Ajankohtaista

Ostin asunnon kotia tarvinneelle

Hyvä vuokranantaja 2024 -palkinnon saaneelle Hannu Liitsolalle vuokralainen on asiakas, jolle voi tarjota monenlaisia palveluja. Onpa hän yhdelle ostanut asunnonkin.

Teksti MARJO TIIRIKKA

Kuvitus JUUSO NORONKOSKI

Julkaistu lehdessä 1/2025

Aloitin osakesijoittamisen 14-vuotiaana kesätyöansioillani. Asuntosijoittamisesta kiinnostuin myöhemmin seurattuani vanhempieni sijoitustoimintaa ja ymmärrettyäni velkavivun logiikan. Vuonna 2011 ostimme vaimoni kanssa ensimmäiset sijoitusasunnot Tampereelta. Kun muutimme viiden vuoden työkomennuksen jälkeen Tšekistä takaisin Suomeen, ostimme asuntoja lisää. Hyväpalkkaisista töistä oli jäänyt rahaa säästöön, ja pitkäaikaiset osakkeetkin olivat tuottaneet mukavasti. Nyt meillä on 70 asuntoa 30:ssä eri taloyhtiössä.

Työnjako on selkeä: vaimoni työskentelee lääkärinä, minun päätyöni on koti-isyys. Kolmesta lapsestamme nuorin on kaksivuotias. Tämän lisäksi hoidan myös vuokra-asuntojamme. Minulta menee asuntoasioihin keskimäärin tunti päivässä. Istun lisäksi kahdeksan taloyhtiön hallituksessa varmistamassa asuntojen arvon säilymisen tai kasvamisen. Koen hallitustyöskentelyn mielekkäänä ja merkityksellisenä toimintana paitsi liiketoiminnallisesti myös oman henkisen kapasiteetin kannalta. Välillä on hyvä päästä kotoa pois.

Olemme vuokranantajina ehkä poikkeuksia priorisoidessamme henkilöitä, joiden on muutoin vaikea saada asuntoa: luottotiedot eivät välttämättä ole kunnossa, tarve on lyhytaikainen tai hakija on alaikäinen. Tämä on tapamme tehdä hyvää. Emme peri takuuvuokraa, jos luottotiedot ovat kunnossa ja henkilö on yli 18-vuotias.

Eihän kukaan uuteen kotiin muuttaessaan ensimmäiseksi ajattele, että pistänpä tämän mäsäksi tai jätän vuokrat maksamatta. Ainoastaan kerran oven sisäikkuna on tuhottu. Olemme ottaneet kaikkiin asuntoihin kotivakuutuksen, ja tarjoamme usein myös nettiyhteyden. Pyykinpesukoneen voin hankkia parinkympin vuokrankorotusta vastaan.

Kerran keski-ikäinen mies haki meiltä asuntoa Lohjalla, mutta asunto meni sitä kiireellisemmin tarvitsevalle. Kun sitten tuli sopiva asunto myyntiin, kysyin miehen kiinnostusta siihen. Hän tuli näyttöön mukaan ja tein asuntokaupat. Vuokralainen remontoi asunnon ja maksoin materiaalit. Yksinäiset keski-ikäiset miehet ovat usein pitkäaikaisia vuokralaisia, jotka eivät muuta kulumallakaan pois. Omistamamme yksiöt, kaksiot ja kolmiot mahdollistavat myös sisäiset siirrot. Yksi vuokralainen asui neljässä eri asunnossamme!

Mottoni on, että teen tätä niin kauan kuin tämä tuntuu mukavalta. Ainakaan vielä ei ole tarvinnut muuta miettiä.

Hannu Liitsolan muistilista

1. Vuokraustoiminta on liiketoimintaa siinä missä muukin. Vuokralainen on asiakkaasi, joten kohtele häntä sen mukaisesti.

2. Asuntosijoittaminen on riskibisnestä ja epävarmuus kuuluu siihen. Vähintään perusasioista pitää olla selvillä, vaikka monia asioita ulkoistaisikin.

3. Verkostoituminen on tärkeää. Ole hyvä yhteistyökumppani isännöitsijän, rahoittajan, kollegoiden tai remonttifirmojen suuntaan.

4. Rahoitus on tärkeä kasvun edellytys. Ole selvillä eri kanavista.

Lue myös: Hyvä vuokranantaja 2024 -palkinto tamperelaiselle Hannu Liitsolalle