Vierelläsi jo 25 vuotta – Juhlavuotemme on käynnistynyt

2.1.2024

Suomen Vuokranantajat perustettiin vuonna 1999 vuokrasääntelyn purkamisen jälkimainingeissa. Sen jälkeen yksityisten vuokranantajien merkitys on kasvanut ja yhdistyksen jäsenmäärä on saavuttanut 30 000 rajapyykin. Olemme nykyään kasvava valtakunnallinen palvelujärjestö, vaikuttava yksityisten vuokranantajien edunvalvoja ja hyvän vuokranantajuuden puolestapuhuja, kiitos teidän jäsenten.

Juhlimme tänä vuonna 25-vuotisjuhlavuottamme. Sen teemana on ”Vierelläsi jo 25 vuotta”. Olemme vuokranantajan vierellä kaikissa vuokraustoiminnan vaiheissa, ja yhdistyksemme tavoitteena on tehdä vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Strategiamme mukaisesti tahtotilamme on, että yksityiset vuokranantajat ovat valtakunnallisesti tärkein ja arvostetuin vuokra-asuntojen tarjoaja.

25-vuotisjuhla näkyy läpi vuoden

Juhlavuosi näkyy läpi vuoden toiminnassamme ja lukuisissa jäsenille tarjottavissa tapahtumissa ja koulutuksissa. Tapahtumissa juhlavuosi käynnistyy Tahkon talvipäivillä lauantaina 3.2. ja jatkuu Vuokranantajakiertueella helmi-maaliskuussa ympäri Suomen. Risteily järjestetään tuttuun tapaan toukokuussa 24.–26.5., ja juhlavuoden kunniaksi järjestämme lisäksi marraskuun alussa jäsenmatkan Espanjaan. Juhlavuosi huipentuu 23.11. Vuokranantaja 2024 -tapahtumaan sekä erityiseen 25-vuotisiltatilaisuuteen Messukeskuksessa. Lisäksi voit osallistua aktiiviseen aluetoimintaamme lukuisilla paikkakunnilla.

Merkitse siis juhlavuoden tärkeät jäsentapahtumat muistiin, ja seuraa tapahtumakalenteriamme, ilmoittautuminen osaan tapahtumista avataan myöhemmin.

Videosarja avaa näkökulmia historiaamme

Yhdistyksen historiaan pääset kurkistamaan videosarjan kautta, jossa muun muassa perustajajäsenemme, pitkäaikaiset aluepäällikkömme ja eri aikoina mukana olleet toiminnanjohtajamme kertovat järjestön taipaleesta. Videosarjan ensimmäisen osan, puheenjohtajamme Jouni Lehtisen haastattelun, voit katsoa tästä uutisesta alta.

Kokoamme vuoden mittaan kaikki videosarjan osat sekä muuta kiinnostavaa tietoa juhlavuodestamme sivulle vuokranantajat.fi/juhlavuosi sekä niin uutiskirjeisiimme kuin sosiaalisen median kanaviimme.

Kiitos kaikille jäsenillemme, että olette mukana matkassa!