Suomen Vuokranantajat ry on palkittu tänään Suomen Parhaat Työpaikat -kilpailussa kolmanneksi parhaana työpaikkana miniyritysten (10-19 työntekijää) sarjassa. Suomen Parhaat Työpaikat -listaus perustuu henkilöstötutkimuksissa mitattuun työntekijäkokemukseen ja analyysiin yrityksen kulttuurista.
Suomen Vuokranantajien strategiaan on kirjattu tavoitteeksi, että olemme hyvä ja vetovoimainen työnantaja. Työntekijäkokemuksen mittaamiseksi ja toisaalta työnantajamielikuvan vahvistamiseksi mittasimme työntekijäkokemusta viime syksynä ensimmäistä kertaa Great Place to Work -henkilöstötutkimuksen avulla.
Tutkimuksen tulokset vahvistivat entisestään sen, mitä itse jo tiesimmekin: Suomen Vuokranantajat on työyhteisönä ainutlaatuinen. Joka ikinen työntekijä vastasi olevansa sitä mieltä, että kokonaisuudessaan tämä on todella hyvä työpaikka. Jokaisen vastaajan mielestä töihin on mieluisaa tulla ja jokainen koki oman työpanoksensa tärkeäksi. Minua johtajana ilahduttaa myös se, että jokainen työntekijä piti myös johdon toimintatapaa rehellisenä ja eettisenä, ja koki johdon ottavan työntekijät mukaan heidän työtään ja työympäristöään koskevaan päätöksentekoon.
Henkilöstötutkimuksen tulosten purkamisen yhteydessä pohdimme yhdessä, mikä tekee tästä työyhteisöstä niin hyvän. Pohdinnan tuloksena syntyi alla oleva Kulttuurimme kulmakivet -niminen huoneentaulu. Siihen on kirjattu niitä arvoja ja työn tekemisen tapoja, jotka henkilöstön mielestä ovat meille ominaisia.
Näistä itselleni kolahtaa eniten lause ”Hauskuus hitsaa meidät yhteen ja kiitos sitouttaa.” Tähän mielestäni kiteytyy erinomaisesti yksi niistä syistä, miksi Suomen Vuokranantajat on hyvä työpaikka. Toimistossa on yleensä aina iloinen ja innostunut fiilis, ja nauru raikaa keskellä kiireisintäkin puurtamista. Hauskuus ei kuitenkaan tarkoita, ettemme samaan aikaan saavuttaisi erinomaisia tuloksia tai ettei vaikeitakin asioita tulisi toisinaan eteen.
Myös kiitos on työyhteisössä valtavan tärkeä voimavara ja parhaimmillaan se voi aidosti sitouttaa. Vuokranantajissa on jo ennen minua ollut tapana kerran kuussa pysähtyä kiittämään työkaveria ja miettimään mitä kaikkea olemme saaneet aikaan. Työyhteisön kannalta on tärkeää, että jokaisen työpanos ja sen tärkeys huomataan ja huomioidaan. Ääneen lausuttu kiitos aidosti ilahduttaa ja kiitosta on hyvä oppia antamaan myös muille. Saavutuksista pitää iloita.
Olen valtavan ilahtunut ja vähän liikuttunutkin tästä tunnustuksesta. Työpaikan yhteishengestä – on se sitten hyvä tai huono – on omalta osaltaan vastuussa joka ikinen työntekijä. Kiitos siis ihan jokaiselle Suomen Vuokranantajien huipputiimin jäsenelle siitä, että teette tästä työpaikasta ainutlaatuisen! Omalta uraltani en pysty nimeämään toista työyhteisöä, jossa innostus ja tekemisen meininki olisi niin käsinkosketeltavaa joka ikinen päivä.