Teema

Oikea tapa tukea asumista?

Poliitikko ja tietokirjailija Osmo Soininvaaran mukaan valtion ARA-tuki kohdentuu huonosti ja lisää segregaatiota. Parempi ratkaisu ara-asuntoihin olisi korkeampi perusvuokra ja vuokran perustuminen tuloihin, mutta se vaatisi lainmuutoksen.

Teksti Tuija Holttinen

Kuvitus Anja Reponen

Julkaistu lehdessä 1/2020

Osmo Soininvaara

Vuokra-asumisen sääntely on hankalaa. Köydenvetoa käydään erilaisten tukien käytöstä, eikä kukaan oikein tiedä, mikä olisi oikea tapa toimia.

Yhä useampi haluaa asua isoissa kaupungeissa, joissa kuitenkaan ei riitä kohtuuhintaisia asuntoja. Enää ei muuteta maalta kaupunkiin, sillä siellä ei enää ole ketään muuttamassa mihinkään. Nyt muutetaan pienistä kaupungeista isompiin. Tampere, Turku, Oulu, Jyväskylä ja Helsinki ovat ne kaupungit, jotka vielä menestyvät. Tällaisessa tilanteessa asuntopula on väistämätön. Asuntoja ei pystytä rakentamaan siihen tahtiin kuin mitä vauhtia uusia asukkaita olisi kaupunkiin tulossa. Mikä neuvoksi?

20 vuotta sitten ihasteltiin Tukholman asuntopolitiikkaa, mutta ei enää. Tukholman säädellyt vuokramarkkinat eivät enää nykyään toimi. Nyt katsotaan Wieniin, jossa vuokrat pysyvät kurissa vuokrasäännöstelyn ansiosta. Iso mutta on siinä, että hintasäännöstelyyn perustuva asuntopolitiikka toimii vain, jos asukasluku ei kasva. Wienin, entisen suurvallan pääkaupungin, asukasluku laski pitkään ja on kääntynyt kasvuun vasta äskettäin.

Wienissäkin säädetyille vuokramarkkinoille pääsee vain, jos on asunut kaupungissa vähintään kaksi vuotta. Säätelemättömällä puolella hinnat ovat nousseet paljon nopeammin kuin vaikka meillä Helsingissä, ja kaupungissa rakennetaan aivan liian vähän. Sen takia Wieninkään tilanne ei ole enää erityisen esimerkillinen. Siinä Wien on onnistunut, että julkista asuntotuotantoa on kiitettävästi. Lisäksi siellä on panostettu asumiseen paljon. Vaikka perusratkaisu uhkaa mennä karille, on Wienillä kuitenkin kunniakas asukkaistaan huolehtimisen historia.

Myös Helsingin kaupungilla on kyllä tontteja, kunhan ne vain saadaan tarvittavan infrastruktuurin suhteen rakennuskelpoisiksi nopeasti. Jotain mallia voitaisiin ehkä ottaa Kanadasta. Vancouverissa halutaan yhtä lailla asua keskustassa. Siellä kaupunkisuunnittelussa on onnistuttu niin, että rakennetaan tolkuttoman paljon korkeampia taloja ja samalla kaupungissa autoilua on rajoitettu todella voimakkaasti. On pystytty lisäämään sellaista tarjontaa, mitä ihmiset haluavat. Tosin vaarana on Lontoon-tauti, jossa asuntoja hankkivat myös kaikenlaiset suuren maailman tähdet ja ulkomaalaiset miljonäärit, jotka eivät edes asu siellä.

Helsinki kasvaa jatkuvasti ja hurjaa vauhtia. Täällä mikään asuntopolitiikka ei oikein toimi. Aina ollaan tilanteessa, jossa hinnat ja vuokrat nousevat liian korkeiksi, ja ihmisillä menee tuloistaan kohtuuttoman paljon asumiseen. Oikein hyviä ratkaisuja ei ole, mutta on joitakin ratkaisuja, jotka ovat todella huonoja.

Ekonomistina olen vuokrasääntelyä vastaan. Se johtaa vain vähenevään asuntotarjontaan, suurempaan kysyntään ja pulaan asunnoista sekä Tukholman tavoin harmaisiin markkinoihin. Näkemykseni mukaan järkevä tapa toimia olisi vapaat vuokramarkkinat ja asumistuki.

Asumistuki menee keskimäärin varmemmin pienituloiselle kuin sattumanvaraisesti kohdentuvat ARA-asunnot. ARA-asunnoissakin parempi ratkaisu olisi korkeampi perusvuokra, vuokran perustuminen tuloihin ja tästä koituvien tulojen käyttö tarjonnan lisäämiseen, mutta se vaatisi lainmuutoksen. Käsitykseni mukaan yksityisistä vuokranantajista suurin osa ei kuitenkaan halua maksimivuokraa, vaan arvostaa ennen kaikkea pitkäaikaisia asukkaita. Ylihintaisessa asunnossa ei kukaan asu pitkään.