Tuomas Viljamaa esitti erinomaisia näkökohtia 1.8.2018 julkaistussa kirjoituksessa ”Onko taloyhtiölainoissa mitään hyvää?” On mahdollista, että kesän keskustelussa taloyhtiölainat on nähty tosiasiallista suurempana riskinä. Siinä sivussa on saatettu hieman syyllistää niin asuntosijoittajia kuin -rahoittajiakin. Jotta metsä nähtäisiin puilta, on tärkeää alleviivata muutamia seikkoja.

Ensiksi, pankkijärjestelmä on yhteiskunnan verenkiertosysteemi ja se on sitä vahvasti myös asuntorakentamisen ja taloyhtiölainojen kohdalla. On tärkeää, että tämä systeemi toimii kestävällä ja ennustettavalla tavalla. Liian nopeat muutokset suuntaan tai toiseen aiheuttavat ongelmia verenkiertoon, asuntojen tarjontaan ja sitä kautta koko yhteiskuntaan. On myös hyvä mieltää taloyhtiölainan eri puolet. Samalla kun se on eräänlainen asunto-osakeyhtiön osakkeenomistajien kollektiivinen laina, on yhtiöllä myös oikeus ottaa huoneisto hallintaansa maksamattomien vastikkeiden tilanteessa. Rahoittajapankilla taas on vakuutena turvaavat panttikirjat asunto-osakeyhtiön omaisuuteen. Keskeisten Suomessa toimivien pankkien osaaminen ja moraali ovat korkealla tasolla. 1990-luvun kriisin ja 2000-luvun finanssikriisin opetukset ovat keskeisten pankkien johtajilla muistissa ja terve varovaisuus käytössä. Vaikuttaisikin ilahduttavasti siltä, että keskeiset pankit suhtautuvat taloyhtiölainakeskusteluun hyvin vastuullisesti ja rakentavasti.

Toiseksi, 210 000 yksityistä asuntosijoittajaa tekevät yhteiskunnassa erittäin hyödyllistä työtä. Osin heidän riskinotollaan mahdollistetaan uusien asuntojen tuottaminen kasvukeskuksiin. Riskin osalta asuntosijoittaja on usein hyvinkin maksukykyinen. Asuntokohteen tuotolla, muulla varallisuudellaan sekä Suomen Vuokranantajien heinäkuisen selvityksen mukaan maltillisella keskimäärin 42 %:n velkavivulla rahoitetulla huoneistolla asuntosijoittaja pyrkii varmistamaan oman maksukykynsä sekä välttämään oman riskin kasvamisen liian suureksi. Suuren yhtiölainan mahdollisesti pitkänkin lyhennysvapaan päättyminen voi muodostaa suuremman riskin omistusasujalle kuin sijoittajalle. Asuntosijoittajahan saa tuottoa taloyhtiölainoituksen kohteena olevasta huoneistosta. Asuntosijoittaja on liikkeellä omalla riskillään ja kantaa siitä täyden vastuun itse.

Kolmanneksi, RT:n Sami Pakarinen on osuvasti kysynyt, ettei kai kukaan oleta, että merkittävää asuntojen uudistuotannon kasvua voisi syntyä ilman yhtiölainojen merkittävää kasvua? Jos yhtiölainoja ei olisi, voisi monen rakentajan ja rakennuttajan kyky toimia markkinoilla olla hyvin erilainen kuin nyt. Se heijastuisi kuluttajan kannalta negatiivisesti asuntosektorin kilpailuun, tarjontaan ja nostaisi asumisen hintaa.

Lopuksi: jokin vuosi sitten kritisoitiin asuntotuotannon määrän vähäisyyttä suhteessa tarpeeseen. Nyt ongelmaksi nimetään se, että asuntorakentamiseen kuluu rahaa ja syntyy yhtiölainoja. Kuitenkin taloyhtiölainoja myöntävät pankit ja rakentamista mahdollistavat asuntosijoittajat ovat hyödyllisiä ja tekevät yhteiskunnassa merkittävää työtä. Vastuullisia asuntosijoittajia ja -rahoittajia – juuri niitä kaupungistumiskehityksen keskellä oleva maa ja sen asukkaat tarvitsevat. Peräänkuulutankin keskusteluun yhden asian liikkeiden sijaan suhteellisuudentajua ja kokonaisnäkemystä. Viljamaan kirjoitus 1.8 tarjoaa näitä molempia.

Petri Roininen
Diplomi-insinööri, toimitusjohtaja