Miksi vuokranantajien etua ajava järjestö julkaisee tiedotteen vuokranalennuksista?

24.7.2019

Julkaisimme eilen Suomen Vuokranantajat ry:nä tiedotteen mahdollisuudesta vuokranalennukseen, mikäli huoneiston sisälämpötila ylittää 32 astetta. Tiedote sai todella ison näkyvyyden ja siitä tehtiin juttuja maan kaikkiin suurimpiin lehtiin sekä verkkojulkaisuihin. Olemme saaneet asiasta tavallista enemmän palautetta sekä kyselyitä, joten pyrimme nyt selventämään, miksi vuokranantajien etua ajavan järjestön kannatti tiedote julkaista, ja mikä on tiedotteen juridinen tausta.

Tiedote julkaistiin, sillä erityisesti viime kesänä pitkän hellejakson jälkeen aiheesta tuli kysymyksiä paljon sekä jäseniltä että toimittajilta. Pyrkimyksemme oli nyt vastata näihin kysymyksiin etukäteen. Toiminnanjohtajamme Mia Koro-Kanerva linjasi tiedotteessa mainitut seikat julkisuudessa jo viime kesänä. Kyseessä ei ole siten uusi tai muuttunut linjaus. Kaikki yhdistyksen lähettämät tiedotteet edustavat aina yhdistyksen johdon hyväksymää linjaa, eikä kukaan yksittäinen työntekijä linjaa mitään omin päin yhdistyksen nimissä. Tätä kyseistä linjausta pohdimme viime kesänä koko lakitiimin voimin.

Toisaalta pyrkimyksemme edunvalvontajärjestönä on näkyä ja kuulua julkisuudessa. Nyt se onnistui poikkeuksellisen hyvin. Olemme yhteiskuntasuhdepäällikkö Tuomas Viljamaan kanssa molemmat vakuuttuneita siitä, että edunvalvonnallisesta näkökulmasta tiedote ja sen tuoma julkisuus vahvistaa meitä reilun vuokranantajuuden puolestapuhujana. Tämä puolestaan tekee meistä entistä vahvemman ja uskottavamman järjestön koko asumispolitiikan kentällä. Tämä on tavoitteemme ja edunvalvonnan kannalta erityisen järkevää. Tulevaisuudessa sellaiset järjestöt, jotka yksisilmäisesti ajavat vain tietyn oman porukan etua kovaäänisesti jokaisessa käänteessä, eivät menesty. Sellaiset järjestöt eivät saa myöskään tavoitteitaan läpi.

Yhdistyksen strategian mukaan muun muassa tarjoamme parasta asuntosijoittamisen ja asuntomarkkinan asiantuntemusta, muodostamme hyvien ja inhimillisten vuokranantajien yhteisön sekä edistämme reiluutta ja rehellisyyttä kaikessa toiminnassa. Tiedote ja sen ympärillä käyty julkinen keskustelu vahvisti kaikkia näitä strategisia painopisteitämme.

On tietysti harmillista, että esimerkiksi Talouselämä otsikoi juttunsa ”Vuokralainen, näin muutat tuskaisen helteen rahaksi”. Tämä on toimituksellinen valinta, emmekä yhdistyksenä pysty koskaan vaikuttamaan näihin valintoihin. Meidän sanomisistamme on väännetty ihmeellisiä otsikoita ennenkin ja niin tapahtuu varmasti myös jatkossa. Se on edunvalvonnan arkea ja koskettaa kaikkia järjestöjä sekä poliitikkoja. Suurin osa jutuista oli kuitenkin asiallisia ja yhdistys sai paljon positiivista näkyvyyttä. Toimiston väen kanssa olemme tyytyväisiä tähän.

Haluamme myös selventää vielä tiedotteen taustalla oleva lainsäädäntöä. AHVL 23 §:n mukaan vuokralaisella on oikeus saada vuokra kohtuullisesti alennetuksi siltä ajalta, jolta huoneisto ei ole ollut vaadittavassa tai sovitussa kunnossa. Terveydensuojelulain 26 §:n mukaan asunnon sisäilman lämpötilan tulee olla sellainen, ettei siitä aiheudu asunnossa oleskeleville terveyshaittaa. Terveydensuojelulakia on tarkennettu tiedotteessa mainitulla asetuksella, jossa hyväksyttäväksi sisälämpötilaksi lämmityskauden ulkopuolella on määritelty 18 – 32 astetta. Tämä on ns. pakottavaa lainsäädäntöä, eli myöskään vuokrasopimuksessa ei voida sopia niin, että vuokralainen esimerkiksi hyväksyisi asunnoksi tarkoitetussa tilassa yli 32 asteen sisälämpötilat.

Asunto-osakeyhtiölain nojalla yhtiön on pidettävä kunnossa esimerkiksi ilmanvaihtojärjestelmä ja terveydensuojelulain nojalla terveyshaitan poistamisesta vastaa rakennuksen omistaja (eli monissa tapauksissa asunto-osakeyhtiö). Asunto-osakeyhtiön kunnossapitovastuu ja/tai mahdollinen velvollisuus toimenpiteisiin ei vaikuta kuitenkaan vuokralaisen oikeuteen saada vuokranalennusta vuokranantajalta. Myöskään vuokranantaja ei voi vaatia taloyhtiöltä esimerkiksi vastikealennusta puutteellisuuden ajalta. Tilanne on siten täysin samankaltainen kuin esimerkiksi putkiremonteissa: vuokralaiselle on annettava vuokranalennusta, mutta vastikkeenmaksuvelvollisuus säilyy normaalisti. Äärimmäisissä tapauksissa vuokranantaja voisi vaatia taloyhtiöltä vahingonkorvausta, mikäli yhtiö esimerkiksi laiminlöisi ilmanvaihtojärjestelmän huoltamisen kokonaan ja tämän takia vuokranantajalle aiheutuisi vuokratulon menetystä.

AHVL 25 §:n nojalla vuokralaisen on hoidettava huoneistoa huolellisesti, joten vuokralaisen tulee pyrkiä käytettävissä olevin keinoin pitämään asunnon sisälämpötila sopivana. Vuokranantajan kannattaakin ensitoimenpiteenä ohjeistaa vuokralaista esimerkiksi pitämään verhoja kiinni päivisin ja tuulettamaan asuntoa iltaisin. Mikäli käytettävissä olevilla keinoilla lämpötilaa ei saada lasketuksi riittävästi, vuokralaisella on oikeus alennukseen, vaikka puute ei johdukaan vuokranantajasta.

Vuokralaisella on alennusta vaatiessaan näyttötaakka asunnon puutteellisuudesta. Näin ollen vuokralaisen tulee alennusta vaatiessaan pystyä näyttämään luotettavasti yli 32 asteen sisälämpötila. Kuluttajariitalautakunta on yleisesti katsonut, että haitan tulee olla yksittäistä hetkeä pidempiaikainen. Tulkintamme mukaan tässä asiassa se tarkoittaa, että sisälämpötilan tulee ylittää 32 astetta ainakin yhden päivän ajan, jotta oikeus alennukseen syntyy. Tällöin alennus on 10-20 prosenttia kyseisen päivän vuokrasta. Näin ollen esim. 1000 € kuukausivuokrasta alennus on noin 3 – 6 euroa päivältä. Mielestämme tämä on myös vuokranantajien kannalta kohtuullinen alennus. Vuokralaisella on oikeus alennukseen vasta siitä lähtien, kun vuokranantaja on saanut tiedon huoneiston puutteellisesta kunnosta. Näin ollen vuokralainen ei voi jälkikäteen vaatia alennusta esimerkiksi viime kesältä, mikäli hän ei ole ilmoittanut puutteellisuudesta silloin.

Tiedossamme ei ole liian korkeisiin lämpötiloihin liittyvää Kuluttajariitalautakunnan tai tuomioistuinten ratkaisukäytäntöä. Tiedotteen sisältö perustuu siten järjestön linjaukseen, joka on muodostettu yllä esitettyyn lainsäädäntöön sekä kuluttajariitalautakunnan vuokranalennuksia koskevaan ratkaisukäytäntöön perustuen.

Toivottavasti pystymme tällä tekstillä vastaamaan tiedotetta koskevaan palautteeseen mahdollisimman hyvin. Mukavaa ja lämmintä kesänjatkoa kaikille!

Suomen Vuokranantajat ry:n puolesta
Tarik Ahsanullah