Vuokranantaja 1/2024

Ekonomisti haluaa vaikuttaa

Viime elokuussa Suomen Vuokranantajien ekonomistina aloittaneen Eemeli Karlssonin työnkuvaan kuuluu oleellisena osana vaikuttaminen.

Teksti MARJO TIIRIKKA

Kuvitus SAMPO KORHONEN

Julkaistu lehdessä 1/2024

Aamulla Eemeli Karlsson on ollut haastateltavana suorassa Ylen aamu -lähetyksessä Suomen vuokramarkkinoista. Vuokranantajien tutkimus- ja analysointivastaavana hän kuuluu myös vaikuttamistiimiin, mikä tietää haastattelujen antamista medialle. ”Koen vaikuttamistyön erittäin mielekkääksi. Ei tarvitse olla vain tietokoneen äärellä, vaan saa puhua tärkeistä asioista eri paikoissa.”

Vaikuttamistyö on käytännössä monikanavaista: vuokranantajien asioista kerrotaan radiossa, tv:ssä, podcasteissa, blogeissa ja sosiaalisessa mediassa. Kirjoittamisesta Karlssonilla on aiempaa kokemusta, sähköisistä medioista ei niinkään. Jännittävää ja samalla mielenkiintoista niistä tekee se, ettei tv- tai radiohaastatteluissa kysymyksiä saa aina ennakkoon. Eteen voi siis tulla yllättäviäkin kysymyksiä.

Suomen Vuokranantajien uuden strategian mukaan järjestö haluaa olla ajatusjohtaja vuokramarkkinoilla. Tämän vuoksi tarvitaan lisää näkyvyyttä. ”Keskeinen viestimme on, että yksityinen vuokramarkkina on toimivin markkina ja sitä tulee edistää kaikin tavoin. Vuokra-asunnoista lähes 40 prosenttia on yksityisten tarjoamia.” Tutkittu tieto työn tukena Karlsson vastaa kahdesti vuodessa tehtävästä Vuokranantaja-barometristä ja Vuokranantajakyselystä sekä kaupunkirankingista. Näiden lisäksi suureen Vuokramarkkinakatsaukseen kootaan tietoa 26 kaupungin tilanteesta. Tutkittu tieto on pätevää valuuttaa paitsi vaikuttamistyössä myös jäsenille tarjottavissa palveluissa.

Karlsson päivittää ja kehittää analysointityökaluja, kuten Vuokramarkkinatutkaa, Vuokrapuntaria ja erilaisia laskureita. Tällä hetkellä työn alla on laajempi tuottolaskuri. ”Meille saa vinkata toiveista ja siitä, millaisille työkaluille olisi tarvetta.”

Itsekin asuntosijoittaja

Asuntosijoittamisesta Karlsson kiinnostui neljä vuotta sitten, kun ystävät houkuttelivat hänet mukaan ostamaan kaksi sijoitusasuntoa Rovaniemeltä. Toimintaa haluttiin katsoa heti pidemmällä aikajänteellä, ja siksi asuntosijoitustoimintaa varten perustettiin yritys ennen ensimmäisiä kauppoja. Sittemmin perustettiin myös toinen yritys suurempien asuntosijoittajien portfolioiden hoitamiseen.

Vaasan yliopistosta viime kesänä kauppatieteiden maisteriksi valmistunut Karlsson kiinnostui asuntomarkkinasta toden teolla kirjoitettuaan pro gradun Venäjän hyökkäyssodan vaikutuksesta Helsingin asuntojen hintoihin. Lopputuleman mukaan sota itsessään ei vaikuttanut merkittävästi asuntojen hintoihin, mutta sen sijaan 12 kuukauden euribor ja ihmisten reaalinen tulokehitys selittävät negatiivista hintavaikutusta. ”Gradu selkeytti sen, että haluan työskennellä asuntosijoittamisen
parissa.

Kun sitten näin X:ssä tiedon Vuokranantajien avoinna olevasta ekonomistin työpaikasta, kiinnostuin siitä välittömästi.”

Ekonomistin vinkit asuntosijoittajille

Aamuisessa tv-lähetyksessä Karlsson joutui toteamaan, että yksityiset vuokranantajat ovat korkojen ja kustannusten historiallisen nopean nousun myötä joutuneet joustamaan paljon asuntomarkkinoilla. Lannistumisen sijaan Karlsson kehottaa malttiin. ”Ei sitä turhaan sanota, että asuntosijoittajan kvartaali on 25 vuotta tulevaisuuteen. Se helposti unohtuu kaikkein haastavimpina hetkinä.” Vaikka sijainnin merkitys on tärkeä ymmärtää, vuokra-asunnoille on tarvetta joka puolella Suomea.

Vuokranantajana voi toimia ympäri Suomen. On silti hyvä tehdä taustatyötä ja ymmärtää, mihin sijoittaa ja miten asunnon arvo todennäköisesti kehittyy jatkossa. ”Suurimmat voitot tehdään silloin, kun kaikki ovat varpaisillaan. On myös hyvä olla rehellinen itselle sijoitustoiminnastaan ja pitää jalat maassa. Suomen Vuokranantajat tarjoaakin tietoa ja neuvoja erilaisiin tilanteisiin.”