Vuokra-asuminen on pian yleisin asumismuoto Tampereella ja Turussa

7.3.2018

Vuokra-asuminen yleistyy Suomessa. Tarjonnan voimakkaasta lisääntymisestä huolimatta kysyntä vuokra-asunnoille on edelleen niin suurta, että vuokrat nousevat. Tämä selviää Suomen Vuokranantajien tekemästä laajasta selvityksestä eri kaupunkien vuokramarkkinoista ja niiden tulevaisuuden näkymistä. Selvityksen tekemisessä on käytetty Vuokraovi.comin tilastoaineistoa vuokramarkkinoista.

Helsinki on tällä hetkellä ainoa Suomen kaupunki, jossa vuokra-asukkaita on enemmän kuin omistusasukkaita. Muutos tapahtui vuonna 2013.

– Sekä Tampereella että Turussa vuokra-asuminen tulee nousemaan lähivuosina suurimmaksi asumismuodoksi omistusasumisen ohi. Se on vahva signaali asumispreferenssien muutoksesta ja kaupungistumisen kiihtymisestä. Nuoremmille sukupolville omistusasunto ei ole enää niin tärkeä asia eikä ainoa tapa kerryttää varallisuutta. Vuokra-asumisen vapaus kiinnostaa, sanoo Suomen Vuokranantajien yhteiskuntasuhdepäällikkö Tuomas Viljamaa.

Turun seutu on positiivisen rakennemuutoksen alue, jonka työllisyys paranee suurten työnantajien rekrytointien myötä. Turussa yksiöiden vuokrat ovat tarkasteluajanjaksolla nousseet jopa 10 prosenttia. Yksityisten vuokranantajien vuokrat ovat nousseet huomattavasti hitaammin.

– Turun vuokrataso on jonkin verran matalampi kuin Tampereella, mutta Turku on lähestynyt vuokratasoissa Tamperetta. Vuokrien nousu tarkasteluajanjaksolla on erittäin nopeaa, ja uusia asuntoja on syntynyt Turkuun enemmän kuin vuosikymmeniin. Uusien asuntojen korkeampi vuokrataso nostaa myös osaltaan neliövuokrien mediaania, Viljamaa toteaa.

Tampereella vuokrien nousu on tarkasteluajanjaksolla ollut myös erityisen nopeaa. Yritysilmoittajien vuokrat ovat nousseet yksiöissä jopa yli 6 prosenttia. Yksityisten vuokrakehitys on maltillisempaa. Neliövuokran mediaani on noussut jo lähelle 19 euroa neliöltä.

– Tampereen kasvu on ollut viime vuosina reipasta. Muuttoliike on ollut positiivista, ja Tampere on myös investoinut merkittävästi kaupunkirakenteeseen, mikä on synnyttänyt runsaasti uusia asuntoja. Vuokrien nousu kertoo kuitenkin, ettei tarjonta ole pysynyt kysynnän perässä, linjaa Viljamaa.

Tampereen uusista asunnoista merkittävä osa on kohdistunut keskustan alueelle tai hyvien yhteyksien varrelle, mikä selittää osaltaan vuokramediaanien nousua. Tampereen asema Suomen toiseksi suurimpana kaupunkikeskuksena on edelleen vahvistunut. Parantunut työllisyystilanne vahvistaa Tampereen asemaa ja vuokra-asuntojen kysyntää entisestään.

Sekä Tampere että Turku ovat vuokranantajien näkökulmasta erittäin kiinnostavia, koska kaupunkien kehitysnäkymät ovat lyhyellä ja pitkällä aikavälillä erittäin hyvät.

– Kaupungistuminen vahvistaa kasvukolmion suurten kaupunkien positiivista kehitystä, Viljamaa alleviivaa.

Kuopio ja Jyväskylä ovat kasvussa

Kuopiossa ja Jyväskylässä vuokramarkkina näyttää hyvin samankaltaiselta. Kummankin yliopistokaupungin kehitys on 2000-luvun aikana ollut ripeää.

– Kuopiossa on tehty julkisia investointeja ja yliopiston toimintoja on siirretty kaupunkiin. Kuopion vuokrataso on jopa korkeampi kuin Jyväskylässä ja Turussa. Kuitenkin markkinointiajat ovat verrattain lyhyitä. Vuokra-asunnoille vaikuttaa datan perusteella olevan Kuopiossa suurta kysyntää, Viljamaa kertoo.

Jyväskylässä asuntokuntien määrä on kasvanut tasaisesti niin omistus- kuin vuokra-asunnoissakin. Jyväskylä on vetovoimainen kaupunkikeskus koko Suomen mittakaavassa.

– Jyväskylä ja Kuopio ovat pitkällä tähtäimellä kiinnostavia sekä vuokranantajille että vuokralaisille, Viljamaa sanoo.

Alma Median konserniin kuuluva Vuokraovi.com on kerännyt aineistoa, josta on vertailtu vapaarahoitteisten asuntojen vuokrapyyntöjen muutoksia aiempaan. Tarkastelujakso neliövuokran mediaanimuutoksissa on heinä-joulukuu 2017, ja muutosta vertaillaan vuoden 2016 vastaavaan aikaan. Vertailu on tehty Suomen Vuokranantajien kanssa nyt neljättä kertaa.

Suomen Vuokranantajien vuokramarkkinakatsaus 2018 (pdf)

Lisätiedot:
Tuomas Viljamaa
yhteiskuntasuhdepäällikkö
Suomen Vuokranantajat ry
040 723 5821
tuomas.viljamaa@vuokranantajat.fi