Eduskunta on hyväksynyt 27.1. lakiehdotuksen kotitalouksien velkaantumista rajoittavaksi lainsäädännöksi. Nyt hyväksytyn lainsäädännön myötä uusien taloyhtiölainojen osuus myyntihinnasta rajataan 60 prosenttiin. Lisäksi taloyhtiölainojen lyhennysvapaita rajoitetaan niin, että jatkossa on mahdollista sopia enintään 12 kuukauden mittaisesta lyhennysvapaasta rakentamisvaiheen päättymisestä lukien. Lainsäädäntö tulee voimaan 1.7.2023, ja rajoitukset koskevat sen jälkeen myönnettyjä taloyhtiölainoja.
Uuteen lainsäädäntöön sisältyy lisäksi 30 vuoden enimmäistakaisinmaksuaika. Tämä koskee sekä taloyhtiölainoja että henkilökohtaisia asuntolainoja. Pankit voivat kuitenkin tehdä poikkeuksia oman harkintansa mukaisesti tapauskohtaisesti 10 prosentissa neljännesvuosittaisesta asuntoluotonannosta.
Suomen Vuokranantajat on tukenut lakiehdotukseen sisältyneitä toimia, joilla hillitään kasvavaa velkaantumista ja turvataan rahoitusmarkkinoiden vakautta. Lainsäädäntöön hyväksytyt toimet ovat riittäviä kotitalouksien velkaantumisen hillitsemiksi.
On myönteistä, että esitys taloyhtiölainojen verovähennysoikeuden poistamisesta ei edennyt tällä hallituskaudella selvitystä pidemmälle. Veronkiristys olisi osunut vain pieniin yksityisiin vuokranantajiin, ja keskittänyt vuokramarkkinaa entisestään suurille toimijoille. Suomen Vuokranantajien mielestä vakiintuneen verotuskäytännön muuttaminen ei ole oikein kohdistuva toimi velkaantumisen hillitsemiseksi, eikä sitä tule edistää tulevallakaan hallituskaudella.