Ostitko hiljattain asunnon? Tarkista, voitko osallistua yhtiökokoukseen

10.4.2024

Asunnon omistajalle yksi varma kevään merkki on taloyhtiön yhtiökokouskutsun tipahtaminen postiluukusta. Tämän kevään yhtiökokouksiin oman jännityksensä tuo taloyhtiöiden siirtyminen huoneistotietojärjestelmään. Suomen Vuokranantajat ry:n juristi Saara Penttilä kertoo pelisäännöistä, jotka muistamalla tämäkin yhtiökokouskevät sujuu ongelmitta.

Myöskään asuntosijoittajaosakkaan ei kannata jättää yhtiökokousta väliin, sillä kokouksessa päätetään taloyhtiön tärkeimmistä asioista, kuten seuraavan kauden budjetista ja vastikkeista.

Uusi omistaja voi osallistua vasta, kun omistusoikeus on rekisteröity

Jatkossa asunnon ostajan tulee aina kaupan jälkeen hakea omistusoikeutensa rekisteröintiä Maanmittauslaitokselta. Ostaja ei saa käyttää osakeoikeuksiaan eli esimerkiksi osallistua yhtiökokoukseen ennen kuin rekisteröinti on tehty.

”Rekisteröinnin tulee olla tehtynä viimeistään yhtiökokousta edeltävänä päivänä, jotta ostajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen”, Suomen Vuokranantajien juristi Saara Penttilä kertoo.

Omistuksen rekisteröinti Maanmittauslaitoksella voi tällä hetkellä kestää pahimmillaan puolikin vuotta (tilanne 5.4.2024). Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on lain mukaan sillä, joka on merkitty huoneiston omistajaksi osakeluetteloon tai osakehuoneistorekisteriin yhtiökokousta edeltävänä päivänä. Osallistumisoikeus voi siten olla vielä myyjällä, vaikka kaupat tehtäisiinkin hyvissä ajoin ennen yhtiökokousta.

”Tällaisissa tilanteissa ostajan kannattaa pyytää myyjältä valtakirja yhtiökokoukseen osallistumiseksi. Valtakirjan saamisen voi asettaa myös ostotarjoukseen kaupan ehdoksi”, Penttilä vinkkaa.

Huoneistotietojärjestelmään siirtymisellä ei vaikutuksia vanhan omistajan osallistumisoikeuteen

Osakeluettelon siirtäminen Maanmittauslaitokselle ei ole vaikuttanut omistussuhteisiin tai osakeoikeuksien käyttämiseen. Näin ollen sellaiset osakkeenomistajat, jotka ovat olleet huoneistojen omistajia jo ennen kuin taloyhtiö on siirtynyt huoneistotietojärjestelmään, voivat osallistua yhtiökokoukseen kuten ennenkin.

Vanhojen omistajien pitää rekisteröidä omistusoikeutensa ja samassa yhteydessä ”sähköistää” paperinen osakekirja 10 vuoden kuluessa siitä, kun taloyhtiö on siirtynyt huoneistotietojärjestelmään.

”Tämän kymmenen vuoden aikana yhtiökokoukseen voi osallistua normaalisti. Vasta tästä määräajasta myöhästyminen johtaa vanhallakin omistajalla osallistumisoikeuden menettämiseen siihen asti, kunnes rekisteröinti on tehty”, Penttilä selventää.

Vanhan omistajan ei vielä kannata kiirehtiä rekisteröinnin kanssa. ”Varsinkin jos asunto on tarkoitus myydä tai jos osakekirja on vielä pankissa lainan vakuutena, on taloudellisestikin järkevää lykätä rekisteröintiä tulevaisuuteen”, Penttilä kertoo.