Vuokranantaja-lehti on ilmestynyt!

12.1.2018

Suomen Vuokranantajat ry:n uuden jäsenlehden ensimmäinen numero on ilmestynyt. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä Vuokranantaja-lehti on tehty palvelemaan Suomen Vuokranantajien vauhdilla kasvavaa jäsenkuntaa ympäri Suomen. Ajankohtaisissa jutuissa pureudutaan vuokranantamisen ja asuntosijoittamisen arkeen, annetaan vinkkejä onnistuneeseen vuokrasuhteeseen ja kerrotaan lakien ja politiikan vaikutuksesta asuntosijoittamiseen.

Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva kertoo lehden syntyneen jäsenten tarpeesta.

­- Jäsenmäärämme on kasvanut huikeasti viime vuosina: jo lähes 13 000 asuntosijoittajaa käyttää palvelujamme. Näemme työssämme joka päivä, miten valtava tiedon tarve on sekä vuokra-asioista että asuntosijoittamisesta. Toimintaympäristö muuttuu hurjaa vauhtia, ja haluamme asiantuntijoina kertoa muutosten vaikutuksista aivan tavallisen vuokranantajan arkeen. Tarjoamalla juuri jäsenillemme räätälöidyn oman lehden pystymme olemaan ajassa kiinni entistäkin paremmin.

Vaikka asia on tiukkaa, siitä ei kerrota ryppyotsaisesti. Vuokranantaja-lehdestä haluttiin tehdä ilahduttava, helposti selailtava ja ennen kaikkea kiinnostava. Sellainen, että omistipa henkilö yhden tai kymmenen vuokra-asuntoa, hän kokee lukevansa juuri hänelle tehtyjä juttuja.

– Käytännönläheisiä vinkkejä ja toimintaohjeita tarjoava lehti on varmasti luettu, ja uskon monen tallettavan sen myöhempää käyttöä varten, sanoo Koro-Kanerva.

– Lehden yksi keskeinen tavoite on lisätä tietoisuutta yksityisten vuokranantajien merkityksestä asuntomarkkinoille. Yksityisten vuokranantajien toimintaedellytysten turvaaminen on koko Suomen asuntomarkkinoiden kannalta erittäin tärkeää. Noin 60 prosenttia vapaarahoitteisista vuokra-asunnoista on yksityisten vuokranantajien omistuksessa ja asunnoissa asuu lähes puoli miljoonaa suomalaista. Hyviä yksityisiä vuokranantajia tarvitaan, Koro-Kanerva alleviivaa.

Tutustu lehteen: www.vuokranantajat.fi/lehti