Ajankohtaista

Johanna Kleemolan vinkit: maahan muuttaneelle vuokraaminen

Johanna Kleemola haluaa vuokrata asuntoja myös ulkomaalaisille, koska kulttuurien moninaisuus on rikkaus ja Suomi tarvitse osaajia muualta.

Teksti SUSANNA CYGNEL

Kuvitus SUVI SUITIALA

Julkaistu lehdessä 4/2024

Vuokranantaja Johanna Kleemola kokee, että suvaitsevaisuus ja ymmärrys muita kulttuureita kohtaan avartaa maailmankuvaa. Hänellä on pelkästään hyviä kokemuksia ulkomailta tulleista vuokralaisista. ”He ovat kaikki olleet todella kiitollisia ja hyvin tyytyväisiä vuokralaisia. Asioiden sopiminen on ollut erityisen helppoa, jos on vaikkapa pitänyt käydä asunnossa tekemässä korjauksia tai tarkistuksia”, Kleemola sanoo.

Vuokranantajan kannattaa Kleemolan mukaan kuitenkin ymmärtää, että Suomessa tehdään monia asioita eri tavalla kuin muualla maailmassa. Käytännön asiat tulee selvittää huolellisesti väärinkäsitysten välttämiseksi, ja mahdollisesta kielimuurista voi päästä yli käyttämällä käännössovelluksia.

Vuokrasopimuksen sisältö, esimerkiksi määräaikaisuus tai toistaiseksi voimassa oleva sopimus sekä irtisanomisperusteet, tulee selittää tarkasti. Myös taloyhtiö on suomalainen käsite, jota ei muualla tunneta, kuten myös taloyhtiön tilat ja niiden käyttö.

Eroja on myös esimerkiksi jätehuollossa, sillä monessa muussa maassa roskat haetaan, mutta Suomessa ne lajitellaan ja viedään itse roska-astioihin talon ulkopuolella. ”Sekin hämmentää monia, että Suomessa on yksi sama avain, jolla mennään kaikkialle. Vuokralainen saattaa ihmetellä, että pääseekö naapuri nyt hänen kotiinsa, jos kaikilla kerran on sama avain”, Kleemola sanoo.

Jos ihminen on vasta saapunut Suomeen, hänellä ei vielä ole suomalaista henkilötunnusta. Se hankaloittaa monia asioita, kuten sähkösopimuksen tekemistä ja vakuutuksen saamista. ”Tässäkin vuokranantaja voi auttaa ottamalla sähkö- ja vakuutusasiat alussa omiin nimiinsä.

Allekirjoitukset pitää tehdä fyysisesti, kun pankkitunnuksetkin puuttuvat.” Luottotietojen tarkistaminenkaan ei onnistu ilman henkilötunnusta, mutta maksukyvystä voi varmistua esimerkiksi soittamalla työnantajalle – vuokralaisen luvalla tietysti.

Vastuullinen vuokranantaja tekee hyvää bisnestä

Vastuullinen vuokranantaja on usein myös menestyvä vuokranantaja, sillä hänen asunnoillaan on pitkä elinkaari ja vuokralaiset viihtyvät. Kati Valjus ja Hanna Silvola kirjoittivat kirjan, miten olla vastuullinen vuokranantaja.