraan eteenpäin. Vuosittain myymme 100–200 asuntoa Tornion ja Helsingin välillä. Toimimme kuin asuntotukkurit, eli ostamme ja myymme suoraan kokonaisia kerrostalojakin, ja välillä myymme asuntoja pienempinä nippuina. Strategiamme on suoraviivainen: osta asuntoja, myy niitä, toista.
Asuntosijoittaminen on minulle henkilökohtaisesti ja yritykseni kautta liiketoimintaa. Kun kuvio kasvaa, asioihin suhtautuu eri lailla. En pidä itseäni perinteisenä asuntosijoittajana. Omat ja yritysteni sijoitusasunnot löytyvät Excelistä, ja ne ovat minulle enemmän matematiikkaa. Suuria asuntovolyymeja pyörittäessä korostuvat taloyhtiö ja sijainti. Paikan päällä käynnillä on vähemmän merkitystä.
Nuorena raha oli ykkösasia, ja tavoitteena oli taloudellinen riippumattomuus. Sen saavutinkin, mutta nyt vanhempana ajattelen, että vapaus on pikemminkin turvallisuuden tunnetta ja mahdollisuutta tehdä asiat omalla tavalla. Sen olen huomannut, ettei stressi katoa mihinkään. Jos pienasuntosijoittaja on huolissaan vaikkapa vuokralaisista, isommin asuntoihin sijoittava stressaa siitä, saako rahoituksen kuntoon.
Asuntosijoittaminen on leipälajini, joten ostan varmaankin asuntoja lisää. Nyt aikuisemmalla iällä tavoitteet ovat realistisempia, ja ne elävät koko ajan. Elämän kauneus on juuri siinä, ettei tiedä, mihin tie vie. Lopulta kaikki on ihmisten välistä. Se on hyvä muistaa.
Simo Paanalan muistilista
1. Joku on todennäköisesti tehnyt jo sen, mitä itse aiot. Verkostoidu ja uskalla kysyä neuvoa. Mitä parempia kysymyksiä kysyt, sitä parempia vastauksia saat.
2. Tee strategia ja aseta tavoitteet. Muista kuitenkin päivittää strategiasi vallitsevaan maailmantilanteeseen.
3. Uskalla tehdä päätöksiä. Jos ne osoittautuvat vääriksi, muuta niitä. Jokaisella on oma tapansa tehdä asioita.
Simo Paanala on jyväskyläläinen asuntosijoittaja ja sarjayrittäjä. Hänellä on omissa nimissään noin 20 asuntoa muun muassa Jyväskylässä, Lohjalla, Äänekoskella, Helsingissä ja Lahdessa.