jankohtaisia näkemyksiä vuokramarkkinoiden kehityksestä kaupunkikohtaisesti. Barometri toteutetaan kaksi vertaa vuodessa, syksyllä ja keväällä, kyselytutkimuksena Suomen Vuokranantajien jäsenille. Tulokset kerätään ja analysoidaan 29 eri kaupungin osalta.
Vuokranantaja-barometrin päähavainnot julkaistaan julkisessa tiedotteessa, mutta yksityiskohtaiset tiedot ovat vain Suomen Vuokranantajien jäsenten saatavilla. Tuloksia on mahdollista tiedustella myös media- tai tutkimuskäyttöön.
Vuokranantaja-barometri – Kevät 2025
Jo kymmenettä kertaa toteutetussa Suomen Vuokranantajien Vuokranantaja-barometrissa kartoitettiin yksityisten vuokranantajien ajankohtaisia näkemyksiä eri kaupunkien vuokramarkkinoiden kehityksestä. Kyselytutkimus toteutettiin 17.3.-6.4.2025, ja vastauksia saatiin 2029 Suomen Vuokranantajien jäseneltä.
Vuokranantajien ostoaikeet saavuttivat pohjan keväällä 2023, minkä jälkeen ne ovat olleet maltillisessa nousussa. Nyt ostoaikeiden kasvu kuitenkin pysähtyi ja kääntyi 0,5 prosenttiyksikön laskuun. Ostoaikeet ovat kasvaneet merkittävästi ainoastaan 20 tai useamman asunnon omistajilla. Tästä joukosta yli puolella (54 %) on ostoaikeita, kun esimerkiksi 2–3 asunnon omistajilla aikeita on vain viidenneksellä (22,3 %).

”Tämä on taas uusi todiste siitä, ettei korkotaso todellakaan ole ainoa tekijä asuntosijoittajien mielenmaisemassa. Epävarmuus on jo pitkään näkynyt talouden luottamusindikaattoreissa, ja tätä aliarvioidaan jatkuvasti. Asuntomarkkina on paljon psykologiaa ja siksi luottamusindikaattoreita tulee seurata tarkasti. Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että lainakanta on kasvanut sijoitusasuntopuolella, kun omistusasuntolainakanta taas supistuu edelleen. Eli kyllä asuntosijoittajat ovat aktivoituneet, vaikka ostoaikeet nyt kääntyivätkin hienoiseen laskuun”, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.
Korko on kuitenkin alkanut helpottaa merkittävästi vuokranantajilla ja kun vielä viime syksynä 14 % vuokranantajista ilmoitti, että koronlaskut ovat jo tuoneet helpotusta, on luku noussut jo kolmannekseen (33,7 %). Lisäksi Kun viime syksynä 41,5 % uskoi korkotason tai sen muutoksen tuovan helpotusta seuraavan 6 kuukauden aikana, on luku hieman pienentynyt 38 prosenttiin.
Hoitokulujen nousu jatkaa edelleen selvästi suurimpana riskinä vuokranantajille. Korkojen jääminen nykytasolle nähdään puolestaan selvästi pienimmäksi riskiksi ja isossa kuvassa vallitseva korkotaso ei estä toteuttamasta menestyksekästä asuntosijoittamista. Kun vielä syksyllä riski taloussuhdanteen heikkenemistä nousi esille erityisesti suurempien vuokranantajien keskuudessa, riskin nähdään tällä hetkellä olevan varsin yhtäläinen eri kokoisten vuokranantajien keskuudessa.
Vuokralaisen löytyminen koetaan haastavammaksi mitä viime syksynä ja ainoastaan viidessä kaupungissa nähdään vuokralaisen löytymisen helpottuneen. Kuitenkin kun katsotaan viime vuoden kevääseen, jo 22 kaupungissa nähdään vuokralaisen löytymisen helpottuneen.
Tampere jatkaa kehitysnäkymien kärjessä, Vaasa toisena ja Rovaniemi on parantanut sijoitustaan selkeästi nousten kolmanneksi. Samalla Rovaniemi on parantanut kaupungeista eniten sijoitustaan verrattuna viime syksyyn. Myös Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Kotka ja Pori ovat parantanee näkymiään aavistuksen verran. Yleisesti kehitysnäkymissä ei ole kuitenkaan isoja muutoksia viime syksyyn verrattuna.
Tarkemmat tiedot tutkimuksen tuloksista ja kaupunkikohtaisista havainnoista ovat Suomen Vuokranantajien jäsenten käytettävissä jäsensivuilla!
Lisätiedot ja mediakyselyt tutkimuksesta: