Mäkikyröt ovat juuri palanneet Espanjan Alicantessa sijaitsevasta talostaan kotiinsa Helsinkiin. Näiden kahden lisäksi he omistavat loma-asunnot Levillä ja Tahkolla. Jokainen heidän asunnoistaan on sekä omassa käytössä että samalla sijoitusasunto, jota he vuokraavat lyhytaikaisesti aina, kun eivät ole itse paikalla. ”Tykkäämme käydä Lapissa, Tahkolla ja Espanjassa, joten samalla kun saamme hyvät vuokratulot, voimme käyttää asuntoja itsekin. Valitsemalla sijoitusasunnot omien mieltymystemme mukaan saamme näin lisäarvoa elämäämme. Vuokraamme myös Helsingin kotiamme jonkin verran”, Antti Mäkikyrö sanoo.
Lappi oli vuonna 2023 Etua Oy:n selvityksen mukaan Suomen tuottoisin majoitusmaakunta. Myös varausasteiden perusteella Lappi oli maakunnista menestynein; ainoastaan Helsingissä yllettiin korkeampaan varausasteeseen kuin siellä.
Mäkikyröjenkin loma-asunto Levillä on varattu täyteen lokakuusta vappuun. Kesäkausi on hiljaisempi, joten kokonaisuudessaan he yltävät noin 60 prosentin varausasteeseen. Asunto on keskusta-alueella sijaitseva neljälle hengelle sisustettu kaksio, jonne matkalaisten on helppo tulla ja jossa kaikki aktiviteetit ovat lähellä. ”Vieraamme Lapissa ovat enimmäkseen ulkomaalaisia, jotka varaavat majoituksen jopa kaksi vuotta etukäteen. Suomalaisille ei siten jää paljonkaan enää vapaita aikoja.”
Tyypillisesti asunnon vuokraa joko perhe tai pariskunta, joka tulee Lappiin ensisijaisesti näkemään lunta ja kokemaan kylmyyden ja pimeyden. ”Näitä kaikkia piisaa talvella, joten melkeinpä silloin voisi ottaa tuplahinnan”, Antti Mäkikyrö nauraa. ”Keväällähän Lappi on oikeasti ihmisen paras paikka, on aurinkoa ja valoa ja silti myös lunta. Talviharrastuskautta riittäisi pidemmällekin kevääseen.”
Kesälläkin Lappiin olisi tulijoita ja infra olisi valmiina, mutta kesälentojen puutteessa sinne on hankalampi päästä. ”Euroopassa on kesällä niin kuuma, että varmasti monet tulisivat mielellään Lappiin vilvoittelemaan. Toistaiseksi se on profiloitunut vain talvikohteeksi.”
Siivooja tärkein kumppani
Mäkikyröt vuokraavat asuntojaan pääasiassa kansainvälisten alustojen, kuten Airbnb:n ja Booking.comin kautta. Suomalaisia vieraita tulee myös paikallisten kanavien, kuten Visit Levin kautta. Ulkomaalaiset vieraat viipyvät tyypillisimmin viikon tai joskus parikin. Suomalaiset tulevat koulujen loma-aikoja lukuun ottamatta useimmiten pitkäksi viikonlopuksi.
Koska Mäkikyröjen asunnot sijaitsevat kaukana toisistaan, heidän on ollut pakko ulkoistaa asuntojen siivous ja huolto. Myös avaintenluovutuspalvelun voisi sopia samaan pakettiin, mutta avaimet on nykyään helppo hoitaa avainkoteloiden tai digitaalisten avainten avulla, joten siihen ei ole ollut tarvetta. ”Siivooja on meidän tärkein kumppanimme, koska vain hänen avullaan voimme varmistaa, että vieraat pääsevät puhtaaseen ja kivaan asuntoon.” Useimmiten vieraat jättävät asunnon erinomaiseen kuntoon, koska esimerkiksi Airbnb-alustalla myös vieraat arvostellaan. ”Meidän on kuitenkin pidettävä siivouspalvelu pakollisena, koska emme pääse tarkistamaan asuntoa jokaisten vieraiden välillä.”
Kysyntää palveluille olisi enemmänkin. ”Levillä työvoimaa on vaikea saada ja palvelujen hinnat ovat nousseet. Alueelle tarvittaisiin enemmän siivoojia, pesuloita ja kiinteistönhuoltajia, ja kyllähän heitä muuten tulisi, mutta asuntojen korkea vuokrataso ylittää matalapalkkaisten työntekijöiden kipurajan”, Antti Mäkikyrö sanoo. Esimerkiksi lakanapyykkiä viedään pesulaan parinsadan kilometrin päähän. ”Pitkän matkan takia kierto on hidas, joten meidän on ollut pakko hankkia tavallista enemmän lakanoita, jotta ne eivät loppuisi kesken”, Tiina Mäkikyrö täydentää.
Levillä Mäkikyröt ostavat kaikki tarvitsemansa palvelut samasta firmasta, ja vastaavia toimijoita on alueella useita. Helsingissä siivous ostetaan yksittäiseltä yrittäjältä. ”Teemme kyllä mielellämme paljon itsekin – tykkäämme tehdä käsillämme ja esimerkiksi remontoimme itse. Aina kun olemme paikalla, siivoamme asunnon perusteellisesti. Säästämme hieman siinä, että ostettua siivouspalvelua ei silloin tarvita”, Tiina Mäkikyrö sanoo.
Asiakaspalvelu hoidetaan itse
Vaikka siivous ja kunnossapito on pääosin ulkoistettu, lyhytaikainen vuokraus vaatii Mäkikyröiltäkin pitkäaikaista vuokrausta enemmän työpanosta. ”Aikaa menee vieraiden kanssa kommunikointiin. Jotkut heistä kyselevät paljon neuvoja, ja osa hyvää asiakaskokemusta on se, että olemme aina linjojen päässä valmiina vastaamaan. Käytännössä asiakaspalvelua on aika paljon. Hyvät ohjeistukset tietysti vähentävät kyselyitä”, Tiina Mäkikyrö toteaa. ”Toisaalta, jos kalenteri on täynnä pitkälle ajalle, ei kyselyjä tule kerralla niin paljon”, Antti Mäkikyrö huomauttaa.
Myös sellaisia palveluntarjoajia on, jotka hoitaisivat kaiken Airbnb-vuokraukseen liittyvän asiakaspalvelua myöten, mutta sellaisesta Mäkikyröt eivät ole ainakaan toistaiseksi olleet kiinnostuneita. ”Mitä enemmän itse antaa omaa työpanostaan, sitä enemmän jää viivan alle.”
Hyvät kuvat auttavat erottumaan
Vaikka asunnon sijainti merkitsee paljon, kohderyhmään pystyy vaikuttamaan asunnon sisustuksella ja varustetasolla. ”Esimerkiksi kun vaihdoimme hyvään sänkyyn, aloimme saada vieraiksemme myös pariskuntia. Hintahan ei muutu, eli pariskunnat maksavat suhteessa enemmän”, Antti Mäkikyrö sanoo.
Asunnon viihtyvyyteen ja toimivuuteen kannattaa panostaa. Tiina Mäkikyrö on ammatiltaan sisustussuunnittelija, ja hän on suunnitellut kaikkien asuntojen sisustuksen. ”Asunnot ovat samalla omia kotejamme, joten teemme niistä kodikkaita ja viihtyisiä, mutta kuitenkin siten, ettei esillä ole mitään liian henkilökohtaista. Satsaamme tekstiileihin ja luomme niillä harmonisen värimaailman. Sopivasti voi olla myös koriste-esineitä, mutta ei liikaa, jotta tila pysyy helposti siivottavana.”
Hyvät valokuvat ovat avainasemassa, jotta asunto erottuu muusta tarjonnasta. ”Kuvat pitää aina päivittää, jos asuntoon tai sisustukseen tulee muutoksia – esimerkiksi jos huonejärjestystä muutetaan tai jokin huonekalu uusitaan. Asunnon pitää aina vastata kuvia, jotta ei tule pettymystä”, Tiina Mäkikyrö jatkaa. ”Strategianamme on tehdä asunnoista niin kivoja, että pääsemme hinnoittelemaan ne keskitason yläpuolelle. Mitä keskeneräisempi kämppä, sitä halvempi hinta, ja sitä epämääräisempää porukkaa sinne tulee”, Antti Mäkikyrö summaa.
Vaikka kulut ovat nousseet, Mäkikyröt eivät ole pystyneet siirtämään kustannuksia suoraan hintoihin, koska asunto on niin pitkäksi aikaa etukäteen varattu. Samoin käy, kun arvonlisävero nousee. Silti vuokratuotto on edelleen hyvä. ”Pääsemme Levin kohteessa kymmenen prosentin tuottoon, ja vaikka jos laskettaisiin tuottoprosentti asuntojen nykyhinnalla, 8–10 prosentin tuotto olisi edelleen mahdollinen.”