Hallitusohjelmaneuvotteluissa asetetaan myös Suomen asuntopolitiikan suunta vuosille 2019-2022. Suomen Vuokranantajien yhteiskuntasuhdepäällikkö Tuomas Viljamaa valottaa blogisarjassa asuntopoliittisen keskustelun perusteita. Sarjan toisessa osassa syvennytään kiinteistöveroon ja vuokratulojen verotukseen.
Kiinteistövero
Kiinteistövero on asuntopoliittisen keskustelun kestoaiheita. Kiinteistövero on hyvin konkreettinen rahareikä omakotitalossa asuville, ja myös taloyhtiöille se on yksi suurimmista kulueristä. Käytännössä kiinteistövero kerätään rakennuksesta ja tontista.
Kunnat keräävät kiinteistöveron. Kiinteistöveron tuotto on kasvanut merkittävästi viime vuosikymmeninä. Samalla kiinteistöveron osuus kuntien tulopohjassa on kasvanut, ja sitä pidetään keskeisenä tulolähteenä kuntien investointien rahoittamisessa.
Valtio asettaa kiinteistöverolle alarajan ja ylärajan, joiden rajoissa kuntien pitää asettaa kiinteistöveronsa. Kiinteistöliiton indeksitalovertailusta voi katsoa eri kaupunkien kiinteistöveron vaikutuksia asumismenoihin.
Ennen vaaleja järjestetyissä Suomen Vuokranantajien ja Kiinteistöliiton yhteisissä vaalipaneeleissa kaikki puolueet olivat yleisesti ottaen sitä mieltä, että kiinteistöveron korotuksia ei tulevalla vaalikaudella pitäisi tehdä.
Kiinteistövero on tulevien kansanedustajien pöydällä, koska jo muutamia vuosia on valtiovarainministeriön johdolla valmisteltu kiinteistöveron uudistusta. Kiinteistöverouudistus pitäisi uuden aikataulun mukaan olla valmis vuonna 2022. Tuore eduskunta pääsee siis päättämään uudistuksesta.
Keskeinen ongelma valmistelussa on ollut luotettavien vaikutusarvioiden tekeminen. Kyseessä on laaja uudistus, jossa tavoitteena on tehdä järjestelmästä selkeämpi. Uudistus on syytä tehdä tarkasti ja mahdollisimman neutraalisti, jotta sillä on edellytyksiä tulla hyväksytyksi eduskunnassa.
Vaalipaneeleissa enemmistö puhujista kannatti näkemystä, jonka mukaan kiinteistöveron alarajat voisi poistaa ja antaa kunnille enemmän päätäntävaltaa veropohjansa päättämiseen.
Kiinteistöveron osalta olisi järkevää ennen suurempia linjanvetoja odottaa kiinteistöveron uudistuksen valmistumista ja katsoa sen jälkeen kehityssuuntia. Olennaista on myös, että kiinteistövero pidetään kuntien verona, eikä sitä viedä mihinkään verotulojen tasausjärjestelmään, kuten esimerkiksi maakuntauudistuksessa oli tarkoitus. Uudistuksessa tärkeää on myös se, että kiinteistövero olisi myös jatkossa mahdollisimman yksinkertainen ilman poikkeuksia.
Kiinteistöveron merkitys tulee veropohjassa joka tapauksessa kasvamaan. Tulevaisuudessa pitää pohtia asumisen veroja kokonaisuutena, koska tavoitteena tulee olla asumisen hallintamuotojen mahdollisimman tasavertainen kohtelu verotuksessa.
Yksityisen vuokranantajan kannalta kiinteistövero on suhteellisen pieni menoerä, mutta taloyhtiölle se on luonnollisesti hyvin keskeinen asumiskulu. Miten varmistetaan, että hoitovastikkeet pysyvät aisoissa? Siinä on päättäjille pureskeltavaa.
Vuokratulojen verotus
Jos vuokranantajan vuokratulo vapautettaisiin pääomatuloverosta, vuokra-asumiseen ja omistusasumiseen kohdistuisi samanlainen verokohtelu. Omistusasujat ovat pääsääntöisesti parempituloisia kuin vuokra-asujat, ja vuokra-asumiseen kohdistuvien verojen keventäminen parantaisi vuokralaisten asemaa suhteessa omistusasujiin. Vuokra-asumisen keveämpi verotus helpottaisi myös työvoiman liikkuvuutta, kun ihmisiä ei sidota kuihtuvien alueiden omakotitaloihin omistusasumiseen kannustavalla verotuksella.
Keveämpi vuokratuloverotus lisäisi myös tarjontaa eli vuokra-asuntotuotantoa ja sitä kautta laskisi asumisen hintaa. Vuokratulon vapauttaminen pääomatuloverosta johtaisi siis pitkällä aikavälillä matalampaan vuokratasoon kuin nykyisellä verotuksella, koska tarjontaa tulisi merkittävästi lisää. Muutos siis hillitsisi vuokria, ja siten palvelisi asuntopolitiikan keskeisiä tavoitteita.
Verotuksella voitaisiin myös kannustaa vuokranantajia mukaan kukistamaan asunnottomuutta. Kokeiluluonteisesti voitaisiin esimerkiksi tarjota alempaa pääomatulojen verotusta niille vuokranantajille, jotka vuokraavat asuntonsa välivuokrausmallilla ja jollain muulla vastaavalla mallilla heikoimmassa asemassa oleville ihmisille.
Hyvä ratkaisu olisi välivuokramallien tai muiden omatoimista asumista tukevien mallien laajentaminen ja vahvistaminen. Tämä pitäisi ottaa käyttöön asettamalla MAL-sopimusten yhteydessä selvät tavoitteet kunkin kaupunkiseudun välivuokraustavoitteesta. Se olisi tärkeä lisäpanostus erityisesti asunnottomuuden torjuntaan. Mallilla voitaisiin vähentää myös kaupunkien investointitarpeita omaan vuokra-asuntotuotantoon.
Olen ilokseni huomannut, että Suomessa asumismuotojen verokohtelussa on otettu askeleita tasa-arvoisempaan suuntaan. Tuota kehitystä pitää jatkaa ja vuokra-asumisen arvostusta nostaa. Tärkeintä on, että ihmisellä on koti.
Kirjoittaja: Tuomas Viljamaa, Suomen Vuokranantajien yhteiskuntasuhdepäällikkö, tuomas.viljamaa@vuokranantajat.fi
Twitter: @TuomasViljamaa
Lue myös:
Asuntopolitiikan ABC: Keskustellaanko asumistuen kohdalla oikeista asioista?