Taloyhtiölainakeskustelun sivujuonteena on tullut vaatimuksia, joiden mukaan pitäisi olla vain omistusasunto-osakeyhtiöitä ja vuokra-asunto-osakeyhtiöitä. Vaatimus on pöyristyttävä ja vahingollinen, kun sitä tarkastelee hiemankin lähemmin.
Suomi on vuokra-asumisen yleisyydessä verrattavissa lähinnä Itä-Euroopan maihin. Omistusasuminen on Suomessa edelleen selkeästi yleisin asumismuoto. Vain reilu neljäsosa suomalaisista asuu vuokralla. Varsinkin läntisessä Euroopassa vuokra-asuminen on selvästi yleisempää. Myös muissa Pohjoismaissa vuokra-asuminen on yleisempää kuin Suomessa. Keskeinen selittävä syy tälle on se, että verotus ohjaa omistusasumiseen. Vuokratuloista maksetaan pääomatuloveroa, joka on 30 prosenttia tai 30 000 euroa ylittäviltä pääomatuloilta 34 prosenttia. Omistusasumiseen liittyy myös mahdollisuus vähentää osa asuntolainojen koroista. Nuo elementit vahvistavat sitä, että omistusasuminen on pitkällä tähtäimellä edullisempaa. Näin ollen varsinkin parempituloiset suosivat omistusasumista.
Kun vaaditaan omistusasukkaiden ja vuokra-asukkaiden erittelemistä omiin yhtiöihin eli käytännössä omiin taloihinsa, segregoituminen eli alueiden eriytyminen voimistuisi varmuudella, koska omistusasukkaat ovat tyypillisesti varakkaampia. Emme varmasti halua eritellä ihmisiä ”meihin ja noihin” asumismuodon perusteella. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasapainoiset asuinalueet pitää jatkossakin laittaa etusijalle.
Olemme vasta viime vuosina päässeet kohti sellaista kehitystä, että taloyhtiömaailmassa myös vuokralaiset otetaan mukaan tasavertaisina asukkaina. Tuota kehitystä pitää vahvistaa. Kun omistusasukkaat ja vuokralaiset asuvat tasaisesti ympäri asuntokantaa ja myös samoissa taloissa, varmistetaan, että kehitys jatkuu tasapainoisena. Vastakkainasetteluja ei pidä tehdä, vaan rakentaa sellaisia asuinalueita, joissa on monipuolisesti erilaisia asumismuotoja, myös saman rakennuksen sisällä.
Vuokra-asuminen yleistyy Suomessa, erityisesti suurissa kaupungeissa. Vuokralainen on samalla lailla ihminen kuin kuka tahansa muukin. Vastakkainasettelulla ei saada viihtyisiä, tasapainoisia ja vetovoimaisia asuinalueita. Alueiden eriytymistä vastaan pitää toimia kaikin keinoin. Se on pitkällä tähtäimellä kaikkien etu.
Tuomas Viljamaa
yhteiskuntasuhdepäällikkö
Suomen Vuokranantajat ry
040 723 5821
tuomas.viljamaa@vuokranantajat.fi
@TuomasViljamaa