Asumistuen maksaminen suoraan vuokranantajalle helpottuu

6.1.2023

Yleisestä asumistuesta annetun lain 25 §:ää koskeva muutos tuli voimaan 1.1.2023. Muutetun säännöksen mukaan KELA voi jatkossa päättää asumistuen maksamisesta suoraan vuokranantajalle ilman vuokralaisen valtuutusta, jos vuokralainen on laiminlyönyt vähintään kahden peräkkäisen kuukauden vuokran maksamisen kokonaan tai osittain.

Lakimuutoksen tavoitteena on helpottaa asumistuen maksamista suoraan vuokranantajalle sellaisissa tilanteissa, joissa vuokrarästiä kertyy ja asumistuen saajaa uhkaa jopa asunnottomuus. Säännöksen vanha sanamuoto edellytti, että vuokralaiselta on maksamatta kahden peräkkäisen kuukauden vuokra kokonaan. Vastedes myös osittainen laiminlyönti riittää asumistuen maksamiseen suoraan vuokranantajalle. Vastaava käytäntö on ollut käytössä aiemminkin toimeentulotuen kohdalla.

Mikäli vuokralainen on laiminlyönyt vuokran maksamisen kokonaan tai osittain kahdelta peräkkäiseltä kuukaudelta ja vuokranantaja haluaa asumistuen maksettavan jatkossa suoraan hänelle, vuokranantajan pitää pyytää tätä erikseen KELAlta esimerkiksi soittamalla viranomaislinjalle. Ennen maksun siirtoa Kela kuulee asiassa myös vuokralaista, joten tuen maksamisessa vuokranantajalle saattaa olla 1-2 kuukauden viive. Lisätietoa asumistuesta Kelan sivulla täällä.

Lakimuutoksen yhteydessä vuokranantajan ilmoitusvelvollisuus säilyi ennallaan. Silloin kun asumistuki maksetaan suoraan vuokranantajalle, vuokranantaja on velvollinen ilmoittamaan Kelalle vuokralaisen vuokrasopimuksen päättymisestä sekä siitä, että vuokralainen on muuttanut asunnosta pois. Ilmoituksessa tulee mainita se, milloin vuokrasopimus päättyi sekä vuokralaisen poismuuttopäivä.

Lisätietoa muualta:

Laki yleisestä asumistuesta, 25 §

Asiaa koskeva hallituksen esitys HE 233/2022 vp