Varoitus vuokralaisille: luvaton kesävuokraus voi johtaa vakaviin seuraamuksiin

23.5.2024

Kesän kynnyksellä moni asunto jää tyhjäksi, kun asukkaat suuntaavat lomalle. Vuokra-asunnon jälleenvuokraus loman ajaksi voi tällöin olla houkutteleva vaihtoehto. Laki lähtee kuitenkin siitä, että jälleenvuokraus eli koko huoneiston vuokraaminen eteenpäin on vuokralaiselle kiellettyä, ellei hän ole saanut vuokranantajalta lupaa. Vuokralainen tarvitsee jälleenvuokraukseen siis aina vuokranantajan luvan, Suomen Vuokranantajat ry:n juristi Susanna-Maria Aarnivuo muistuttaa. Vastuullisesti toteutettuna jälleenvuokraus on sekä vuokralaisen että vuokranantajan etu.

Luvaton vuokraus oikeuttaa purkuun

”Vuokrahuoneiston luvaton jälleenvuokraus on vakava sopimusrikkomus. Lain mukaan se voi oikeuttaa vuokranantajan purkamaan sopimuksen jopa välittömästi. Purkamisen johdosta vuokralaista voidaan vaatia korvaamaan vuokranantajalle uudelleenvuokrauksesta aiheutuvat kulut ja menetetty vuokratulo. Asunnon lyhytaikainenkin vuokraus esimerkiksi Airbnb:n kautta voi johtaa oman kodin menettämiseen ja korvausvastuuseen”, Aarnivuo varoittaa.

Jos asunnon haluaa jälleenvuokrata kesän ajaksi, vuokranantajalta kannattaa pyytää siihen lupa hyvissä ajoin. Lupa saattaa hellitä vuokranantajalta esimerkiksi sillä ehdolla, että hän saa hyväksyä tulevan kesäasukkaan, Aarnivuo vinkkaa.

Jälleenvuokraus ei ole riskitöntä

Asunnon jälleenvuokraus ei vapauta vuokranmaksusta tai muista vastuista. Ellei toisin ole sovittu, huoneiston alun perin vuokrannut ensivuokralainen vastaa vuokranmaksusta ja huoneiston mahdollisesta vahingoittumisesta, vaikka hän olisi jälleenvuokrannut sen.

Jälleenvuokraukseen liittyviä riskejä voi pyrkiä hallitsemaan valitsemalla jälleenvuokralaisen huolellisesti, tarkastamalla hänen luottotietonsa sekä vaatimalla häneltä riittävää vakuutta. Aarnivuon mukaan jälleenvuokralaiselta kannattaa yhtä lailla vaatia laajaa kotivakuutusta vastuuvakuutusosalla.

”Ikävimmässä tilanteessa jälleenvuokralainen on jäänyt asuntoon majailemaan, jolloin muutto takaisin kotiin on vaatinut häädön hakemista”, Aarnivuo kertoo.

Joustavuutta yhteistyöllä

Vastuullisesti toteutettu jälleenvuokraus on kuitenkin sekä vuokralaisen että vuokranantajan etu. Kun vuokranantaja saa pidettyä hyvästä vuokralaisesta kiinni, hän välttää huoneiston uudelleenvuokrauksesta aiheutuvan haitan. Vastaavasti vuokralainen pääsee palaamaan tuttuun kotiin kesän jälkeen. Myös kesäasukkaat kiittävät, kun tarjolla on joustavaa asumista.

Lisätiedot:
susanna.aarnivuo@vuokranantajat.fi (haastattelupyynnöt, soittopyynnöt)

Puhelimitse yhteys Suomen Vuokranantajien lakineuvonnan kautta, josta asiantuntijamme ohjaavat oikealle henkilölle: (09) 1667 6345. Yhteydenotot lakineuvontaan ma ja pe klo 10.00–15.00 ja ti-to klo 9.00–15.00.