Ajankohtaista

Asuntosijoittamisen tasot, tavoitteet ja tulevaisuus

Vuoden kolmannessa lehdessä puntaroidaan kustannusten nousun vaikutuksia vuokranantajan arkeen, perehdytään asuntosijoittajia kiinnostaviin tilastoihin ja vertaillaan Kuopiota ja Jyväskylää yksityisten vuokra-asuntomarkkinoiden vinkkelistä. Monien mielenkiintoisten aiheiden joukosta löytyy myös Tellervo Uotilan haastattelu, jonka asuntosijoittamista on alusta alkaen ohjannut taloudellisen vapauden tavoite. Tellulta saamme myös kymmenen hyvää vinkkiä asuntosijoittamisella vaurastumiseen.

Julkaistu lehdessä 3/2022

Kustannukset nousussa, vuokratuotot laskussa

Energian hinnan, rakennuskustannusten ja korkojen nousu vaikuttavat vuokranantajien tuottoihin. Markkinat kuitenkin tasaantuvat ennen pitkää. Lue lisää!

Tietoa luulon sijaan

Tilastokeskus jalostaa eri lähteistä kertyvää tietoa tilastoiksi ja julkaisee niitä myös yksityisten vuokranantajien hyödyksi. Tilastoja pitää kuitenkin osata lukea ja verrata toisiinsa, eikä tulkita kohti karikkoa. Lue lisää!

Tavoitteena taloudellinen vapaus

Tellervo Uotila innostui asuntosijoittamisesta, koska halusi vapautua palkkatyön pakosta. Hän kasvatti asuntosijoitussalkkuaan määrätietoisesti ja pääsi tavoitteeseensa kymmenessä vuodessa.

Lue haastattelu!

Kasvukaupungit Jyväskylä ja Kuopio sijoittajan silmin

Jyväskylä ja Kuopio ovat olleet viime vuodet kasvavien kaupunkien joukossa. Myös asuntorakentaminen on ollut niissä osittain jopa niin voimakasta, että se on vaikuttanut vuokramarkkinoiden tilanteeseen. Lue lisää!

Vuokralaisen saaminen vaatii nyt taitoa ja nopeutta

Vuokra-asuntojen tarjonta on tällä hetkellä runsasta. Laadukas kohde erottuu kuitenkin edukseen, kunhan sitä markkinoidaan oikein ja koko prosessi on tehty hyvälle vuokralaiselle mahdollisimman vaivattomaksi. Lue lisää!


Lue lisää Vuokranantaja-lehdestä!

Vuokranantaja-lehti 3/2022 saapuu kaikille jäsenille postitse tämän viikon aikana. Voit myös lukea digilehden jäsensivuille kirjautuneena vuokranantajat.fi/lehti

Lukuiloa!

Ps. Onko sinulla juttuideoita tai vinkkejä? Haluaisitko kertoa oman tarinasi vuokranantajana tai vaikkapa vinkata ihanasta vuokralaisesta, jota voisimme haastatella? Ota yhteyttä tiedotus@vuokranantajat.fi