Vuonna 2017 esikoisen odottaminen sai minut kaipaamaan taloudellisesti turvattua elämää, ja ostin ensimmäisen sijoitusasuntoni. Sitä remontoidessani opin entisöintiä, keittiön uusimista, kylpyhuoneen remontointia ja lattian vaihtoa. Flippaus kiehtoi minua ja hoitovapaan jälkeen irtisanouduin rautatieliikenneohjaajan työstäni ryhtyäkseni yrittäjäksi. Strategiani oli ostaa asuntoja raitiovaunukiskojen varrelta, josta laajensin metron varteen. Lopulta päädyin strategiaan, jossa pysyn kaupunkien keskusta-alueilla.
Asunnot piti saada ostettua mahdollisimman edullisesti. Tämä on flippaamisen peruspilari. Päästäkseni maaliin asti tarjouduin vaikka auttamaan muutossa tai viemään ylimääräiset tavarat kierrätykseen. Kerran autoin talon asukasta löytämään palvelutaloasunnon, kun kehuin omaisille oman isoäitini hyvää hoitopaikkaa.
Aluksi tärkeintä oli kerryttää varallisuutta seuraavia ostoja varten. Remontoidut asunnot vietiin käsistä nousumarkkinan aikaan. Aavistin laskusuhdanteen olevan tulossa, joten realisoin hyvään aikaan ja muutin strategiaa myös pitokohteisiin.
Vuodesta 2021 aloin pitää asuntoja myös itselläni. Osan hankin yhdessä yhtiökumppaneiden kanssa. Meillä on erikokoisia asuntoja pienistä asunnoista aina omakotitaloihin asti. Strategiani on muuttunut ajan saatossa. Nyt etsin kohteita, jotka ovat hyviä diilejä – olivatpa ne sitten menestyvässä taloyhtiössä, ränsistyneitä kiinteistöjä rakkautta vailla tai vaikka parkkipaikkoja. Jotkut helmet remppaan ja flippaan.
En ole yksiöiden ystävä, koska ne ovat pieniä ja kaikenlaisten palveluiden on oltava helposti asukkaiden saatavilla. Kaksioille löytyy helpommin pitempiaikaisia vuokralaisia. Osa vuokralaisista on tullut ostojen yhteydessä, osa Vuokraoven ja verkostojen kautta. Toisinaan Airbnb-asuntojen pyörittäminen on ollut järkevintä.
Asuntosijoittaminen on kivaa ja flippaaminen superkivaa silloin, kun kaikki sujuu hyvin. Aina on varauduttava myös erilaisiin ongelmiin, myös taloudellisiin. Asuntosijoittajalla on vastuu paitsi asunnosta, myös taloyhtiöstä ja asukkaista. Kaikki yritykseni toimivat asuntojen ympärillä. Myyn myös keittiöitä oman yritykseni kautta, koska flipatessani kyllästyin niiden jatkuvaan kilpailuttamiseen. Remontteja tekevä Neliötohtori-yritykseni työllistää kymmenisen henkilöä.
Elämässä pitää olla muutakin kuin työnteko, vaikka se olisi miten kivaa. Syyskuussa täyden huomioni saa oma perhe ja syntyvä vauva.”