Ajat, jolloin sijoittamisella oli vain yksi tehtävä – rahan kerryttäminen – alkavat olla takanapäin. Nykyään vastuullisesta sijoittamisesta puhuvat kaikki. Sijoitukset voivat paitsi kerryttää pääomaa myös ohjata maailmaa parempaan suuntaan. Pörssissä voi miettiä, minkälaisten yritysten tarinassa haluaa olla mukana, sellaisten, jotka pumppaavat öljyä maan uumenista vai sellaisten, jotka kehittelevät päästötöntä energiaa.
Mutta miten asuntosijoittaja voi olla vastuullinen? Monellakin tapaa.
Jos laitetaan ilmastosilmälasit päähän, niin kannattaa miettiä rakennusta. Miten se lämpeää, miten varmistetaan, että vettä ja energiaa menee hukkaan mahdollisimman vähän? Miten rakennus kestää väistämättömät ilmastonmuutoksen seuraukset, kuten rappausta tuhoavan viistosateen tai jopa riskit tulvasta? Nämä kaikki päätökset tulevat esiin erityisesti remonteissa. Vastuullinen sijoittaja miettii ratkaisuja vuosien päähän eikä vain laske tämän hetken kassavirtaa.
Toinen näkökulma on inhimillinen. Millainen vuokranantaja asuntosijoittaja haluaa olla? Kun vuosia sitten olin vuokraamassa ensimmäistä sijoitusasuntoani, vastaani tuli moraalinen dilemma. Näyttöön saapui ihmisiä, joista yksi sattui asumaan vastaanottokeskuksessa. Sisäministeriössä työskentelevä ystäväni sanoi, että turvapaikan saaneilla on vaikeuksia löytää vuokra-asuntoja, jolloin he ovat alttiita huijaamiselle. Omatunto sanoi, että tässä olisi hyvä paikka auttaa, laiskuri minussa taas mietti, tuleeko tästä nyt turhaan ylimääräistä vaivaa.
Näytössä ollut irakilaismies ei puhunut suomea eikä juuri englantiakaan, mutta hänen ystävänsä oli erinomainen tulkki. Tulkkiystävä kehotti soittamaan vastaanottokeskukseen ja kyselemään potentiaalisen vuokralaisen taustoista. Niinpä soitin keskukseen, ja siellä tuleva vuokralaiseni varmistettiin rehelliseksi ja tunnolliseksi tyypiksi. Uskoin tämän, sillä mies oli hyvin kohtelias ja rehdin oloinen. Hänellä oli säästettynä kahden kuukauden takuuvuokra ja ennen muuttoa hän toimitti paperin kotivakuutuksesta. Vuokra hoitui Kelan kautta, joten se tuli aina ajallaan.
Kun mies sitten muutti asuntoon, hän kyseli, missä olisi lähimmät kirpputorit. Pitäisi saada astioita ja huonekaluja. Päätin vähän auttaa ja kysyin Facebookissa, löytyisikö ihmisiltä varastoista käyttämättä olevia kodin tarpeita – ja niitähän löytyi roppakaupalla.
Aloimme kommunikoida WhatsApissa, sillä kirjoittaessa voi käyttää Google-kääntäjää: se kääntää arabiaa yllättävän hyvin suomeksi ja toisinpäin. Sanoin, että autan mielelläni missä vain, ja päädyinkin neuvomaan muutamassa pikku jutussa, mutta enimmäkseen hän kääntyi sosiaalityöntekijänsä puoleen tarvitessaan vaikkapa apua byrokratian kanssa.
Lopulta mies asui asunnossa reilun vuoden, kunnes hänen perheensä saapui Suomeen ja oli aika muuttaa isompaan, kaupungin vuokra-asuntoon. Ehdin tutustua perheeseenkin, kutsuimme heidät meille leikkimään lasten kanssa ja kävimme itse heillä teellä. Kämpän hän palautti moitteettomassa kunnossa ja koko jutusta jäi hyvä mieli.
Kuten vastuullisessa sijoittamisessa noin yleensä, siitä on yleensä hyötyä sekä taloudellisesti että omantunnon kannalta. Vastuullinen sijoittaminen ei ole hyväntekeväisyyttä, mutta se ei estä sitä, etteikö sillä voisi saada aikaan hyvää.
Julia Thurén on toimittaja, bloggaaja, tietokirjailija ja asuntosijoittaja. Hän pitää YLE:lle ”Melkein kaikki rahasta” -podcastia ja hänet valittiin Vuoden sijoittajaksi 2019.