Alivuokraus

Alivuokrasuhteella tarkoitetaan vuokrasuhdetta, jossa vain osa huoneistosta luovutetaan toisen käytettäväksi vuokraa tai muuta vastiketta vastaan. Päävuokralainen ja alivuokralainen solmivat keskenään alivuokrasopimuksen, eikä päävuokranantaja ole tämän vuokrasuhteen osapuoli. Vuokralainen saa ottaa hallitsemaan huoneistoon alivuokralaisen ilman vuokranantajan lupaa, mikäli alivuokrauksesta ai aiheudu vuokranantajalle huomattavaa haittaa. Ilman vuokranantajan lupaa huoneiston vuokralainen saa luovuttaa enintään puolet huoneistosta edelleen alivuokralaiselleen. Alivuokrausta ei voida pätevästi kieltää asuinhuoneiston vuokrasopimuksissa. Liikehuoneistojen osalta alivuokraus voidaan sen sijaan vuokrasopimuksessa kieltää.

Alivuokrauksesta tulee erottaa väliaikainen luovutus. Vuokralainen saa enintään kahdeksi vuodeksi luovuttaa koko asuinhuoneiston toisen käytettäväksi, jos vuokralainen työnsä, opintojensa, sairauden tai muun sellaisen syyn takia oleskelee toisella paikkakunnalla eikä vuokranantajalla ole perusteltua syytä vastustaa luovutusta. Jos siis vuokralainen lähtee esimerkiksi opiskelijavaihtoon tai kesätöihin toiselle paikkakunnalle, voi hän vuokrata asunnon siksi ajaksi toiselle henkilölle. Vuokralaisen tulee ilmoittaa tällaisesta luovutuksesta kirjallisesti vuokranantajalle viimeistään kuukautta ennen luovutusta.

Yhdistyksen jäsenkoodi löytyy kaikista jäsentiedotteista. Voit myös tilata koodin tästä



Etkö tiedä jäsenkoodia? Tilaa koodi tästä.