
Minusta ei pitänyt tulla asuntosijoittajaa. Päinvastoin; varoittelin ystäviäni 2020-luvun asuntohuumasta. Lopulta – riskit tiedostaen – ostin vuonna 2021 Raisiosta ensimmäisen yksiön sijoitusasunnoksi. Vuokrasin sen omistamalleni sosiaalialan yritykselle, joka tarjoaa muun muassa tuetun asumisen palvelua jälkihuoltonuorille sekä päihde- ja mielenterveyskuntoutujille.
Hyvän kokemuksen innoittamana ryhdyin kasvattamaan asuntosalkkuani kohde kerrallaan. Hyvinvointialueiden säästöjen vuoksi tuetun asumisen palveluille ei ollutkaan enää vuoden 2024 jälkeen niin paljon kysyntää. Siispä laitoin useimmat tukiasunnoiksi alun perin hankkimani kohteet yksityisille vuokramarkkinoille. Tällä hetkellä omistan joko itse tai yrityksen kautta 34 asuntoa Varsinais- Suomen ja Satakunnan alueilta. Suurimman osan niistä olen ostanut viimeisimmän vuoden aikana.
Olen aika kranttu ja asuntoa hankkiessani näen paljon vaivaa, jotta löydän hyviä diilejä. Asunnon pitää olla tuntuvasti edullisempi kuin aiemmin samasta paikasta myynnissä olleet kohteet. Ratkaisevaa on, millaista vuokratuottoa ja kassavirtaa kohteesta voi saada.
Sijoitan pitkäjänteisesti ja hybridimallilla. Salkkuuni kuuluu muutama arvokkaampi uudiskohde, mutta enimmäkseen suosin remonttikohteita vanhemmista taloyhtiöistä. Teen niihin pientä pintaremonttia, jotta ne olisivat viihtyisiä. Siistiin asuntoon vuokralaisenkin löytää helposti.
Teen itse vuokralaisvalinnan. Välillä valinta on vaikeaa, jos sopivia ehdokkaita on monta. Tarkistan yleensä luottotiedot. Vuokralaisen on hyvä olla töissä tai opiskella, eikä vuokrarästejä saa olla. En pidä esteenä, jos vuokralaisen luottotiedot ovat menneet – kunhan vuokralainen on töissä ja maksaa velkojaan pois.
Yritän olla stressaamatta vuokralaisen asioista, sillä elämäntilanteet voivat jokaisella vaihdella yllättäenkin. Tässä toiminnassa pitää olla vähän letkeämpi asenne ja uskoa, että kaikesta yleensä selviää. Haluan pitää kiinni arvoistani, enkä jokaisessa tilanteessa maksimoi liikevoittoa. Minulle on tärkeätä kohdata ihminen tasavertaisena, enkä halua, että vuokranantajan ja vuokralaisen välillä on liikaa valta-asetelmaa. Vuokralaiset haluavat omaa rauhaa, joten en ole heihin turhaan yhteydessä. Toisinaan he kuitenkin uskaltautuvat avautumaan minulle ongelmistaan. Silloin autan heitä ohjaamalla esimerkiksi erilaisten sosiaali- tai terveyspalveluiden äärelle.
Tavoitteenani on, että pystyn lähitulevaisuudessa elämään vuokraustoiminnan tuotoilla. Olen aikeissa hankkia erityisesti valmiiksi vuokrattuja asuntonippuja: viimeisimmän kauppani tein viiden asunnon kokonaisuudesta. Nyt sellaisia saa hyvään hintaan.”

Jesse Särs omistaa yli 30 sijoitusasuntoa Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa sekä yritystensä kautta että yksityisesti. Suurin osa asunnoista on kaksioita, mutta salkkuun kuuluu myös yksiöitä ja kolmioita sekä yksi omakotitalo. Särs palkittiin Hyvä vuokranantaja -palkinnolla marraskuussa 2025.