Teema

Vuokrakohteiden värisuora

Sami Sirén päätti kokeilun kautta selvittää, mikä asuntosijoittamisen muoto tuntuisi omimmalta. Nyt hänellä on yhdessä puolisonsa Sonja Sorvon kanssa 13 asuntoa ja selvyys siitä, että omakotitalot on se juttu.

Teksti MINNA SAANO

Kuvitus JUUSO NORONKOSKI

Julkaistu lehdessä 1/2021

Kuusi vuotta sitten ostin omiin nimiini Korialta kerrostaloasunnon, jonne isäni muutti omakotitalostaan. Olin jo ennen tätä kauppaa ollut kiinnostunut asuntosijoittamisesta ja kahlannut läpi oppaita sekä opuksia. Aloittaminen oli vain rykäystä vaille valmis.

Ensimmäisestä kaupasta asiat lähtivät rullaamaan, ja pian ostimme jo rivitaloasunnon sekä mökin. Kun lisätulojen saaminen vuokraamalla tuntui suhteellisen helpolta, päätimme lähteä liikkeelle värisuora-ajatuksella, jossa katsoisimme parin vuoden ajan erityyppisten asuntojen plussat ja miinukset. Ostimme toisen mökin, toisen rivitaloasunnon, kerrostaloasuntoja ja omakotitalon. Ei siinä maltettu kahta vuotta odottaa tuloksia, kun tuli jo ostettua toinen omakotitalo.

Vaakakupissa painoi hankintahinnan suhde tuottoon. Koska kerros- ja rivitaloasunnoissa täytyy maksaa vastikkeet ja mahdolliset tulevat remontit, niin omakotitalojen vuokrauksesta tuli se oma juttu. Ostamme, ei nyt ihan purkukuntoisia, mutta huonokuntoisia omakotitaloja, ja remontoimme ne itse.

Viimeisimmässä remontissa laitoimme uusiksi ikkunat, katon, sähköt ja ulkovuoren maalauksen, sisällä uusimme kylpyhuoneen ja keittiön sekä teimme pintaremontit. Kun remontit tekee laadukkaasti, maksavat ne itsensä ajan mittaan takaisin ja asumaan saa haluamansa vuokralaiset. Nyt meillä onkin tosi mukavat vuokralaiset, jotka pitävät taloista huolta kuin omistaan.

Mökki oli yksi värisuoran kohteistamme. Lyhytaikaisilla vuokrauksilla tuotto oli tosi kova, mutta niin oli myös työn määrä: siivousta, polttopuiden pilkkomista ja ruohonleikkuuta. Mökki on nyt ollut muutaman vuoden pitkäaikaisilla vuokralaisilla. Säilytystilojen vuokrauksen olin jo pitkään halunnut asuntojen rinnalle. Ne tulivat mukaan kuvioihin, kun muutimme nykyiseen kotiimme, jonka pihapiirissä on 1 500 neliötä säilytystiloja. Niissä on sekä tavarasäilytystä että kausiluontoista säilytystä autoille ja veneille.

Vuokralaisille meillä ei ole mitään erityisiä kriteereitä. Muutamassa asunnossa on vuokralaisia, joiden luottotiedot eivät ole kunnossa, mutta se ei kerro ihmisen nykyhetkestä mitään. Tärkeintä on, että on avoin ja kertoo reilusti tilanteestaan. Kaikki liikenevä aikani menee vuokraustoiminnan pyörittämiseen, mutta se on oma valintani. Nautin tästä toiminnasta ja tarvitsen sitä vastapainona omalle työlleni. Tärkeintä minulle on saada nähdä oma kädenjälki ja toimia yhdessä ihmisten kanssa. Minulle tuo hyvää mieltä, kun vuokralaiset ovat tyytyväisiä.

Sami Sirénin muistilista

1. Vuokralaisia pitää kohdella niin, että he viihtyvät ja ovat tyytyväisiä. He maksavat lainanlyhennyksesi.

2. Kaikenlaisilla asunnoilla on potentiaalia, kun löytää vuokralaisista oikean kohderyhmän.

3. Asuntokaupoissa on myyjän puolelta usein yllättävänkin paljon neuvotteluvaraa.

4. Jos vasara pysyy kädessä, pääsee jo pienellä pääomalla alkuun.

5. Kun näkee vaivaa, saa remonttitarvikkeet edullisesti, esimerkiksi uudehkon keittiön itse purkamalla ja hakemalla sen myyjältä.

Sami Sirén aloitti asuntosijoittamisen kuusi vuotta sitten. Nyt hänellä on puolisonsa Sonja Sorvon kanssa sijoituskohteita 13: neljä omakotitaloa, kaksi rivitaloasuntoa, viisi kerrostaloasuntoa, kaksi mökkiä ja 1 500 neliötä säilytystilaa. Kaikki asunnot sijaitsevat Kouvolan seudulla. Jatkossa Sirén keskittyy omakotitalojen remontointiin ja vuokraamiseen.