Ajankohtaista

Asuntosijoittamista vastavirtaan

Katja Savolaisen asuntosijoittamisen strategia poikkeaa tavanomaisesta. Hän ei kaihda putkiremontteja, vuokraa maahanmuuttajille ja sijoittaa myös pieniin kaupunkeihin sekä kaksioihin.

Teksti MINNA SAANO

Kuvitus SAMPO KORHONEN

Julkaistu lehdessä 2/2021

Minulle rahan laittaminen sivuun ei ole sopiva säästämismuoto, vaan tarvitsen jotakin konkreettista. Siksi sijoitan asuntoihin. Ensimmäisen sijoitusasuntoni ostin Turusta vuonna 2007. Alkuun strategiani oli sijoittaa yksiöihin, mutta myöhemmin olen ostanut myös kaksioita. Ne sopivat sekä yksineläjille että pienille perheille. Mielestäni niitä on hyvä olla salkussa.

Olen aika varovainen sijoittaja. Lasken aina, ettei talouteni ole uhattuna, jos kokeilen uusia alueita. Uskon, että hajautettu asuntosijoitussalkku luo turvaa ja siksi sijoitan eri paikkakunnille. Tällä hetkellä minulla on asuntoja Turussa, Kotkassa, Riihimäellä, Lahdessa ja Vantaalla. Ihmisiin ja uusiin paikkakuntiin pääsen tutustumaan taloyhtiöiden hallituksissa. Olenkin innokas hallitustoimija.

Asuntoa ostaessani katson sijainnin, pohjapiirustuksen ja asunnon kunnon. Moni kaihtaa tulevia putkiremontteja, mutta minä en. Se auttaa tarjouskilpailussakin. Strategiani on, että remontoimme puolisoni kanssa asunnot mahdollisimman pitkälle itse, ja putkiremontin yhteydessä taloyhtiö hoitaa kylpyhuoneen.

En ole koskaan ajatellut, että kansalaisuus, uskonto, kieli tai etninen alkuperä voisivat ratkaista, kenet otan vuokralle. Minulla on ollut vuokralaisia monista eri kansallisuuksista, ja kokemukset ovat vain hyviä. Jos meillä ei vuokralaisen kanssa ole ollut yhteistä kieltä, on tulkki ollut mukana vuokrasopimusta tehtäessä ja asunnon sisääntulotarkastuksessa. Tulkin välityksellä on käyty läpi kodinkoneiden toiminta ja taloyhtiön säännöt. Sopimukseen kirjataan aina yhteyshenkilö, jonka kautta asioita voidaan hoitaa.

Vuokranantajana olen oppinut, että prosessi kannattaa toistaa aina samanlaisena jokaisen vuokralaisen kanssa. Kun vuokrasopimukset ja kuntokartoitukset on tehty kirjallisesti, kuvat otettu ja kaikki hoidettu asiallisesti ja jämptisti, asiat hoituvat, vaikka tulisi ongelmia.

Uskon siihen, että myönteinen hintakehitys jatkuu ja asuntojen arvo tulee nousemaan erityisesti pääkaupunkiseudulla. Pienilläkin paikkakunnilla löytyy markkinaa, ja haluan pitää niitä mahdollisina sijoituskohteina. Kaikille sijoituksille ei välttämättä saa arvonnousua, mutta niistä voi saada hyvää kassavirtaa.

Jatkan edelleen sijoittamista, sillä se on minulle ja puolisolleni elämäntapa sekä harrastus. Olen tässä mukana suurella sydämellä, mutta maltillisella mielellä. Olemme puhuneet, että kun joskus eläköidymme päivätöistä, voimme tarvittaessa myydä asuntoja yksitellen – tai tiedä, vaikka tyttäreni innostuisi jatkamaan tätä toimintaa.

Katja Savolainen aloitti asuntosijoittamisen vuonna 2007. Tätä nykyä hänellä on yhdessä puolisonsa kanssa muutama kymmenen sijoitusasuntoa Turussa, Lahdessa, Riihimäellä, Kotkassa ja Vantaalla. Asunnot ovat yksiöitä ja kaksioita sekä pienkerrostalo. Savolainen on myös Suomen Vuokranantajien
Espoon aluepäällikkö.

Katja Savolaisen muistilista

1. Tutustu alueen vuokratarjontaan ja vuokratasoon. Maksimituotto ei aina ole paras. Maltillisella vuokralla voi saada hyviä asukkaita.

2. Ole aina tavoitettavissa jonkin kanavan kautta – sähköposti, WhatsApp, puhelin – kun etsit vuokralaisia.

3. Tee aina kirjalliset sopimukset. Se on sekä vuokranantajan että vuokralaisen etu.

4. Puutu ongelmatilanteisiin viipymättä ja ystävällisesti.

5. Varaudu mahdollisiin tyhjiin kuukausiin ja ennakoimattomiin tapahtumiin. Taloutta ei pidä vetää liian tiukalle.