Taloyhtiölainojen verovähennysoikeuden poistaminen puhututtaa

16.9.2021

Viimeisen parin viikon aikana yksityiset vuokranantajat ovat jälleen joutuneet jännittämään taloyhtiölainojen verovähennysoikeuden poistamisen kohtaloa, kun asia nousi keskusteluihin hallituksen syksyn budjettiriihen alla.

Keskustelua mahdollisuudesta vähentää taloyhtiön kirjanpidossa tuloutettu taloyhtiölainan pääomavastike vuokratuloista on käyty jo reilun kahden vuoden ajan. Pääministeri Marinin hallitusohjelmaan sisältyy taloyhtiölainojen osalta seuraavanlainen kirjaus: ”Selvitetään mahdollisuutta uudistaa asuntosijoittamisen verotusta siten, että rajoitetaan oikeutta vähentää yhtiölainan lyhennyksen osuus vuokratuotosta. Osaltaan veroedun vuoksi monissa uusissa asunto-osakeyhtiöissä velka-aste on noussut jopa yli 80 prosenttiin.” Hallitusohjelman mukainen selvitys valmistui Valtiovarainministeriön vero-osastolla kesäkuussa 2020. Selvityksessä tarkasteltiin verovähennysoikeuden rajoittamista niin uudisrakentamisen, perusparannusten kuin korjausrakentamiseen kohdistuvien vastikkeiden osalta. Vuoden 2021 elokuussa valmistuneessa jatkoselvityksessä tarkastelu oli rajattu koskemaan pelkästään uudiskohteiden taloyhtiölainoja.

Mediassa esitettiin ennen hallituksen budjettiriiheä tieto, että taloyhtiölainojen verovähennysoikeuden poistaminen olisi keskusteltavien asioiden listalla. Päätöksiä asiassa ei kuitenkaan budjettiriihessä tehty. Tällä hetkellä tilanne on siis se, että hallitusohjelman mukainen selvitys on olemassa, mutta poliittisia päätöksiä rajoituksen toteuttamisesta tai toteuttamatta jättämisestä ei ole vielä tehty.

Vuoden 2022 verotuksen osalta me vuokranantajat voinemme kuitenkin huokaista helpotuksesta: kun asiaa ei budjettiriihessä päätetty, eivät mahdolliset tulevat lakimuutokset ehdi koskea enää ensi vuoden verotusta. Lisäksi Valtiovarainministeriössä laaditun jatkoselvityksen perusteella näyttää siltä, että taloyhtiölainojen verovähennysoikeuden poistoa koskeva tarkastelu rajoittuu tällä hetkellä pelkästään uudiskohteiden rakennusaikaisiin taloyhtiölainoihin, ei koskisi enää peruskorjaushankkeita.

Suomen Vuokranantajien näkemyksen mukaan tehdyt selvitykset täyttävät hallitusohjelman kirjauksen. Muutosten tekeminen taloyhtiölainojen verokohteluun ei olisi järkevää. Valtiovarainministeriön omankaan selvityksen mukaan verovähennysoikeuden poistaminen ei toisi pitkällä aikavälillä lisää verotuloja valtiolle. Kotitalouksien velkaantumista koskevaan huoleen taas on järkevämpää puuttua esimerkiksi rajaamalla taloyhtiölainojen enimmäismäärää tai rajaamalla lyhennysvapaita kuin kiristämällä pienten asuntosijoittajien verotusta. Verovähennysoikeuden poistaminen kurittaisi nimenomaan pieniä vuokranantajia ja loisi lisää tilaa markkinoille isoille kansainvälisille sijoittajille.

Sanna Hughes

Sanna Hughes
Toiminnanjohtaja