Vuokralaiset VKL:n ja Suomen Vuokranantajien yhdessä jakama Hyvä vuokranantaja -palkinto meni tänä vuonna kuopiolaispariskunta Anniina ja Jesse Parviaiselle. He ostavat kokonaisia vuokratalokiinteistöjä Naapurikodit-yrityksensä kautta ja remontoivat ne. Palkinnolla halutaan nostaa esiin kasvollisia yksityisiä vuokranantajia ja kannustaa hyvään ja vastuulliseen vuokranantajuuteen.
Hyvä vuokranantaja -palkinnon saajat valitaan verkossa kerättyjen ehdotusten pohjalta. Palkinto jaetaan vuosittain yksityiselle vuokranantajalle tai vuokranantajille, jotka tuovat mieleen sanat reilu, luotettava, jämpti ja sitoutunut.
”Palkintoehdokkaiden saamat perustelut kertovat, että Suomessa on paljon vuokranantajia, jotka ovat reiluja ja ystävällisiä, tuntevat vuokrauksen pelisäännöt ja samalla osaavat joustaa tarvittaessa. Erityisen ilahduttavaa tänä vuonna oli syrjimättömän kohtelun ja vastuullisuuden korostuminen useassa perustelussa”, Vuokralaiset VKL:n toiminnanjohtaja Anne Viita sanoo.
Parviaiset saivat palkintoehdotuksissa kiitosta muun muassa siitä, että he pyrkivät hahmottamaan mahdollisimman hyvin ihmisten kokonaistilannetta ja tarpeita. He kertovat vuokranantajuudesta myös sosiaalisessa mediassa avoimesti ja samalla aina vuokralaisia kunnioittavasti ja rakentavasti.
”Parviaiset toimivat esimerkkinä monelle muulle vuokranantajalle. He remontoivat paljon myös itse ja ovat sitäkin kautta läsnä vuokrataloissaan, helposti asukkaiden tavoitettavissa. Toimimalla itse kasvollisena ja lähellä vuokralaista he luovat pohjaa myös ongelmatilanteiden hoitamiseen. Jos asumiseen tulee mutkia matkaan, ongelmiin tartutaan ripeästi ja ratkaisuja mietitään yhdessä”, Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Sanna Hughes perustelee.
Yksityiset vuokranantajat ovat Suomen suurin vuokra-asuntojen tarjoaja. Lähes 40 prosenttia kaikista vuokra-asunnoista on yksityisten vuokranantajien tarjoamia. He vuokraavat noin 360 000 asuntoa ympäri Suomen ja niissä asuu yli 500 000 ihmistä. Valtaosa yksityisistä vuokranantajista omistaa 1–3 vuokra-asuntoa. Suurimman osan tavoitteena on turvata eläkepäivien toimeentuloa asuntosijoittamisella.
”Meille on tärkeää tuntea meidän vuokralaisemme ja olemme myös itse avoimia heidän suuntaansa. Haluamme erottua positiivisesti vuokranantajina ja siksi tämä tunnustus tuntuu erityisen hyvältä”, kertovat Anniina ja Jesse Parviainen.
Lisätietoja Hyvä vuokranantaja -äänestyksestä:
Sanna Hughes, toiminnanjohtaja, Suomen Vuokranantajat
sanna.hughes@vuokranantajat.fi, 040 044 0903
Kiia Etelävuori, viestintäpäällikkö
kiia.etelavuori@vuokranantajat.fi 050 557 6488
Anne Viita, toiminnanjohtaja, Vuokralaiset VKL
anne.viita@vuokralaiset.fi, 050 588 3483
Voittajien haastattelupyynnöt:
Jesse Parviainen, toimitusjohtaja, Naapurikodit Oy
jesse@naapurikodit.fi, 050 390 5850