Ajankohtaista

Vastuullisen vuokranantajan vinkkilista

Katso Kati Valjuksen, Hanna Silvolan, Johanna Kleemolan ja Markus Grahnin vinkkilista vastuulliseen vuokraamiseen

Teksti SUSANNA CYGNEL

Kuvitus SUVI SUITIALA

Julkaistu lehdessä 4/2024

Edistä vastuullisuutta taloyhtiössä

Osallistu taloyhtiön kokouksiin aktiivisesti ja vie keskusteluun sekä päätöksentekoon vastuullisuutta, esimerkiksi esteettömyyttä, edistäviä asioita. Yksittäisen asunnon energiavalinnat ovat tärkeitä, mutta suuret vaikutukset syntyvät taloyhtiössä tehtävistä päätöksistä.

Kiinnostu energiaratkaisuista

Lämmitysmuodot ja sähkön alkuperä vaikuttavat paljon siihen, millainen hiilijalanjälki vuokra-asunnolla on. Uusiutuvan energian käyttö ja järkevät energiaremontit auttavat hillitsemään ilmastonmuutosta.

Mahdollista päästötön liikkuminen

Ilmaston kannalta julkinen liikenne ja yksityisautoilun vähentäminen ovat tärkeitä asioita, joten asunnon sijainnilla on merkitystä. Taloyhtiön pihalla olisi hyvä olla sähköauton latauspisteitä ja yhtiön tiloissa mahdollisuus säilyttää pyöriä turvallisesti lukitussa tilassa.

Tarjoa esteetöntä asumista

Huomioi asuntoa hankkiessasi, että sitä voi muokata esteettömäksi tai että se on jo esteetön. Valitse vuokra-asunto hissitalosta, jossa hissille on mahdollisimman esteetön kulku ja hissiin mahtuu apuvälineen kanssa. Huomioi myös ympäristön esteettömyys.

Älä syrji vuokralaisvalinnassa ja

huomioi ihmisten monimuotoisuus Jos haluat vuokralaisen täyttävän tiettyjä kriteereitä, kuten esimerkiksi, että hänen luottotietonsa ovat kunnossa tai että asuntoon ei saa ottaa lemmikkejä, kirjaa ne ylös ja tee valinta kriteeriesi perusteella, jos luottamussuhde syntyy keskustelussa. Jos haluat kansainvälisiä vuokralaisia, tee vuokralaisenhakuilmoitus myös englanniksi. Lue myös: Syrjimättömyys vuokrauksessa

Auta vuokralaista

Vuokralainen voi kaivata monenlaista tukea ja neuvoja. Käy vuokrasopimus huolellisesti läpi vuokralaisen kanssa. Jos vuokralainen on ulkomaalainen, hän voi tarvita neuvoja esimerkiksi taloyhtiön tilojen käyttöön. Jos vuokralaisella ei ole vielä suomalaista henkilötunnusta, voit tehdä sähkösopimuksen ja hankkia kotivakuutuksen hänen puolestaan.

Toteuta hyvää hallintotapaa

Reilu ja avoin vuorovaikutus luo kestävän pohjan vuokrasuhteelle. Kaikenlainen avoimuus ja läpinäkyvyys päätöksenteossa kuuluvat
vastuullisen vuokranantajan ja taloyhtiön toimintaan. Vuokranantajan kuuluu säilyttää vuokralaisen henkilötiedot ja yksityiset asiat visusti salassa ja huolehtia digiturvallisuudesta.

Edistä biodiversiteettiä ja hyvinvointia

Taloyhtiössä voidaan edistää biodiversiteettiä toteuttamalla pelkän nurmikon ja asvaltin sijaan puistomaisia pihoja, joissa kasvaa monenlaisia kasveja sekä puita pörriäisten ja lintujen elinpaikaksi. Vehreästä pihasta nauttivat myös vuokralaisesi.

Kuinka sinä voit olla vastuullinen vuokranantaja? Katso videolta Hanna Silvolan vinkit