Kerrostalokauppoja Kuopiossa

Sijoitustoimintansa ajatuksena Hannu Airilalla on arvon luonti kiinteistöjä kehittämällä. Vanhoista opiskelija-asunnoista remontoitiin energiatehokkaita yksiöitä ja kaksioita, joissa tarjolla on uudenlaisia asumisen palveluita.

Teksti MINNA SAANO

Kuvitus SAMPO KORHONEN

Julkaistu lehdessä 3/2020

Opiskeluaikana asuin vaimoni kanssa Joensuussa isäni omistamassa rivitaloasunnossa. Kun valmistuin, tein isän kanssa kaupat asunnosta ja laitoin sen vuokralle. Muutimme itse Kuopioon.

Aktiivinen asuntosijoittaminen alkoi kolmisen vuotta sitten. Perustimme silloin veljeni perheen kanssa osakeyhtiön, jonka alkupääomaksi laitoimme kaksi sijoitusasuntoamme. Nyt Kuukkeli-Kodit Oy:llä on 12 asuntoa Keravalla, Järvenpäässä, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Joensuussa. Yhtiö on tapamme säästää eläkeikää varten, joten emme nosta toiminnan pyörittämisestä palkkaa. Kuukkeli-Kotien kautta olen saanut käytännön kokemusta vuokraamisesta, rahoituksesta ja asuntojen hankinnasta.

Reilu vuosi sitten perustin kahden kaverini kanssa kiinteistökehitysprojekteja varten Ruuhi Invest Oy:n. Olemme ostaneet Kuopiosta viisi kerrostaloa, jotka aikaisemmin olivat opiskelija-asuntoja. Suurista soluasunnoista on pilkottu yksiöitä ja kaksioita, jotka kaikki on pintaremontoitu. Lopputuloksena on yli sata asuntoa, jotka on vuokrattu ja osa myyty eteenpäin. Kehitysprojektissa olemme halunneet näyttää uutta suuntaa asumiselle. Viestintää varten taloyhtiöille on tehty omat nettisivut, ja asukkaat voivat varata saunavuoron tai pesutuvan kännykkäsovelluksella. Asukkaiden yhteiskäytössä on sähköauto ja sähköpyöriä.

Energiankulutusta on pienennetty energiaremontilla. Taloyhtiöön asennettiin liiketunnistimilla toimiva led-valaistus, vettä säästävät suihkut ja nykyaikaiset patteritermostaatit. Energiankulutus pienenee arviolta 20–30 prosenttia. Energiansäästö on vastuullisuuden lisäksi myös liiketaloudellisesti perusteltua; pienemmät energiakustannukset pienentävät vastikemaksuja ja parantavat sitä kautta sijoituksen kannattavuutta sekä arvoa. Asuntosijoittamisessa pidän siitä, että asunnoissa konkreettista arvoa voi luoda omilla toimillaan.

Nyt kun Ruuhi Investin osalta on testattu, miten hommat hoituvat, pidämme kaasua päällä ja etsimme aktiivisesti seuraavia projekteja Kuopiosta ja muista kehittyvistä kaupungeista. Asuntomarkkinoiden polarisaation uskon kiihtyvän. Halutuilla alueilla asuntojen hinnat nousevat entisestään, mutta taantuvilla paikkakunnilla ne voivat menettää arvoaan nopeastikin. Matalien korkojen ja ulkomaisten asuntorahastojen myötä tuottotavoitteet tuntuvat laskevan, minkä takia hyviä ostokohteita on entistä vaikeampi löytää.

Hannu Airilan muistilista

1. Omat tavoitteet

Selvitä itsellesi, mitä sijoitustoiminnalla tavoittelet, millaista tuottoa omalle rahallesi haluat ja mitkä ovat vahvuutesi.

2. Sijainti

  • Ymmärrä, mihin sijoitat. Hyvä sijainti voi olla muuallakin kuin kaupungin keskustassa.

3. Taloyhtiön tilanne

  • Tutustu taloyhtiön tilanteeseen. Huonosti hoidettu taloyhtiö tarjoaa harvoin positiivisia yllätyksiä.

4. Vuokralainen

  • Palvele asiakasta hyvin. Pitkäaikainen vuokralainen maksaa vuokrasuhteen aikana sinulle henkilöauton hinnan verran rahaa.