Suomeen tarvittaisiin kevyempi tuomioistuinkäsittely huoneenvuokrariidoille

30.10.2020

Tuoreet tilastotiedot näyttävät, että vuokraukseen liittyvien riitojen ratkominen oikeudessa on lisääntynyt. Vuokraukseen liittyvissä riidoissa on kyse keskimäärin 5 000 euron korvausvaateista. Suomen Vuokranantajien päälakimies Tarik Ahsanullah ehdottaa, että Suomessa tulisi ottaa käyttöön erillinen pienten asioiden menettely, jossa esimerkiksi alle 10 000 euron vaatimukset käsiteltäisiin nopeutetussa menettelyssä. Suomen Vuokranantajat ry tarjoaa jäsenilleen tarvittaessa oikeudenkäyntiapua toimeksiantona.

Tuoreessa Edilex-artikkelissa on tutkittu vuonna 2019 pääkäsittelyssä ratkaistuja riita-asioita ja niiden oikeudenkäyntikuluja. Tutkimusaineistossa 9,1 % riidoista liittyi huoneenvuokrasuhteisiin. Verrattuna edelliseen vastaavaan tutkimukseen vuodelta 2008 huoneenvuokrariitojen suhteellinen osuus on kasvanut merkittävästi. Vuoden 2008 tutkimuksessa huoneenvuokrariitojen osuus oli nimittäin vain 5,6 %.

Huoneenvuokraa koskevien riita-asioiden mediaanikäsittelyaika käräjäoikeuksissa oli viime vuonna yhdeksän kuukautta. Tällä hetkellä käsittelyajat lienevät kuitenkin keskimäärin pidempiä, sillä koronaviruksen myötä kevään istuntoja peruutettiin ja siirrettiin eteenpäin, mikä on valitettavasti ruuhkauttanut tuomioistuimet.

Tilastojen mukaan huoneenvuokra-asioissa kantaja voitti juttunsa 45 % tapauksista, vastaaja 31 % tapauksista ja osavoittoon päädyttiin 24 % tapauksista. Osavoittotilanteella tarkoitetaan sellaisia lopputuloksia, jossa kantajan vaatimukset ovat menestyneet osittain. Tämän tilastotiedon valossa ei kuitenkaan voida tehdä päätelmiä siitä, ovatko vuokranantajat vai vuokralaiset menestyneet oikeudenkäynneissä paremmin, sillä kumpikin osapuoli voi olla oikeudenkäynnissä kantajana tai vastaajana.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana voidaan lisäksi nostaa se, että 73 %:ssa huoneenvuokra-asioissa yksityishenkilö hävisi asiansa, jos vastapuolella oli yhteisö. Käytännössä yritykset menestyvät siten oikeudenkäynneissä keskimäärin yksityishenkilöitä paremmin.

Oikeudenkäyntikulut nousseet huomattavasti

Huoneenvuokrariidat ovat yleensä intressiltään suhteellisen pieniä, sillä riitojen mediaani-intressi oli tutkimuksessa 5000 euroa (vrt. kaikkien riita-asioiden mediaani 25 000 euroa). Pitkälti merkittävien oikeudenkäyntikulujen vuoksi vuokrasuhteisiin liittyviä riitoja sovitaan usein ennen pääkäsittelyä.

Kantajien oikeudenkäyntikuluvaatimukset olivat lähes nelinkertaistuneet ja vastaajien kolminkertaistuneet edelliseen tutkimukseen nähden. Kantajien kulut olivat nyt mediaaniltaan 5964 euroa ja vastaajien 3611 euroa. Aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen kokonaismäärä ylitti riidan pääasian intressin siten hyvin usein.

Hyvänä asiana voidaan pitää sitä, että erilaiset vuokranantajille tarkoitetut vakuutustuotteet ovat yleistyneet markkinoilla (ks. vakuutusvertailu). Usein näihin vakuutuksiin sisältyy oikeusturvavakuutus, joka pienentää oikeudenkäyntikuluriskiä merkittävästi.

Suomeen tarvitaan erillinen pienten asioiden menettely 

Monissa maissa intressiltään pienille riita-asioille on kehitetty erillinen kevyempi tuomioistuinmenettely. Suomesta tällainen puuttuu valitettavasti kokonaan, mikä on omiaan lisäämään oikeudenkäyntikustannuksia ja vaikeuttamaan tosiasiallisesti oikeuden saavutettavuutta erityisesti intressiltään pienissä asioissa.

Olisikin tavoiteltavaa, että yhä useampi saisi halutessaan tuomioistuimen ratkaisun riita-asiassaan kohtuullisemmalla oikeudenkäyntikuluriskillä. Suomessa tulisikin ottaa käyttöön erillinen pienten asioiden menettely, jossa esimerkiksi alle 10 000 euron vaatimukset käsiteltäisiin nopeutetussa menettelyssä.

Suomen Vuokranantajat ry tarjoaa jäsenilleen tarvittaessa oikeudenkäyntiapua toimeksiantona. Pyrimme aina ratkaisemaan riidat ensisijaisesti oikeudenkäynnin ulkopuolella, jotta oikeudenkäyntikulut voidaan minimoida ja asia saadaan ratkaistua mahdollisimman pikaisesti. Toimeksiantopyynnöt voi tehdä yhdistyksen verkkoneuvonnan kautta.

Tarik Ahsanullah
Päälakimies
Suomen Vuokranantajat ry

Haluatko kuulla, millaisia tapauksia oikeudessa on ratkottu viime aikoina? Tule kuulemaan lisää Vuokranantaja 2020 –verkkotapahtumaan 14.11.2020, jossa Tarik Ahsanullah pitää puheenvuoron ajankohtaisista oikeustapauksista. Katso ohjelma ja ilmoittaudu mukaan!